Yhteiskunnan odotukset vaivaat pääparia. Rancliffen pitäisi olla kiinnostunut avioitumisesta mutta tietenkään hän ei ole. Sen sijaan hän viettää aikaansa Brockford’silla, klubilla, jossa kävijät pitävät naamioita kasvoillaan ja ohjelmanumerot ovat sellaisia, että se kuulostaakin varsin järkevältä, jos tahtoo säilyttää kasvonsa. Salilla esiintyy salaperäinen ratsupiiskaa osaavasti käyttävä Mademoiselle Noire, jonka lumoihin Rancliffe joutuu. Selvästi alistumisesta nauttiva mies ilmoittautuu vapaaehtoiseksi show’hun, jossa Mademoiselle nöyryyttää häntä miesyleisön edessä. Sen jälkeen Rancliffe ei saa naista mielestään.
Maud on puolestaan saapunut Italiasta Lontooseen. Hän majoittuu isotätinsä, Cavourin leskikreivitär Isabellan luona. Maudiakaan ei avioituminen kiinnosta. Toki Isabella on sitä mieltä, että hyvä nainen menee hukkaan, jos ei saa jälkikasvua – mikä tietenkin vaatii avioliittoa – mutta Maud tästä vähät välittää. Hän haluaa käyttää aikansa siihen, että tekee elämästään jännittävää. Hän taskuvarastelee ja – tämä ei ole todellinen spoilaus, vaikka paljastetaankin kirjassa varsin myöhään – esiintyy Brockford’s-klubilla Madamoiselle Noirena.
Maud on aika tyypillinen historiallisen romantiikan sankaritar siinä, että hän on sivistynyt sillä tavalla, mitä naiselta ei tuolloin odoteta. Erityisesti häntä kiinnostavat luonnontieteet, joista hän on perillä, vaikkei ole päässyt opiskelemaan niitä samalla tavoin kuin aiheesta kiinnostuneet miehet. Maud kertoo myös menevänsä Darwinin luennoille, joskin minulle jäi epäselväksi, oliko tämä vain peitetarina, kun Maud lähti herrakerholle etsimään eroottisia seikkailujaan. Aikakaudesta nostetaan esille ainakin toinenkin kuuluisuus, kehonrakentaja Sandow, jonka esitystä Maud ja Isabella käyvät katsomassa. Joku voi kokea nämä päälleliimatuksi, mutta minusta on hauska bongata aikakauden todellisia ihmisiä ja ilmiöitä historiallisista tarinoista. Ne elävöittävät tarinaa ja johtavat monesti pieneen tiedonhakuun, jossa oppii aina itsekin jotain.
Kiintoisin tarinan hahmoista taitaa kuitenkin olla Isabella. Hänellä on takanaan mitä ilmeisimmin värikäs menneisyys ja hän rakastaa skandaaleja ja riettauksia niin paljon, että pitää aiheita käsittelevistä lehtijutuista leikekirjaa. Lisäksi hänellä on persialaiskissa, jonka nimi on Satan. Miten paljon voikaan kertoa henkilöhahmosta tällä pienellä lemmikkieläimen nimeämisellä.
Pienoisromaani lupaa olevansa ”darkly sensual”, ja kerrankin tuo kuvaus sensuellista pitää paikkansa. Seksin kuvaus on aistillista ja nautittavaa. Rancliffe joutuu tilanteisiin, joissa on epämukavuusalueellaan. Jännite syntyy odotuksesta ja Mademoisellen tavasta käyttää valtaansa:
As he entered, he saw her, reposed upon a chaise, still wearing her mask, just as he wore his. Her hair remained pinned, but she’d exchanged her evening gown for a robe of gossamer silk, tied at the front by a single ribbon. Each delicious curve of her body was visible beneath the flimsy material, as lushly ripe as his imagination had furnished through the long hours of his sleeplessness.
When she spoke, it was with her usual taunting tone. ‘I’d begun to think you’d never dare return.’
If only she knew! How he’d thought of her and of what she’d done to him. If he wished revenge, he might have it now. It would take but two paces to grasp her about the neck. He could push her to her knees. Could make her beg for mercy.
Part of him wished to do so – the other wished to bury his face in her hem.
‘You harbour some resentment?’ The smirk on her lips seemed habitual, as if she drew amusement from his turmoil. ‘There should be a reckoning, don’t you think?’
He remained silent, not trusting his voice, trying to calm the rushing of his blood.
Reaching behind her, she brought forth her crop, placing it in Rancliffe’s hands, saying simply. ‘Ten strokes.’
He ran his fingers along its length, tracing the feel of stiffened leather. Since their last meeting, he’d only pictured her using it upon him.
He caught the musk of her skin.
Tentatively, he touched the end of the crop to the diaphanous silk, brushing her nipple.
She rose from the chaise, pulling at the robe’s ribbon so that the fabric fell away, revealing the inner curve of her breasts, the soft flesh of her belly, and a glimpse of auburn fur.
‘I’m waiting,’ she prompted, ‘and I don’t like to wait.’
His cock, growing harder all the while, jerked. He knew he should be angry, that he should rage at her treatment of him. He’d tortured himself with every motion, but he was certain of only one – his desire to obey her.
Joitain asioita jää tarinassa
avoimeksi ja loppuratkaisu tuntuu hieman liian helpolta. Palaset voisivat siis loksahdella paremmallakin tavalla kohdilleen. Tarinan rakentamisen osalta en saanut aivan sitä, mitä
toivoisin, vaikka tarinassa erotiikalla olisikin keskeinen rooli. En myös nähnyt
syytä sille, miksi Mademoiselle Noiren henkilöllisyys pidettiin lukijalta
piilossa niin pitkään, koska kuitenkin oli täysin selvää, kuka hän on. Sillä,
että lukijalle kerrotaan enemmän, olisi voinut tässä saavuttaa jopa lisäjännitettä.
Teos kuuluu Dangerous Desire -trilogiaan ja on julkaistu aiemmin nimellä The Gentlemen’s Club Noire-sarjassa. Myös tämä sotkee hieman ajatuksia, mutta yhtä kaikki pikkukirja on mukava välipala lukijalle, joka pitää hieman dekadentin puoleen taipuvasta erotiikasta. Sarjan toisessa osassa ollaan Italiassa. Melkoinen houkute sekin jatkaa Maudin ja Radcliffen tarinan lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti