tiistai 18. tammikuuta 2022

Plot Basics – tarinan rakenne kahdeksassa palasessa

Tarinan rakenteen suunnittelu ei ole helppoa. Kolmen kohtauksen rakenne tuntuu liian karkealta, ja ainakin itse tarvitsen useamman palasen suunnitelmaani. Toki kadehdin niitä, joiden mielessä tarinan pääkohdat ja tärkeimmät käänteet hahmottuvat vaivatta ja jotka täydentelevät aukkokohdat niiden väliin ongelmitta.

Yksi tapa hahmottaa tarinan kaari on palastella juoni kahdeksaan osaan. Näin tekee Paul Tomlinson kirjoitusoppaassaan Plot Basics – Plot Your Novel or Screenplay in Eight Sequences. Pohjalla on vanha kunnon Aristoteleen kolmen näytöksen rakenne, jonka toinen näytös on jaettu kahtia. Tämän jälkeen jokainen neljännes on vielä jaettu kahteen osaan.

Tomlinsonin oppaassa edetään isoista linjoista pienempiin. Ensin hän esittelee eri tapoja kuvata tarinan rakenteen neljänneksiä. Ehkä selkein näistä on seuraava:

  1. mitä sankari tahtoo
  2. ensimmäiset yritykset saavuttaa päämäärä eivät toimi
  3. toiset yritykset johtavat katastrofiin
  4. viimeinen yritys ja loppuratkaisu

Neljännesten lisäksi tärkeässä osassa on tarinan keskikohta (midpoint).

Karkean kuvauksen jälkeen päästään yksityiskohtaisempiin rakenteisiin. Tomlinson esittelee ensin lyhyesti kahdeksan sekvenssin rakenteen kokonaisuutena ja sitten jokaisen sekvenssin erikseen perusteellisesti. Aina uuteen näytökseen siirryttäessä – siis ennen sekvenssejä 1, 3 ja 7, hän kertoo myös, millaisia kokonaisuuksia I, II ja III näytös ovat.

Ensimmäisen sekvenssin ideana on näyttää lukijalle asetelma, josta tarina lähtee liikkeelle: lukijalle esitellään genre, sankari ja tämän jonkinlainen puute, miljöö sekä tarinan teema jollain tasolla. Lisäksi keskeistä on ennakoida tulossa olevaa konfliktia tarinan sankarin elämässä ja näyttää haaste, jonka sankari tarinassa kohtaa. Itselleni hyvä uusi näkökulma oli, että – vaikka se lieneekin itsestäänselvää – haasteen ei tarvitse olla ongelma tai yleensäkään mitään negatiivista. Se voi olla myös mahdollisuus saavuttaa jotakin. Toki edessä on vaikeuksia, koska sankari ei voi päästä päämäärään helposti, mutta itse päämäärä voi olla jotain, mitä sankari kiihkeästi tahtoo, kuten romanssi tai uusi himoittu työpaikka.

Toisessa sekvenssissä laaditaan tarinan alkuasetelma loppuun. Sankarin pitää reagoida saamaansa haasteeseen jollain tapaa. Yleensä hän ei halua vastaanottaa sitä ja kieltäytyykin ensin toimimasta. Lukijalle pitää tulla selväksi, kuinka paljon sankarilla on pelissä ja mitä tapahtuu, jos hän ei ota haastetta vastaan. Toisen sekvenssin lopussa sankari kuitenkin hyväksyy haasteen ja ottaa askelen, jonka jälkeen ei voi enää perääntyä. Tämä on tarinan ensimmäinen iso käännekohta. Lukijan on ymmärrettävä, miksi sankarin on kohdattava haaste itse eikä hän voi paeta sitä tai työntää sitä jonkun toisen ratkaistavaksi.

Toisessa sekvenssissä tuodaan myös esille sopivassa määrin taustoja sekä esitellään sankarin suurin pelko. Myös tärkeimmät sivujuonet alkavat tässä sekvenssissä, ja lukijalle esitellään ne tärkeät henkilöhahmot, joita ei ole esitelty vielä ensimmäisessä sekvenssissä. Näitä voivat olla esimerkiksi sankarin liittolainen, rakkauden kohde, mentori ja pahiksen kätyri. Toisen sekvenssin ja ensimmäisen näytöksen lopussa lukijalla on myös käsitys siitä, mihin päämäärään sankari on pyrkimässä ja miksi – vaikka niin päämäärä kuin motivaatiokin olisivat vääriä.

Kolmannessa sekvenssissä enimmäkseen pohjustetaan tulevaa. Sankari on joutunut uuteen tilanteeseen elämässään ja joutuu sopeutumaan siihen. Hänen ensireaktionsa voi olla mikä tunne tahansa. Hän on kuitenkin vielä oman pelkonsa vanki ja yrittää ratkaista tilanteita niin, että voisi välttää pelkonsa kohtaamisen. Ensimmäiset yritykset selvitä haasteesta menevät pieleen.

