Harrastettiinko viktoriaanisella ajalla kaikesta huolimatta seksiä?

Koska tarinoideni henkilöt näyttävät varsin innokkaasti pariutuvan keskenään – enemmän tai vähemmän vakavasti ja pysyvästi, mutta pariutuvan joka tapauksessa – olen suorastaan velvoitettu selvittämään, millainen ajatusmaailma tähän paritumiseen ja seksuaalisuuteen viktoriaanisen ajan ihmisillä oli. Onneksi kaikkeen tiedonjanoon löytyy edullinen, joskus jopa halpa apu Amazonilta – sieltä latasin Kindleeni Fern Riddellin teoksen The Victorian Guide to Sex – Desire and Deviance in the 19th Century. Nimestään huolimatta teos käsittelee aika paljon muutakin kuin seksiä ihan itsessään, mm. puolison löytämistä, flirttailua (tietenkin viuhkalla, päivänvarjolla tai vaikkapa hatulla), ehostusta, hiusten värjäystä ja avioliittoa. Myös puberteettia käsitellään. Enpä tiennytkään, että kuukautiset alkavat aikaisemmin, jos asuu kuumassa ilmastossa. Ja jos ne alkavat aikaisin, ne myös loppuvat nuorempana.

Riddell on kirjoittanut keräämänsä tiedon kuvitteellisten henkilöiden tekemiksi opaskirjasiksi. Yksi fiktiivisistä kirjoittajista on kemisti, toinen leskirouva, joka nuoruudessaan oli seurapiirikaunotar, kolmas on perehtynyt bordelleista löytyviin paheisiin jne. Kirjan toteutus on mielestäni aika hauska.

Viktoriaanisen ajan ihmisten seksielämälle on ollut kai tapana hieman pudistella päätä. Luettuaan Riddellin teoksen ihmettelee kuitenkin lähinnä sitä, kuinka paljon yhtäläisyyksiä nykyihmisen ja viktoriaanisen ihmisen ajattelussa oli, kun puhutaan parisuhteesta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä. Vaikka avioliiton asema oli korostetumpi kuin nykyään, saattaa hieman yllättää, että 1800-luvulla todellisen rakkauden ja sekä miehen että naisen seksuaalisen mielihyvän kokemuksen tärkeyttä korostettiin. Naisen nautinnon korostamiselle oli tosin olemassa varsin käytännöllinen syy: varsinkin vuosisadan alussa uskottiin, että raskaaksi saattoi tulla vain yhdynnässä, jossa rakastavaiset kokivat yhtäaikaisen orgasmin. Tässä lienee kaksi vaihtoehtoa: joko 1800-luvulla ihmiset olivat taivaallisen taitavia sängyssä tai sitten he olivat liian tyhmiä huomatakseen, ettei se nyt ihan noin mene.

Muitakin väärinkäsityksiä tietenkin ilmeni – tai ainakin sellaisia käsityksiä, joita nykyään pidetään väärinkäsityksinä. Masturbointi oli pahinta, mitä ihminen saattoi itselleen tehdä. Miesten välinen seksi oli tuomittavaa – oikeudessakin – mutta naisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen vaikuttaa ainakin tämän teoksen perusteella ilmiöltä, joka oli osalle väestöstä ajatuksenkin tasolla uusi ja yllättävä. No, onneksi sentään seksuaalisia haluja sinällään pidettiin luonnollisina. Parhaana tapana niiden hoitamiseen pidettiin tietenkin avioitumista. Halujen tyydyttyminen oli tärkeää, koska seksittömästä elämästä seurasi kamalia asioita: ihosairauksia, kuuroutta, hysteriaa, melankoliaakin. Mutta pahinta oli tietenkin, jos se, ettei voinut tyydyttää halujaan kenenkään kanssa, johti masturboimiseen.

Äkkiä siis naimisiin. Mutta kenen kanssa? Ainakin jotkut uskoivat fysiognomian periaatteisiin eli siihen, että kasvonpiirteistä ja muusta ulkomuodosta saattoi päätellä ihmisen luonteen. Parasta oli yhdistää vastakohtia, siis esim. raskasluisia ja keveämmin rakennettuja ihmisiä tai pitkä ja lyhyt ihminen keskenään. Jos uskoi tähän huuhaahan, saattoi kuitenkin kätevästi valita puolisokseen sellaisen luonteen, joka miellytti. Luotettavimpia kumppaneita ovat nimittäin opin mukaan ne, joilla on isoimmat jalat, vaikka he vaikuttavatkin vaivaannuttavalta seuralta, kun heidät kohtaa ensimmäistä kertaa. Ohuthuulisilta ihmisiltä ei kummemmin kannata odottaa rakkautta ja anteeksiantoa. Ja jos pariskunnan osapuolilla on samanlaiset nenät, liitossa tapellaan jatkuvasti. Kannattaa siis olla tarkkana tässä nenäasiassa.

