KauhuCon 2022 - Marko Hautala ja novellien kirjoittaminen

Marko Hautala on itseoikeutetusti ollut KauhuConissa puhujana ennenkin. Tänä vuonna hän kertoi alkuvuodesta ilmestyneestä novellikokoelmastaan Kuolleiden valssi.

Puhuessaan ensimmäisessä KauhuConissa vuonna 2017 Hautala kertoi, ettei kauhua arvosteta kuin hieman enemmän kuin pornoa. Nyt hänellä oli iloisia uutisia: kauhukulttuuri on saamassa tilaa Suomessa. Sanotaan, että novellit eivät myy, eikä kauhu, mutta silti Hautalan teos on päässyt Prismaan myyntiin. Toistan: Prismaan. Tässä maailmassa on vielä toivoa.

Olen itsekin tässä kokoillut novellikokoelmaa – genre tosin on, no, kauhun alapuolella – joten oli mielenkiintoista kuulla Hautalan ajatuksia siitä, miten kokoelma saadaan kasaan. Hautala kertoi, että hänen mielestään kokoelma rakennetaan niin, että jokaisesta novellista siirtyy jotain tekstiin, joka tulee sen perässä. Kun on päästy loppuun, viimeinen novelli palauttaa ajatuksen jollain tapaa novellikokoelman ensimmäiseen novelliin. Tämä johtava ajatus aiheutti sen, että Hautalan novellikokoelma ilmestyi aika paljon myöhemmin kuin sen alun perin piti. Vaikea sanoa, millaisen vastaanoton se olisi saanut toisenlaisena, mutta odotus, että palat loksahtavat kohdilleen, näyttäisi kannattaneen: kokoelma on saanut kehuja Helsingin Sanomia myöten.

Romaanin ja novellin kirjoittaminen eroavat Hautalan mukaan siten, että romaania tehdessä kirjailija lyö alussa lukkoon asioita ja sitten vain antaa mennä. Novellin luominen on vaikeampaa. Hautala tuntui kokevan, ettei osaa kuvailla luomisprosessiaan. Hän kehottikin kuuntelemaan Erkka Mykkäsen podcastista jakson, jossa Mykkänen kuvailee haastattelee häntä ja sanoittaa hänen tapaansa kirjoittaa.

Hautala kertoi muutaman kokoelmansa novellin synnystä tarkemmin. Maanalainen Niili -novelli sai innoituksensa Hautalan omasta Egyptin-matkasta, jolla hän sai nähdä hämmentäviä yleisöltä kiellettyjä muumioita, joiden autenttisuus jäi ikuisuuksiksi hämärän peittoon. Taustalla vaikuttivat toki myös kaikki muumioiden kohtaamiset aiemmin: pelottava 3 etsivää ja kuiskaava muumio -kirja, Iron Maidenin Egypti-kuvasto ja Hammerin vanhat muumioelokuvat.

Shirley Jackson Award -ehdokkaan, novellin Varpaat taustalla vaikutti puolestaan teos nimeltä The Mind in the Cave, joka käsittelee luolamaalausten abstrakteja muotoja. Kirja antoi Hautalalle novellissa esiintyvän idean siitä, että luolastojen viimeiseen luolaan on vaikea päästä ja että siellä on hienoimpia maalauksia. Novellin kaiken karmeuden Hautala lienee lisännyt itse. Joskin aika monista olisi valmiiksikin karmeaa joutua maan alla olevan luolaston perille, jonne pääsee vain pimeyden ja ahtauden lävitse.

Yhden kokoelman novelleista idea on lähtöisin kuvataiteesta, John Martinin maalauksesta The Day of His Wrath. Inspiraatio maalaukseen on tullut Hautalaakin inspiroivasta Ilmestyskirjasta. Raamatullinen on toki maalauksen nimikin.

Hyvässä tarinassa pitää Hautalan mielestä olla aitoja, maagisia hetkiä. Niistä leviää tarinan rakenteen päälle taikapölyä ja syntyy tarinan lumous. Tämä elementti tarinoissa ei ole tekniikkaa, ja Hautala sanoikin, ettei sitä voi opettaa. Ilman sitä tarinasta kuitenkin puuttuu jotain, vaikka se olisi kirjoitettu periaatteessa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Hautalan mukaan kauhun viehätys ja tärkeys on siinä, että ihmisen pitää altistaa itsensä ajatuksille, jotka ahdistavat. Altistumisen kautta ihminen vahvistuu. Aika monien pitäisikin minusta tulla KauhuConiin katsomaan, millaisia ihmisiä kauhun harrastajat ovat. Ahdistaville ajatuksille altistuminen ei ole tehnyt heistä aggressiivisia vaan jokseenkin leppoisia. Tuntuu todella hassulta, että jotkut vieläkin katsovat kauhun harrastamista kieroon.