Suuri juhlapäivä: Aurora/Einon julkkarit!

Viime lauantaina vietettiin esikoiskirjani Aurora/Einon julkkareita Kulttuuriareena 44:ssä, Kuopiossa. Päivä vaikutti ensin tuskaisen hikiseltä, mutta sitten tuli vettä ja ukkonenkin jyrähti ja saimme lämpötilaltaan aika ideaalisen juhlasään.

Tykkään rennoista juhlista, joissa ei tarvitse kauheasti miettiä, miten pukeutuu. Kirjan julkaiseminen on kuitenkin ollut unelmani niin kauan, että päätin tällä kertaa panostaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin kampauttamassa itseni ja sain ihanan kukkakampauksen. Mekkokin on tätä juhlaa varten hankittu. 

Aurora/Einon kustantaneen Hertta Kustannuksen Riina Behl ja Tuija Lappalainen saapuivat Kuopioon Helsingistä. Koko kirjaprojektin ajan on ollut ihanaa, että he ovat olleet hirmuisen innostuneita Aurorasta ja Einosta.

Ohjelman määrä juhlissa oli yritetty pitää hallittuna. Työkaverini Liisa haastatteli minua kirjasta, enkä todellakaan arvannut, mitä oli tulossa. Ensimmäinen kysymys haastoi minut tosissaan. Jouduin kertomaan, mikä eläin olen kirjoittajana. Auts! Lopulta vastasin sylikoira ja sitten kahvilakoira. Ei kyllä hajuakaan, miten sellaiset eläimet kirjoittavat, mutta itse kirjoitan kyllä paljon kahviloissa. Nyt kun mietin, en tiedä, mikä idea se sylikoira oli… 

Haastattelu ei helpottunut jatkossakaan. Jouduin vastaamaan perinteisiin äidinkielentuntitehtäviin kirjastani. Sen siitä saa, kun pyytää haastattelijaksi kollegansa. Koska koulussa oppilas joutuu todistamaan, että on lukenut käsittelyssä olevan kirjan, minä jouduin todistamaan, että olin kirjoittanut oman kirjani. Minun piti mm. valita kirjasta sitaatti, joka kuvasi sen teemaa hyvin. Lopuksi sain arvosanaksi kasin. Itse olisin ollut tiukempi: ehdotin seiska puolta. 

Haastattelun lisäksi ohjelmanumerona oli Kahoot-visa, jonka kysymykset liittyivät suoraan tai mutkan kautta Aurora/Einoon. Visa osoittautui haastavaksi. Jääkiekkokysymykset veivät työkaverini Minnan visan voittoon. 

Tarjoiluja oli riittävästi: Jyväskylästä Caffitellan voileipäkakkuja, Kuopiosta Ramin konditorian makeita kakkuja sekä Hanna Partasen kalakukkoleipomon piirakoita itse tekemäni munavoin kera, Skotlannista tuomiani shortbreadeja sekä äitini leipomia pipareita, joita oli kuulemma jo kastejuhlassani, karkkia (lätkäliigoja tietenkin ja lapsuuden kettukarkkeja ja Fazerin parhaita), sipsejä ja suolakalakeksejä, nekin lapsuuden nostalgian vuoksi.

Kulttuuriareena 44:stä lähdimme osan juhlijoista kanssa kahvila- ja baarikierrokselle, jolta viimein päädyin kotiin noin klo 3.30 aamuyöstä. Silloinhan aurinko jo nousikin. Snellmaninpuistossa otettiin kuvia ja Pannuhuone Gust. Raninilla joskus jo aika myöhään mocktailvalikoima kolmen sitkeimmän juhlijan voimin. Siihen mennessä olikin mennyt jo muutama drinkki oikein mahdollisimman monenlaista: gin & tonic, viskiä ja viiniä sekä jokin kesädrinkki.

Päivä oli aivan ihana! Kiitos kaikille, jotka olivat apuna ja juhlimassa! Tästä jäi ihanat muistot ja ehkä uskallan järjestää juhlia toisenkin kerran, jos tapahtuu asioita, joita varten niitä tarvitaan.

