Erotiikkaa ystävänpäiväksi

Minne pakenisit, jos ystävänpäiväsuunnitelmat menisivät päin peppua ja odotettavissa olisi jaetun romantiikan sijaan yksinään kärvistelyä? Itse suosittelen Imatraa. Ota huone linnamaisesta Valtionhotellista, etkä voi koskaan tietää, mitä näiden ovien takana tapahtuu.

Itse kävin Imatralla jo joulukuussa, koska tarvitsin hieman tukea mielikuvitukselleni. Valitsin nimittäin Valtionhotellin eroottisen tarinani tapahtumapaikaksi. Yksinäinen ystävänpäivä -novelli kertoo nimensä mukaisesti ystävänpäivästä. Päähenkilöt ovat Emilia ja Ilari, jotka kohtasivat jo aiemmin Luokkakokous-novellissani.

Yksinäinen ystävänpäivä ilmestyy – ystävänpäivänä. Sen voi kuunnella, kun klikkaa alla olevaa kuvaa.

Omaan Imatran-matkaani sisältyi ehkä vähemmän miehiä kuin Emilian vierailuun paikkakunnalla, mutta reissu oli silti antoisa. Joulukuussa hotellissa oli rauhallista ja sain fiilistellä tunnelmia ilman häiriöitä, kirjoitella muistiinpanoja ja ottaa valokuvia. Imatran Valtionhotelli on näkemisen arvoinen myös ilman novelliprojekteja. Se on komea rakennus, joka on joka puolelta hauskasti erinäköinen. Yksityiskohdissa riittää ihastelua.

Vaikka aivan aina ei ole mahdollisuutta mennä paikan päälle katsomaan, millainen oman tarinan miljöö oikeasti on, tällaiset vierailut ovat erittäin kannatettavia. Tällä kertaa huomasin, että minulla oli aivan erilainen mielikuva näköalatasanteesta, jolta Imatrankoskea voi ihailla. Jouduin tunkemaan henkilöni paljon pienempään tilaan kuin mihin olin heidät alun perin kirjoittanut. Kun padon sulkuportit avataan, koski vyöryy uomaansa tässä näkyvän sillan alta.

Nyt uoma oli kuivahko, luminenkin. Jotenkin se kertoi kuitenkin hallitsemattomasta luonnonvoimasta, joka olisi kiva nähdä vapaanakin.

Koski on voimakas ja vastaanpanematon kuin orgasmi, ainakin Emilian kokemuksen mukaan:

Olin ollut orgasmin partaalla jo pitkään. Silti se jysähti kehooni kuin yllättäen vapaaksi päässyt koski. Se vyöryi lävitseni kuohuvana vesimassana ja hyökyi aaltoineen jokaiseen soluuni.

Oli hauska kirjoittaa pitkästä aikaa erotiikkaa. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitin uuden tarinan jo tutuista henkilöistä. Hauska kokemus sekin. Nyt sitten vain jännittämään, kuuluuko tästä mitään palautetta.

Ensiesiintyminen Helsingin kirjamessuilla

Viime perjantain ja lauantain vietin Helsingin messukeskuksella kirjamessuilla. Kirjojen keskellä on tietenkin mukava viettää aikaansa, mutta huippuhetki oli ehdottomasti se, kun pääsin itse esiintymislavalle. Olin vetäjänä paneelissa Queer-romantiikan monet muodot. Muina keskustelijoina olivat Artemis Kelosaari, J.S. Meresmaa ja Magdalena Hai. 

Paneelissa nostimme kovasti esille Osuuskumman uutta antologiaa Sydänten salonki, johon kaikki lavalla olleet ovat kirjoittaneet novellin. Magdalena Hailla ja minulla on kirjan synnyssä vielä muutenkin sormemme pelissä, koska olemme toimittaneet teoksen. 