Jos ei kuitenkaan onnista avioliittoasiassa, on hyvä tietää, miten voi välttyä houkutukselta masturboida. Yksi tärkeä asia oli pitää huolta ruokavaliostaan. Hyvin meni, kunhan vain vältti mm. seuraavia haluja stimuloivia juomia ja ruokia: tee, kahvi, tupakka, sinappi, pippuri, olut, viini, siideri ja kaneli. Tunteellisten kirjojen lukeminen oli myös erittäin vaarallista, mutta tietenkin vielä vaarallisempaa oli joutua liian tuttavallisiin väleihin vastakkaisen sukupuolen kanssa. (Mutta eikös sillä tavoin ollut mahdollisuus myös siihen avioliittoon?) Sinänsä on kyllä mielenkiintoista, että masturbaation, joka käsittääkseni tyydyttää seksuaalisia haluja, seuraukset olivat osittain samat kuin selibaatin – mm. hysteria. Oletettavasti naimattomilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin elää moraalittomasti tai tulla hulluiksi.

No, osa kirjassa esitetyistä ajatuksista kuulostaa toisaalta paljon terveemmiltä kuin monien ajattelu nykyään. Eräs kirjan fiktiivisistä opastajista neuvoo naimattomia naisia mm. olemaan muovaamatta kehoaan liiaksi, ettei hääyönä paljastuisi, että se, mitä tuore aviomies on luullut naisen olevan, onkin pelkkää kuvitelmaa, joka on kasattu enimmäkseen vanutoppauksista. Naimattomia naisia muistutetaan myös siitä, että toisen mielestä viehättävä piirre voi olla toisen mielestä absurdi. Kannattaa olla kaikin puolin oma itsensä ja pitää itsestään huolta – terveys näyttää kauniilta. Rakkautensa kohteen kanssa ei myöskään kannata pelata typeriä mustasukkaisuuspelejä. Flirttailussa täytyy löytää kultainen keskitie: kukaan mies ei vie alttarille naista, joka on liian varautunut tai liian innokas. Miehille annetaan puolestaan ohjeeksi mm. olla tuomatta esiin aiempia valloituksiaan. Hieman myös varoitellaan siitä, että naiset saattavat kiinnittää huomionsa mieheen ennemminkin sen vuoksi, että tämän asema avioliittomarkkinoilla on korkea, eivät sen vuoksi, että miehen luonne olisi houkutteleva.

Avioliitossa miehen ja naisen roolit olivat selvät: mies toi rahan ja nainen päätti, miten kotona oltiin. Ihanteena pidettiin avioliittoa, jonka pohjana oli tosirakkaus, ja olennaista avioliiton onnistumiselle oli se, että puolisot todella tunsivat toisensa ja ymmärsivät toistensa luonteenpiirteitä.

Toki The Victorian Guide to Sex käsittelee seksiä avioliiton ulkopuolellakin, joskin silloin se keskittyy melko pitkälle prostituutioon ja bordelleihin. Ajat eivät ole siinä mielessä muuttuneet, että jo Viktorian hallitusaikana väännettiin siitä, pitäisikö näiden asioiden olla laillisia vai ei. Pariisissa oli tuolloin laillisia bordelleja, Lontoossa ei. Bordellit saivat tosin Lontoossakin toimia melko lailla rauhassa, koska virkavalta puuttui bordellin toimintaan vasta kun kaksi lähialueen asukasta ilmoitti kirjallisesti bordellin häiritsevän.

Kirja kertoo vielä paljosta muustakin. Jos haluat tietää vaikkapa, miten ja mihin sukupuolitautien hoitoon käytettyä elohopeavoidetta levitettiin, millaisia ehkäisykeinoja 1800-luvulla käytettiin tai miten parannettiin niitä, jotka kaikista kamalista seurauksista huolimatta harrastivat itsesaastutusta, lue tämä teos. Yhtä lailla kannattaa tarttua kirjaan, jos miettii, millaisia olivat aikakauden seksilelut, millä kaikilla välineillä pääsi ilotalossa ruoskittavaksi tai minkä uskottiin tuolloin auttavan kivuliaisiin kuukautisiin. Tästä kirjasta voivat useimmat meistä oppia jotain uutta.

Lopuksi vielä suosikkiohjeeni: kuukautisten aikana on vältettävä tanssimista lämpimissä huoneissa. Mikä jollain omituisella tavalla hellyttävä neuvo, jota en todellakaan aio noudattaa!