Aurora/Eino on ilmestynyt!

Tarpeeksi kauan kun odottaa – ja jonkin verran myös puuhastelee – saattaa päätyä siihen, että pitkälliset haaveet toteutuvat. Nyt on käynyt sillä lailla. Olen iän kaiken ajatellut, että hienoimpia asioita elämässä olisi julkaista oma kirja, ja nyt esikoiseni Aurora/Eino, selkokielinen kääntökirja yläkouluikäisille, on ilmestynyt. Paketti tekijänkappaleita saapui viime viikolla juuri ennen juhannusta. Kirja ilmestyi jo hieman aiemmin, mutta lähetystä täytyi pihdata, koska en ollut sitä kotona vastaanottamassa.

Kirjan tarina kertoo kahdesta ysiluokkalaisesta, joilla on hyvin erilainen tausta. Eino on vakavasti harrastukseensa suhtautuva jääkiekkoilija, Aurora äidin alkoholismin vuoksi nuorisokotiin sijoitettu teini.

Kun kirja oli mennyt painoon, koin vielä pitkään välähdyksiä, että hei, sille ei enää tarvitse tehdä mitään. Hämmästelin sitä, että oltiin päästy niin pitkälle. Oloni nyt kirjan ilmestymisen jälkeen on ollut vähintään yhtä epäuskoinen. Olen pyöritellyt kirjaa käsissäni, enkä silti oikein ota uskoakseni, että tässä se esikoiskirja nyt on. Toki se näyttää ihan kirjalta, ja tekstikin näyttää tutulta, mutta jotenkin on vaikea uskoa, että hipelöi itse kirjoittamaansa teosta. Joka tapauksessa kirja on kaunis! Se on muhkea lukupaketti ja ihanan ilmavasti taitettu – kuten selkotekstin kuuluukin olla – ja siksi miellyttävä lukea. Kannet ovat niin kauniit! Kiitos niistä kuuluu Karin Niemelle. 

Ulkoilutin kirjaa juhannuksena Valkeisenlammella Kuopiossa. Siellä on mahdollista ottaa kivoja kuvia kukkien kera. Aurora-kansi on kuvattu lammen lähellä olevan Kuopion kaupunginteatterin kukkapenkissä ja Eino-puoli lammen rannalla olevassa ruusutarhassa. 

Hämmentävimpiä asioita on ollut seurata, mitä kirjalle tapahtuu tässä kansiin pääsemisen matkan varrella: kuinka kirja ilmestyi kirjastojen tilauksiin ja kuinka siihen on tehty varauksia. Vilpittömästi en osannut odottaa, että nimettömän kirjoittajan selkonuortenkirja keräisi kirjastovarauksia, vaikka minulla onkin vakaa usko, että tällaiselle kirjallisuudelle on tarvetta.

Vielä hämmentävämmän asian kuulin jo keväällä: Suomalainen kirjakauppa oli tilannut kirjaa. Selkokirjallisuus on sillä tavoin pienilevikkistä kirjallisuutta, että en odottanut löytäväni sitä ison kirjakauppaketjun hyllystä. Mutta niin vain kirja on 22 Suomalaisessa kirjakaupassa. Itse kävin sitä ihmettelemässä kotikaupunkini Kuopion keskustan Suomalaisessa. Onneksi myyjä ei tullut kyselemään, miksi kuvaan hyllyä. Tai no jos olisi tullut, olisin kyllä ylpeänä kertonut, miksi.

Vaikka kääntökirjamuoto tekee kirjoittamiseen omat haasteensa, Aurora/Einon syntyprosessi ei ollut tuskainen. Olin minimaalisesti aloittanut joskus tarinan kirjoittamista ei-selkokielellä, mutta sitten kun päätin kokeilla selkokieltä, ilmaisu naksahti helposti kohdilleen. Hertta Kustannuksen Riina ja Tuija ovat olleet kirjasta koko ajan kovin innoissaan ja heidän kanssaan on ollut helppo tehdä töitä, kun on saanut tukea mutta kuitenkin saanut tehdä tarinasta oman näköisensä. 