Idea tehdä spekulatiivista historiallista queer-romantiikkaa tuli Magdalena Hailta viime vuoden alkupuolella. Syöksyin heti ilmoittamaan kiinnostukseni ruveta teoksen kanssatoimittajaksi. Ja nyt antologia on valmis! Saan hypistellä sen ihanaa kantta – lukea ei enää tarvitse. Olen kyllä lukenut jokaisen novellin niin tarkkaan niin monessa vaiheessa, että tällainen lukemiskieltäytyminen minulle sallittakoon.

Oma novellini antologiassa on nimeltään Leskiherttuatar ja kotiopettajatar. Se sijoittuu 1800-luvun lopulle Lontooseen, jossa asuu ihmisten lisäksi keijuja. Agnes on leskiherttuatar, joka palkkaa Shayleen-nimisen keijun tyttärensä kotiopettajattareksi. Keijut ovat epäilyttäviä ja kotiopettajatar arvoasteikossa selvästi herttuatarta alempana. Mutta kuinkas käykään: Agnes ei voi vastustaa Shayleenia. Agnesilla on kuitenkin vakaa usko siihen, että hänen edesmennyt aviomiehensä Henry ei voisi hyväksyä hänelle uutta rakkautta. Siinäpä sitten pulma. Mutta lupaamme Sydänten salongissa onnellisen lopun, joten pulma ratkeaa kyllä, ei hätää.

Pakko myöntää, että nautin esiintymisestä. Esiintymispäivän aikana oli vain sopivasti täpinähermostusta, ja kun päästiin lavalle, viihdyin tilanteessa oikein hyvin. Yleisöä oli paikalla oikein kivasti, ja Kallio-lava oli kotoisan oloinen ympäristö. Yleisökin taisi tykätä. Me esiintyjät ainakin intoilimme aika täysillä. 

Kävin messuilla katsomassa muutamia esityksiä. Yksi niistä oli keskustelu kokemusasiantuntijoiden käytöstä. Laura Honkasalo haastatteli Emmi Itärantaa ja Sini Helmistä. Erityisen lohduttavaa keskustelussa oli muistutus jälleen kerran siitä, että kirjailija voi kirjoittaa mistä tahansa, kunhan perehtyy asiaan. Kirjailija ei ole velvollinen kertomaan omasta taustastaan eikä esim. tulemaan ulos kaapista ollakseen uskottava henkilö kirjoittamaan seksuaalivähemmistöistä. 

Kävin kuuntelemassa myös Ann-Christin Antellin ja Anu Vähäahon keskustelua historiallisesta romantiikasta. Tämä tuskin yllättää ketään.

Romantiikka oli messujen teema itselleni, ja yllätyksekseni Satu Piispa-Hakala tallensi siihen liittyvän spontaanin lausahdukseni. Eipä ole minusta ennen tällaista tehty: 

Messuostoksiakin tein. No, kaksi näistä on tekijänkappaleita, ja kaksi ostin kirjajulkkareista, joissa juhlistettiin myös Sydänten salonkia, joten teknisesti… en ostanut messuilta kovin paljon. Osa kirjoista oli myös oikeasti halpoja! Tai ainakin yksi. Lukemista tarvitaan aina, vai miten se meni?

Uudehkoa julkaistua steampunkia

En osallistunut tänä vuonna Tampereella järjestettäville steampunk-festivaaleille, mutta festareiden yhteydessä tuli saataville kaksi julkaisua, joissa on kirjoittamaani steampunkia.

Pidempi teksti, itse asiassa aika muhkea novelli, löytyy Rautasilmä-antologiasta, jonka julkaisija on Nysalor-kustannus. Tarinani Lilyann ja Mary kertoo Lilyann Blakeleysta, joka pitää hautaustoimistoa Lontoossa. Hänellä on hyvin toimiva bisnes, koska hänen rakastajansa on palkkatappaja, joka hoitelee Lilyannille sopivan varakkaita asiakkaita. Eräänä päivänä rakastaja kuitenkin löytyy hirttäytyneenä. Mikäpä neuvoksi? Mistä uusi palkkatappaja? Rakastajan tilalle astuu Mary Milligan, joka elää epäsovinnaisesti ja osaa tappamisen taidon. Mutta yhden ongelman ratkaisusta Lilyann saa elämäänsä kaksi ongelmaa: Maryn keksijäveljen ja – rakkauden.

Toinen julkaistu tarina on sitten pikkuruinen, ja se löytyy Aikamatkaajan almanakan kolmosnumerosta, toisin sanoen Tampere Steampunk Festivalin ohjelmalehtisestä. Tarinan nimi on Unelmien poikamies, ja se kertoo kaksosista, jotka haluavat tanssiaisissa saman miehen käsivarsille. Miehessä näyttäisi kuitenkin olevan jotain omituista ja suurin kauhistus syntyy, kun selviää, kuka miehen lopulta saa.

Finncon 2023 – kaksi paneelia ja kirjoituspaja

Itselleni pakolliseksi kesätapahtumaksi muotoutunut Finncon järjestettiin tänä vuonna Tampereella kaksi viikkoa sitten. Odotin sitä kieli pitkällä, koska Finnconissa näkee paljon tuttuja, joita tapaa harvoin. Tänä vuonna olin mukana myös ohjelmassa tavallista enemmän, koska vedin kaksi paneelia ja olin ohjaamassa kirjoituspajaa kaksi tuntia.

Ensimmäinen paneeli oli nimeltään Aikamatkustuksen mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Paneelissa olivat mukana (kuvassa vasemmalta oikealle) Venla Lintunen, Matti Järvinen, Jussi Katajala, Sanna Tolmunen ja minä. Lintunen ja Järvinen ovat toimittaneet Vuosiviisari-antologian, joka on täynnä aikamatkustustarinoita. Sen julkaisi Finnconissa Järvisen Nysalor-kustannus. Katajalalta sekä Solmuselta on antologiassa novelli, kuten myös itseltäni. 

Keskustelemassa aikamatkustuksesta. Kuva: Maija Nyström

Aikamatkustusnovellissani Perintökello matkustetaan ajassa niin lyhyt matka, etten ensin tajunnut koko tekstiä aikamatkustustekstiksi. Onneksi lopulta välähti ja tarjosin novellia antologiaan. Oli mukavaa, että jo kauan sitten kirjoitettu teksti löysi paikkansa. Tarina sijoittuu 1970-luvun vaihtoehtoiseen Lontooseen. Päähenkilö Shirley toivoo tapaavansa elämänsä miehen, mutta ei ymmärrä, että on tavannut hänet jo. Novellissa käydään myös Sex Pistolsin keikalla – mikäs sen romanttisempaa.

Toiseen paneelin tuputtauduin vetäjäksi, kun kevään Kauhuconissa tulin puhuneeksi Shimo Suntilan kanssa vanhenemisesta. Suntila kertoi, että Finnconiin oli suunnitteilla paneeli, jossa viisikymppiset puhuvat viisaita. Paneelista puuttui kuitenkin joku, joka ottaisi vetovastuun. Koska olen itsekin varsin laadukasta vuoden 1973 ikäluokkaa, ei tarvinnut kauaa miettiä, voisinko ottaa tällaisen tehtävän. Paneelissa olivat mukana (kuvassa vasemmalta oikealle) minä, Shimo Suntila, Tiina Hautala, Marko Hautala ja Anne Leinonen. Nostimme Pommac-maljat, esittelimme jokainen yhden kirjan, joka oli tehnyt vaikutuksen lapsena tai nuorena ja kerroimme juttuja vuosien varrelta. Merkillepantavaa oli, että vaikka paneelissa oli kepeä tunnelma, myös vakavaa asiaa tuli puhuttua. Tähän ikään mennessä tekemään innostuneet ihmiset olivat huomanneet, kuinka tärkeää on rajoittaa tekemisen määrää, jotta on voimia sille, mitä rakastaa.