Kolmanteen sekvenssiin sisältyy paljon epäonnistumisia, sillä sankari voi joutua myös testeihin, joista selviää, mitä kykyjä hänellä tässä vaiheessa on haasteen päihittämiseksi – ja mitä häneltä puuttuu. Tämän vastapainoksi sankari myös oppii uutta, joskin vielä kolmannen sekvenssin lopussa hän on hyvin naiivi ja helpostikin huiputettavissa. Sankari on kuitenkin viimein valmis tekemään suunnitelman ja ottamaan ensimmäisen askelen kohti päämääräänsä. Sekvenssiin kuuluva tärkeä käännekohta, pinch point I, on sekvenssin lopulla. Sen tarkoitus on pohjustaa epäonnistumista, joka tapahtuu tarinan keskikohdassa (midpoint).

Myös ihmisten välisillä suhteilla on kolmannessa sekvenssissä tärkeä osa. Sankarin täytyy selvittää, keneen voi luottaa ja keneen ei, ja tämä arvio voi mennä pieleenkin. Sankari saattaa myös joutua rekrytoimaan ihmisiä avukseen päämääräänsä pääsemiseksi ja joutua esimerkiksi taistelemaan ryhmän johtajuudesta. B-juonena oleva rakkaustarina alkaa yhtä lailla tässä sekvenssissä.

Neljäs sekvenssi johdattelee tarinan sen keskikohtaan, jossa kaikki kääntyy ylösalaisin. Sankari tekee ensimmäisen yrityksen ratkaista ongelmansa ja epäonnistuu. Se johtaa siihen, että tilanne on sankarin kannalta huonompi. Antagonisti tekee myös vastahyökkäyksen. Tilanne siis selkeästi pahenee, eikä keskikohdan muutos auta asiaa.

Keskikohta on niin merkittävä käänne tarinassa, että Tomlinson käsittelee pelkästään sitä useiden sivujen verran. Siinä päähenkilölle paljastuu jotain tai tapahtuu jotain, minkä vuoksi hän ei voi enää ajatella mistään menneestä tai tulevasta samalla tavoin. Hän joutuu muokkaamaan päämääräänsä tai jopa vaihtamaan sitä.

Tarinan keskikohdan taitteessa sankari myös asettuu tietoisesti antagonistia vastaan. Hän ottaa vastuun tekemisistään, huomaa omat virheensä ja vajavuutensa. Jos sankari ja toinen päähenkilö (esim. romanttisten tunteiden kohde, liittolainen) ovat ennen tätä käännettä suhtautuneet toisiinsa kielteisesti, keskikohdan käänne saa heidät vähitellen asettumaan samalle puolelle. Keskikohta ei kuitenkaan useinkaan ole toimintaa täynnä, vaan käänne on nimenomaan emotionaalisesti dramaattinen kohta tarinassa.

Emotionaalisesti rajun keskikohdan jälkeen tuleva viides sekvenssi on tarinan suvantovaihe. Toki siinäkin tapahtuu, muttei yhtä rajua kuin juuri sitä ennen. Sankari reagoi tunteillaan keskikohdan käänteeseen ja tulee siihen tulokseen, ettei tahdo jatkaa haastetta. Jotta tarina ei lopu, hän kuitenkin muuttaa mielensä. Tärkeä muutos sankarissa on se, että hän alkaa toimia itse aktiivisesti, ei ainoastaan reagoi siihen, mitä hänen elämässään tapahtuu. Hän osoittaa, että kykenee tehtävään, joka on edessä, ja suunnittelee toisen yrityksensä päästä päämääräänsä, joka saattaa olla myös muuttunut alkuperäisestä. Myös antagonisti toimii: hän ja sankari ovat nyt avoimesti vastakkain. Viidennen sekvenssin lopussa on pinch point II. Se yhdistyy kolmannen näytöksen lopussa olevaan pinch point I:een.

Tärkeää viidennessä sekvenssissä on myös sankarin ja toisen päähenkilön suhteen syventyminen. He alkavat luottaa toisiinsa ja asettuvat yhdessä antagonistia vastaan. Tämä voi tarkoittaa myös romanttista suhdetta, jolloin tarinassa voi olla sen kuherteluvaihe. Tämä suhteen kehittyminen nostaa panoksia sankarin näkökulmasta katsottuna: hänellä on nyt jotain arvokasta, jonka voi vaikkapa menettää.