Taustatyöstä voisi mainita sen, että uskon, että olin viime kesänä eniten Suomen U16-jääkiekkomaajoukkueen sivuilla vieraillut henkilö. Minulla on enemmän tai vähemmän salainen jääkiekkofanitausta, joten Einon tarinan jääkiekkokohtausten kirjoittaminen ei sinänsä tuntunut erityisen vaikealta. Mutta alle 16-vuotiaiden maajoukkueen kuvioista minulla ei ollut mitään tietoa ennen kuin aloin kirjoittaa Einoa niihin.

Yksi arviokin Aurora/Einosta on ehtinyt ilmestyä. Päivi Heikkilä-Halttunen kirjoittaa Lastenkirjahylly-blogissaan kirjasta todella kauniisti. Erityisesti minua sykähdytti arvion seuraava kohta: ”Ekakerran kuvaamiseen Arkko on tiivistänyt herkkyyttä ja välittämistä sellaisella intensiteetillä, jota en muista hetkeen nuortenkirjoista lukeneeni”. Itselläni on kaino – niin, oikeasti todella iso – toive kirjan vastaanotosta: toivon, että se tarjoaa jollekin nuorelle kokemuksen, ettei lukemisen tarvitse olla syvältä vaan että se voi olla mukaansatempaavaa ja kivaa.

Vieraisilla Hertta Kustannuksen toimistolla

Vietin pari päivää talvilomastani Helsingissä. Silloin tarjoutui loistava tilaisuus vierailla Hertta Kustannuksen toimistolla Oksasenkadulla. Toimisto on oivallinen paikka ostaa tämän pienen, hyvin sympaattisen kustantamon kirjoja – ovessa oleva lappu kehottikin ihmisiä tulemaan rohkeasti sisään. Minulla oli kuitenkin vierailullani myös muu tarkoitus: oli kiva päästä katsomaan, millaisessa paikassa työstetään esikoisteokseni ne osat, joita en itse työstä läppärini äärellä.

Hertta Kustannus tosiaan julkaisee nuorille suunnatun selkokirjani Aurora/Eino kesäkuussa. Kirjan nimi voi vaikuttaa erikoiselta, mutta kirja on kääntökirja, jonka lukemisen voi aloittaa kummasta päästä tahansa. Auroran ja Einon tarina on romanttinen tarina kahdesta ysiluokkalaisesta, mutta on siinä paljon muutakin: huolta päihteitä käyttävästä äidistä ja jänniä hetkiä jääkiekkokaukalossa ja sen ulkopuolella. Jos laiskottaa, voi lukea vain toisen nuoren tarinan, mutta jos lukee toisenkin, saa asioihin uuden näkökulman. 

Elän siis jännittäviä aikoja. Kirja on tällä hetkellä selkokielen tarkastuksessa, jotta sille saadaan selkotunnus. Laadin kirjaan myös tehtäväpaketin, jota voi käyttää kouluopetuksessa. Sen ideointi olisi hyvä saada vähitellen käyntiin, vaikka olen työssäni moniakin tehtäväpaketteja yläkoululaisille laatinut. 

Hertan toimistolla vierähti tovi jos toinenkin, kun juttelin kustantamon Riinan ja Tuijan kanssa omasta kirjastani ja kirjallisuudesta yleensä. Vinhan kirjakaupalta ostettu samppanjanmakuinen tee oli mahtavan maittavaa, samoin Taidehallilta peräisin oleva lakritsi. 

Tajusin, etten ole esitellyt blogissani vielä Aurora/Einon etukansia, joita kääntökirjassa on tietenkin kaksi. Nämä on tehnyt Karin Niemi, joka tavoitti Auroran ja Einon olemukset niin hyvin, että ehkäpä hänellä on jokin taikakeino, jolla hän on tunkeutunut minun päähäni.