Katsokaa nyt, kuinka kivaa on olla viisikymppinen. Kuva: Tiina Raevaara

Paneelien lisäksi vedin Maija Nyströmin kanssa eroottisen spefin kirjoituspajaa. Olimme aliarvioineet kiinnostuksen pajaa kohtaan, ja heti sen alkaessa paljastui, että emme pystyisi antamaan paperisia materiaaleja mukaan kaikille osallistujille. Onneksi pdf-muoto on keksitty, ja sähköposti. Pajassa oli 18 vuoden ikäraja. Erityiskiitokset pitää antaa vänkärille, joka oli ryhmätyötilan ovella tarkastamassa paperit jokaiselta pajaan tulijalta täysin ulkonäköön katsomatta. Kirjoituspaja herätti kiinnostusta myös sillä tavalla, että jo kahdesta paikkaa ehdotettiin sen tai vastaavan pajan tai kurssin järjestämistä uudelleen. Ehkä tähän palataan siis vielä.

Kävin itse seuraamassa mm. esitelmän siitä, mitä Kalevalasta pitäisi tietää, ja paneelin siitä, mitä lohikäärmeet voivat ja mitä eivät voi olla. Finnconin ohjelma oli todella monipuolinen, eikä ollut mitään mahdollisuutta osallistua kaikkeen, mikä olisi kiinnostunut.

Ostosten osalta olin kovin maltillinen. Mukaan tarttui uusin Portti sekä Kuiskaus pimeässä -lehti. T. Gorgonius kävi lahjoittamassa minulle teoksensa Nuori kissa. Koska tämä lahjoitus tapahtui kirjoituspajan yhteydessä, epäilen kirjan sisältävän varsin sopimatonta sisältöä. Omilla rahoilla hankin puolestani Ilkka Auerin Kalmankuun, Anne Leinosen kirjoitusoppaan Sinä kirjoitat romaanin, uuden suomennoksen Liisan seikkailuista Ihmemaassa ja Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian viimeisen osan Kalma.

Lisäksi ostin laukun, jossa voin kannella kirjoja ympäriinsä. Tämä on rock ja söötti yhtä aikaa. 

Ensi vuonna Finncon on Jyväskylässä. Sitä odotellessa voikin kehitellä sinne mitä ihmeellisimpiä ohjelmanumeroita…

Kuumaa kesää kaikille

Nyt on jännittävää kerrottavaa! Tässä kesässä on ihan erityistä eroottista värinää, koska minulta ilmestyy äänikirjamuodossa viisi novellia, joissa puhutaan, pussataan ja pannaan. Ensimmäinen novelli julkaistaan kahdessa osassa tänään, ja se avaa Aula & Co:n Päiväunia-äänikirjasarjan. Sarjassa on muidenkin kirjoittajien tekstejä, mutta omat tekstini muodostavat kokonaisuudesta merkittävän osan. 

Mainittakoon, etten ole koskaan kuunnellut yhtään äänikirjaa. En ole myöskään koskaan kuullut omaa tekstiäni kenenkään lukemana. Myönnän, että hieman jännittää, hermostuttaa, on levoton olo. 

Ensimmäinen tarina Luokkakokous kertoo Emiliasta, joka sai lukiossa sänkyyn kaikki, ketkä halusi. Paitsi Ilarin. Ilari luki vain kirjoja. Joskus pakit voivat muuttaa elämän hyvään suuntaan. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun Emilia vuosien kuluttua lähtee luokkakokoukseen kiittääkseen Ilaria ja pyytääkseen tältä anteeksi?

Tein Instagramia varten pari kuvaa juhlistaakseni ensimmäisen äänikirjanovellini julkaisua. Ne ovat tässä.

Maalaus on Abel Faivren Lepäävä alaston.

Taustakuva: Pink Leafs (Wikimedia Commons)

Ensimmäinen novelli ilmestyy kahdessa osassa. Ne voi kuunnella täältä: 

https://www.storytel.com/fi/books/luokkakokous-1-2456292

https://www.storytel.com/fi/books/luokkakokous-2-2456294

KauhuConissa 2023

Kevään parhaita tapahtumia on aina KauhuCon. Minun on käytännössä pakko mennä tapahtumaan, koska olen ollut siellä ensimmäisestä kerrasta saakka jokaikinen kerta. Tänä vuonna keskityin ensisijaisesti hengaamaan ja auttamaan silloin, jos joku oli avun tarpeessa. Tämä johti siihen, että päädyin vetäjäksi Maaseutu kauhun näyttämönä -paneeliin, kun alkuperäinen vetäjä Hanna Morre joutui peruuttamaan tulonsa.