Kuudennessa sekvenssissä alkaa jälleen tapahtua, ja tapahtumat johtavat siihen, että kaikki sankarin elämässä romahtaa. Sankari yrittää ratkaista tilanteen kertaalleen tai kaksikin kertaa, mutta kaikki menee pieleen. Epätoivoissaan sankari toimii omaa moraaliaan vastaan, mikä aiheuttaa sen, että hänellä ei ole enää tukenaan toista päähenkilöä. Tämä saattaa hylätä sankarin tai vaikkapa joutua vangituksi. Sankari on siis yksin ja epätoivoinen. Tämän sekvenssin aikana hän on joutunut elämänsä hankalimpaan tilanteeseen eikä ole selviytynyt siitä vaan menettänyt kaiken. Tämä on tarinan synkin hetki. Antagonistin voitto näyttää väistämättömältä.

Seitsemännessä sekvenssissä tapahtuvat suurimmat ratkaisut: siihen sisältyy lopullinen taistelu sankarin ja antagonistin välillä. Kun tarinassa on päästy tähän asti, sankari on myös muuttunut ja kykenee kohtaamaan edessään olevan tilanteen sekä myös uhraamaan itsensä suuremman hyvän puolesta eli unohtamaan itsekkäät vaikuttimet.

Antagonisti toimii, mutta erityisen tärkeää on, että sankari on itse aktiivinen: hän ei saa joutua lopulliseen yhteenottoon sattumalta vaan hänen on itse tehtävä päätös toimia. Sankari tekee moraalisesti oikean ratkaisun, jolla on yhteys tarinan teemaan. Myös itse yhteenotossa ja siinä, miten se päättyy, sankarin teoilla pitää olla merkitystä – hänestä ei saa tehdä statistia. On tärkeää muistaa, että tämä toimii kaikenlaisissa tarinoissa: tarinan kliimaksi ei siis ole aina ulkoisesti näyttävä, äänekäs ja väkivaltainen, vaan tärkeintä on, että se on täynnä merkitystä ja tarinan emotionaalinen huippu.

Yhteenoton lopputulos voi olla monenlainen. Sankari voi ratkaista sekä sisäisen että ulkoisen ristiriitansa tai epäonnistua kummankin kohdalla. Hän voi ratkaista ulkoisen ongelman, mutta sisäisesti hän on edelleen ristiriidassa, menestys tai onnistuminen ei tuokaan sisäistä tyydytystä. Voi myös käydä niin, että sankari ei onnistu ratkaisemaan ulkoista ristiriitaa, mutta tuntee itsensä sisäisesti ehjemmäksi. Hän voi esimerkiksi huomata, että päämäärä on ollut väärä tai etteivät hänen syynsä sen tavoittelemiseksi ole olleet oikeat.

Kahdeksas sekvenssi on tarinan lyhyin osuus. Se päättelee tarinassa auki jääneet juonenpätkät, esim. sen, mitä tapahtuu sankarin ja toisen päähenkilön suhteelle. Muutoinkin sekvenssi näyttää, mitä vaikutuksia kliimaksissa tapahtuneilla asioilla on, millainen maailma ja henkilöiden arki on niiden jälkeen. Tässä vaiheessa viimeistään on selvää, onko sankari saavuttanut päämääränsä, mutta myös antagonistin kohtalo on hyvä näyttää. Myös teema nousee selkeästi esille tarinan viimeisessä sekvenssissä. Liian tiukaksi paketiksi lopetusta ei ole kuitenkaan hyvä solmia.

Plot Basics on tarkka esitys kahdeksan sekvenssin rakenteesta. Itselleni kahdeksan tuntuu sopivalta määrältä osasia, kun suunnittelen tekstiä. Se ei ole liian ylimalkainen, ja jokainen kahdeksasosa on kuitenkin selkeästi omanlaisensa jakso tarinassa. Tästä rakenteesta on myös helppo nähdä isoimmat käänteet, jotka perinteisessä kolmen näytöksen rakenteessa on – tuota rakennetta on vain pilkottu pienemmiksi osasiksi. Sellaiselle, joka etsii tietoa tarinan rakenteesta, Tomlinsonin kirja on ihan kelvollinen esitys.

Olisin toivonut, että kirjassa olisi ollut enemmän konkreettisia esimerkkejä siitä, miten rakenteet toteutuvat tarinoissa. Jonkin verran on annettu esimerkkejä elokuvista, mutta lukuisammat esimerkit olisivat helpottaneet hahmottamaan, miten tämä rakenne toimii erityisesti tarinoissa, joissa ei ole samalla tavalla pahista kuin vaikkapa thrillereissä tai murhatarinoissa. Aina, kun tekstissä oli esimerkki jostain itselle tutusta tarinasta (esim. E.T. tai Thelma ja Louise), rakenteet tuntuivat paljon ymmärrettävämmiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti