KauhuCon 2022 – Tiina Raevaaran kunniavierasesitelmä

KauhuCon järjestettiin jälleen – viimeinkin parin vuoden koronan aiheuttaman tauon vuoksi. Tapahtuman kunniavieraana oli kirjailija Tiina Raevaara, joka arvioi, että hänen luentonsa ei ehkä kiinnosta ketään muuta kuin häntä itseään. Hän oli kuitenkin päättänyt valita aiheekseen kauhun antaman kuvan tieteentekijöistä, ja täytyy kyllä sanoa, että minua ainakin luento kiinnosti kovasti. Otsikkona oli ”On vaarallista tietää liikaa: kauhun kuva tieteestä ja tutkijoista”.

Ei ole kovin yllättävää, että Raevaaran aihe oli tällainen, sillä hän on väitellyt tohtoriksi perinnöllisyystieteestä. Raevaaran mukaan kauhukirjallisuuden ja -elokuvien avulla voi nähdä, miten tiede on historian kuluessa kehittynyt. Varsinkin biologian, lääketieteen ja tekniikan kehitys näkyy kauhussa, ja kauhuelokuvat näyttävätkin niitä pelkoja, joita tekniikan ja tieteen kehitys on kunakin aikana aiheuttanut.

Keskeinen tieteeseen liittyvä kauhutarinoiden esittelemä pelko on sen pelkääminen, että ihminen saa tietää jotain sellaista, jonka tietäminen ei kuulu hänelle. Tämä teema näkyy – ei tosin ehkä kauhuna mutta muutoin – jo tarinassa Aatamista ja Eevasta sekä hedelmästä, jonka syöminen antoi aterioitsijalle ihmislajilta kiellettyä tietoa. Kauhussa inhimillinen uteliaisuus on vaarallista. Jason Calauto puhuu jopa sellaisesta kauhun lajista kuin knowledge horror, jolle Raevaara ehdotti nimeä tietämyskauhu. Siinä kauhun lähde on nimenomaan se, että ihminen hankkii tietoa, jota hänen ei kuuluisi hankkia.

1900-luvun alussa saksalainen kauhuelokuva käsitteli keinotekoista ihmistä elokuvissa Metropolis ja Golem. Samaan aikaan tieteessä tapahtui mm. molekyylibiologian lähtölaukaus. Kylmän sodan aikana puolestaan tehtiin paljon amerikkalaisia invaasioelokuvia, kuten Se toisesta maailmasta. Kommunismin ja esimerkiksi atomipommin pelko muuntuivat tarinoissa maapallon ulkopuolelta tulevan uhan muotoon. 1970- ja 1980-luvuilla ruumiskauhu oli suosittua. Sitä edustivat mm. elokuvat Brood – vihan jälkeläiset, Shivers – Kylmät väreet ja Kärpänen. Samaan aikaan tieteessä onnistuttiin keinohedelmöityksessä ja sikiödiagnostiikka ja genetiikka kehittyivät, kuten myös elinsiirrot. Pelkoa aiheuttivat hi-virus ja säteily.

Eipä siis ihme, että tiede on Raevaaran mukaan pohjaton aarrearkku, josta kirjailija löytää esimerkiksi henkilöitä, jotka tahtovat selvittää erilaisia asioita ja näiden henkilöiden koekaniineja. Itse olen luonnontieteilijöille tässä kohtaa hieman kateellinenkin. En ainakaan itse ole löytänyt omalta alaltani suomen kielen sinänsä jännittävästä maailmasta yhtä jännittäviä kauhutarinanaiheita kuin mitä luonnontieteilijät ammentavat omilta mukavuusalueiltaan.

Raevaara esitteli myös tutkijoiden arkkityyppejä kirjallisuudessa. Tutkija voi olla paha alkemisti, idealistinen sankari, hölmö virtuoosi, tunteeton tutkija, joka kykenee uhraamaan toisia ihmisiä, seikkailijatutkija, joita esiintyy esimerkiksi Jules Vernen tarinoissa, hullu tiedemies tai avuton tutkija. Kauhussa tutkimus riistäytyy tutkijalta käsistä, koska hän on liian utelias ja tavoittelee juuri sitä tietoa, jota ei saisi tavoitella. Tutkija tahtoo esimerkiksi jatkaa elämää keinotekoisesti tai sekoittaa eläinlajeja luonnottomasti. Tunnettuja karmean kohtalon kokevia tiedemiehiä esiintyy mm. Tohtori Jekyllissä ja herra Hydessä, Frankensteinissa ja Silmät ilman kasvoja -elokuvassa.

Kauhun syntyaikana – ainakin jos puhumme siitä, mitä pidämme nykyään kauhuna – 1700- ja 1800-lukujen taitteessa ja sen jälkeen näkee myös paljon merkittäviä kehitysaskelia tieteessä ja tekniikassa. Kirurgia kehittyi. Rokottaminen, polttomoottori ja sähkövalo keksittiin. Charles Darwin kehitteli evoluutioteoriansa, mikä johti siihen, että tajuttiin ihmisenkin olevan vain yksi eläinlaji. Tosin ihmisen ja eläimen välille tehtiin sitten ero sillä, että ihmisellä oli tietoisuus, jota eläimellä ei ollut. Solubiologia kehittyi merkittävästi. Kromosomit löydettiin 1888. Aikakaudella oli makaaberit puolensa, sillä anatomian tutkimusta varten kaivettiin ruumiita haudoista. Tekniikan kehittyessä myös sotateknologia kehittyi. Siirtomaavalta toi mukanaan mieletöntä tappamista. Raevaaran mukaan aikaa voidaankin pitää skitsofreenisena aikakautena, jolloin tieteen edistys ja entistä tehokkaampi julmuus olivat molemmat läsnä.

Kauhu muistuttaa tietenkin omalla tavallaan tieteen vaaroista. Kuten todettua, se tuo esiin, mikä ihmisiä minäkin aikakautena arveluttaa tieteen kehityksessä. Toisaalta kauhu voi Raevaaran mukaan myös ennustaa tulevaisuutta, luoda sitä. Tiede on kokeillut monia asioita, joita fiktio on esittänyt ennen sitä.

Esityksen lopuksi Raevaara esitteli omaa tuotantoaan. Siinä tiede näkyy selvimmin uusimmissa teoksissa Kaksoiskierre ja Polaaripyörre ja pian ilmestyvässä teoksessa Sielujen syöveri. Kaksoiskierre käsittelee khimeerien tekoa. Tieteessä tehdään näitä olioita, joissa yhdistetään kahden eri lajin perimä, mutta asiasta ei kummemmin puhuta. Raevaara antoi tieteestä hyvinkin negatiivisen kuvan. Kaikenlaista kokeillaan ja halutaan tietää, miten se onnistuu, eikä etiikkaa aina pysähdytä pohtimaan, vaan halutaan vain tietää, mihin kaikkeen tiede voi pystyä. Kuulostaa pelottavan paljon herra Frankensteinilta.