Paneelissa keskustelivat Magdalena Hai, Jussi Katajala ja Samuli Antila. Kävi ilmi, että maaseutu inspiroi loputtomasti erilaisiin tarinoihin. Jäimme odottelemaan mm. maaseudun vyörymistä kaupunkiin ja leikkuupuimureiden ilmestymistä kerrostalojen parvekkeille. Maaseutua ei voi kuin vihata ja rakastaa. Mistäpä sitä parempaa kauhua syntyisi?

Osuuskummalla oli tietenkin conissa myyntipöytä. Tässä pöydän takana Maija.

Juuri ilmestynyt uusi Praedor-antologia piti kuvata KauhuConin tapahtumapaikalla eli Rikhardinkadun kirjastossa. Sain nimittäin conissa tekijänkappaleeni. Miekka ja magia eivät varsinaisesti ole mukavuusaluettani, mutta haastoin itseni kirjoittamaan tekstin, kun uusia Praedor-novelleja haettiin. Pääsin mukaan antologiaan, ja myönnettäköön, että olen tästä melkoisen ylpeä. Novellini Korvakoru kertoo, miltä kosto maistuu. Tämä on tämän vuoden ensimmäinen julkaisuni. Lisää on luvassa.

Ensimmäinen kustannustoimittamani teos sekä uusi novelli

Kuten kaikki kirjoittavat ja muuten tekstien parissa toimivat ihmiset tietävät, välillä näyttää ulospäin, ettei tapahdu mitään, vaikka töitä tehdään kovasti ja sitten yhtäkkiä näyttääkin tapahtuvan paljon. Omalla kohdallani viimeksi kuluneen reilun vuoden aikana tehty työ tuli näkyväksi vähän aikaa sitten. Ensimmäinen kustannustoimittamani teos, J.S. Meresmaan novellikokoelma Akanvirta ilmestyi, samoin Osuuskumman historiallisia kauhunovelleja sisältävä antologia Hämärän periltä, jossa on mukana novellini Saat sydämeni kokonaan.

Siellä ne ovat molemmat Osuuskumman myyntipöydässä
Tampere Steampunk Festivalilla: Akanvirta ja Hämärän periltä. <3

Hyppäsin kustannustoimittajaksi kylmiltään, kun siihen tuli Osuuskummassa mahdollisuus. Kirjailija etsi toimittajaa ja kertoi, että tehtävä sopisi sellaisellekin, joka haluaa kustannustoimittamista oppia. Totta vieköön opin paljon! Nyt olen kertaalleen nähnyt, miten novelleista tulee oikea kirja: miten tekstit muokkautuvat (muutkin kuin omani), miten novellit saavat järjestyksensä, miten takakansitekstit syntyvät… Olen ihan kamalan ylpeä, että olen saanut olla mukana Akanvirran tekemisessä. Mainostan kirjaa kaikille, jotka pitävät tyttöjen ja naisten tarinoista, suurista tunteista, kauhusta ja siitä, kuinka sanat herättävät miljöön henkiin.

Hämärän periltä -antologian tekstihaku oli auki juuri kun liityin Osuuskummaan tai avattiin samoilla hetkillä. Melkeinpä mikään ei olisi voinut olla minulle osuvampaa kuin se, että haluttiin tekstejä, joissa yhdistyvät historia ja kauhu, suuret rakkauteni. Romantiikkaa tai erotiikkaa ei pyydetty, mutta koska niitä ei kielletty kirjoittamasta, tuli tarinastani tietenkin ihmissuhdekauhua. Keskiössä on tämä nuorimies 1800-luvun lopulla:

Juhani Aho vuonna 1886
(kuva: Wikimedia Commons)

Vaihteeksi romantiikkaa

Osallistuin keväällä Me Naiset -lehden kesänovellikilpailuun, jossa haetaan keväisin novelleja lehden kesäliitteeseen. Tämän vuoden teemana oli matka, joka muutti kaiken – tai jotain siihen suuntaan.

Koska Lontoo on minulle melkoisen tuttu ja erityisen rakas matkakohde, se valikoitui novellin miljööksi. Tarina ei ole erityisen kesäinen, vaikka sijoittuukin alkukesään. Kesäliitteeseen pitää tarjota tietenkin kesänovellia. Ja romantiikkaa. En oikein osannut ajatella muuta, vaikka toki kesänovelli voisi kertoa jostain ihan muustakin kuin rakastumisesta.

Tarinassa on tosielämän inspiroivia elementtejä – siinä mm. käydään taidenäyttelyssä, jossa olen käynyt ja teatteriesityksessä, jonka olen Lontoossa nähnyt. Sen sijaan tarinan love interest on kuvitteellinen. Mieshahmo Oskar on kuitenkin kunnianosoitus kaikille tavallisille suomalaisille miehille, jotka pitävät monien miesten mieliasioista, kuten jalkapallosta.

Novelli on luettavissa Me Naisten uusimman numeron (28/2021) kesäliitteestä.

Oman novellin näkeminen lehtipisteessä aiheutti jännän fiiliksen. Ensin hymyilytti ja sitten alkoi hieman henkeä ahdistaa ja jalkoja heikottaa. Hieman myöhemmin on skumpan ja kakun aika. Olen tehnyt niiden nauttimisesta perinteen jokaisen julkaistun tekstin jälkeen.

Lailla neitsyen - ensimmäinen julkaistu eroottinen novellini

Ensimmäinen genreltään erotiikkaa oleva novellini on julki. Kosmoskynän vuoden 2021 ensimmäisen numeron teemana on seksuaalisuus ja erotiikka. Oli pakko yrittää mukaan, koska aihe oli kerrankin kuin minulle tehty. Kaivoin vanhan kesäyönovellini esille ja viilausten ja nimenmuutoksen jälkeen se pääsi lehteen! 

Monenlaisia ekojakertoja voi kokea kypsemmässäkin iässä, ja kuivien kausien jälkeen voi olla lätisevän märkää. Joskus yksi kesäyö - tai eipä tuolla vuodenajalla niin väliä - voi mullistaa ihmisen käsityksen itsestään. Eikä Madonnan Like a Virginkaan kerro neitsyestä. 

Tämän novellin kohdalla olen tehnyt ehkä hupaisinta taustatutkimusta. Katsoin videon lohen kutemisesta. Siinä oli taustalla selostus ja yksinäinen lohi pyöriskeli jonkun purosen pohjassa eikä toista lohta saapunut paikalle. Oma novellini ei ole kuitenkaan yhtä surumielinen. 

Erityisen onnellinen olen novellin yhteydessä olevan Nita Mäenpään arvostelun seuraavista sanoista: 

"Usein fiktiiviset seksikohtaukset ovat lyyrisyytensä ja kiertoilmauksiensa takia vaivaannuttavaa luettavaa. Arkon novelli ei kärsi tästä ongelmasta, sillä sen riettaan humoristinen sävy sopii erinomaisesti aiheen käsittelyyn."

Tarkoitus onkin aina näitä kirjoittaessa hieman rietastella. 

Kauniita sanoja novellistani

Sen verran vähän on tullut vielä kirjoitettua ja varsinkin julkaistua, ettei ole kovin paljoa tarvinnut jännittää, millaisia kommentteja tekstini keräävät. Nyt kuitenkin Tähtivaeltajassa (1/2018) on arvioitu Varjojen lumo -kokoelma, josta arvion kirjoittanut Shimo Suntila on kovastikin pitänyt.

Minun novellistani Suntila kirjoittaa seuraavasti:

Edith Arkon Karannut sielu ei sen sijaan vihjaile: Victoria Frankenstein aikoo ylittää isoisoisänsä saavutukset sitomalla kuoleman hetkellä vangitun sielun kokonaan toiseen kuolleeseen ruumiiseen. Tieteellinen kunnianhimo, valtoimenaan leiskuvat seksuaaliset halut ja kauhea syyllisyys uhkaavat suistaa turmioon niin Victorian, hänen ystävänsä kuin tämän ylimaallisen hovimestarin.

Siinähän se on tiivistettynä niin hienosti, koko novelli. Kuulostaa kohtalokkaalta. Oih.

Jos horoskoopit ovatkin totta…

Silloin tällöin luen horoskooppeja naureskellen. Viime viikolla ilmestyneen MeNaisten horoskooppiini lienee kuitenkin parasta suhtautua hieman vakavammin. Että nyt sitten vain kirjoittamaan sitä romaania… hehhe.

Hyvinhän tässä asiat etenevät. Jos ei nyt rahaa eikä mainetta ja kunniaa ole herunut, niin ainakin seuraava julkaistu novellini on ilmestynyt. Se löytyy täältä.

Se on viimein täällä!

Anteeksi hehkutus, mutta olen tänään saanut käsiini Varjojen lumon tekijänkappaleet. Kipitin suoraan töistä postiin ja otin vielä työkaverin mukaan, että pääsin drinkin äärellä juhlistamaan tapausta. Menimme uudehkoon vaasalaiseen baariin nimeltä Butcher & Banker, jossa on vallan mainiosti tarinoihini sopiva steampunk-sisustus. Tai no ehkä minun steampunkini on hieman erilaista, mutta kuitenkin.

Söin hieman ja join On Your Side -drinkin, jossa yhdistyivät chili, ananas ja viski. Kuulostaa hullulta, mutta se maistui vallan hyvältä. Chilissä oli riittävästi potkua.

Kirjaa on nyt hipelöity, ja jostain syystä olen tuijotellut omaa tekstiäni, vaikka se on juuri se, jota ei enää tarvitsisi tuijotella. Miltä tuntuu nähdä se painettuna? En osaa sanoa, ei oikein miltään ja samalla olen tavattoman innostunut. Onko tämä se hetki, kun kuuluu sanoa, että tuntuu epätodelliselta? Pitää varmaan vielä makustella. Ensimmäinen kerta kun on aina ensimmäinen kerta. Se, jota ei koskaan unohda. Se, jota muistelee. Se, joka tuntuu levottomalta, epäuskottavalta, pelottavalta, tyydyttävältä.

Ensimmäinen novellini, joka päätyi kansiin

Vuosi sitten väänsin novellia, jonka piti täyttää goottilaisuuden kriteerit. Halusin osallistua Vaskikirjojen goottiantologiakutsuun. Luetutin novellintekeleeni – oikeastaan ensimmäisen kunnon novellin, jonka olin koskaan kirjoittanut – Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoittajaringillä, johon oli juuri liittynyt, sain palautetta, hioin novellia ja lähetin sen tarjolle antologiaan. Deadline oli melkein vuosi sitten, 31.10.2016. Joulukuussa sain sähköpostia, että novellini oli valittu antologiaan. Antologian toimittajan Katri Alatalon kanssa tehdyn pitkällisen hiomisen jälkeen teksti valmistui viimein jokin aika sitten ja nyt se on kansissa monen muun hienon novellin seurassa: sain torstaina sähköpostia, että goottiantologia Varjojen lumo on tullut painosta. Odottelen, että tekijänkappaleet saapuvat postissa ensi viikolla. Tämä on ihan hurjan jännittävää!

Novellini sai lopulta nimekseen Karannut sielu. Lähetin sen tarjolle antologiaan nimellä Kadonnut sielu, ja sitä ennen sillä oli työnimenä yhden keskeisen henkilöhahmon nimi. Nyt selailin muistikirjojani ja novellin ensimmäisestä versiosta saamaani palautetta palauttaakseni mieleeni, miten tarina oikein sai muotonsa.

Olin jo aiemmin kehitellyt vaihtoehtohistoriallista maailmaa ja kirjoittanut pikaisen romaaninalun, joka sijoittui tähän maailmaan ja jossa oli päähenkilönä Lyydia Ljungstrand, Lontooseen Suomesta muuttanut nainen. Lyydia pääsi mukaan goottitarinaankin, ja hänelle ilmestyi ystävä, jonka isoisoisä oli Victor Frankenstein. Muistan valtavan riemun, kun hoksasin, että tämän lapsenlapsenlapsen nimen on tietenkin oltava Victoria Frankenstein. Sitä en enää muista varmaksi, muuttuiko henkilöhahmon sukupuolikin siinä samalla, kun nimioivallus syntyi. Victoria Frankenstein seuraa tietenkin isoisoisänsä jalanjälkiä, hieman edistyneemmin vain.

Novellissa oli kovasti paljon aineksia alkuunsa, ja siitä esilukijat mainitsivatkin. Editointiprosessissa – siis antologiahyväksynnän jälkeen – novellia muokattiinkin rajusti. Poistin monta asiaa, vaihdoin jossain kohtaa näkökulmahenkilöä, muokkasin tekstiä eri muotoon (novellissa on mm. päiväkirjakatkelmia), vaihdoin kohtausten järjestystä... Kaiken keskeltä nousi tarina Gabrielista, jonka kolme eri naista tahtoo, jokainen omalla tavallaan.

Yksi näistä naisista on tietenkin Victoria Frankenstein. Toinen on Lyydia, josta muistiinpanoissani pohdin, kuinka hänet saisi jotenkin pienesti mukaan tarinaan. Nyt tuo ajatus huvittaa. Minulle tämä tarina kertoo vahvasti Gabrielin ja Lyydian rakkaudesta, eikä Lyydia ole millään tavalla vähäisessä roolissa ainakaan minun mielessäni.

No, se kolmas nainen on sitten varastettu todellisesta historiasta. Rakastan oikean elämän ja kirjallisten viittausten yhdistelyä omaan tekstiini. Tässä novellissa selkeytin viittauksia, mutta todennäköisesti ne jäävät hämäriksi siitä huolimatta. Toivottavasti se ei kuitenkaan häiritse novellin lukemista – ehkä ne vain viehättyvät lisää, jotka bongaavat enemmän asioita. Sille, jota tarinan yhteys todellisuuteen kiinnostaa, voin kertoa, että novellini otsikon karkuun päässyt sielu on Elizabeth Siddalin. Hän oli prerafaeliittien, kuten Siddalin aviomiehen, taidemaalari Dante Gabriel Rossettin, kuuluisa malli. Siddal esiintyy mm. maalauksissa Ofelia ja Beata Beatrix. Jälkimmäinen maalaus mainitaankin novellissa. Nykyään sitä voi käydä katsomassa Lontoossa Tate Britainissa, ja tällaiselta se näyttää:

Lyydian näkökulma esitetään kirjemuodossa. Lisäksi novelliin sisältyy yksi lehtiuutinen. Näiden tekstilajien käytöllä halusin luoda vaikutelmaa 1800-luvun kirjallisuudesta.

Minulle ensimmäisen novellin ilmestyminen kansissa on iso juttu. Toivottavasti joku vielä pitääkin novellista, edes jossain määrin. Lyydia ja Gabriel tulevat seuraamaan minua toivottavasti vielä pitkään. Olisipa ihanaa, jos he kiinnostaisivat muitakin kuin sitä, joka tahtoo heistä kirjoittaa. Sen näyttää aika. Ainakin alkuun he ovat päässeet oikein mukavasti.

Uusia goottinovelleja tulossa pian

Ai ai ai, nyt on kaunista! Vaskikirjat julkaisee aivan pian Varjojen lumo -antologian, jossa on suomalaisia goottinovelleja. Antologian kansi on Julia Savtchenkon käsialaa, ja näin ihana!

Olen ihan täpinässä myös siksi, että tässä kirjassa ilmestyy ensimmäinen novellini, Karannut sielu. Kun täpinä loppuu, kerron siitä täällä blogissa hieman lisää.