Aikamatkustusta ja aaveita jouluksi

Tänä jouluaikana luin viihdykkeeksi peräti kaksi joulunaikaan sijoittuvaa romanttista pienoisromaania, Kelley Armstrongin teoksen Ballgowns & Butterflies ja Kerrigan Byrnen Making Merry -teoksen. Molemmat ovat sidoksissa kirjasarjoihin: Armstrongin kirjassa on samoja henkilöitä ja paikkoja kuin viktoriaanisessa aikamatkustuskirjasarjassa A Stitch in Time. Byrnen tarina on puolestaan osa viktoriaaniseen aikaan sijoittuvaa A Goode Girls Romance -sarjaa.

Ballgowns & Butterfliesin sankaritar Bronwyn elää nykyajassa tehden historiantutkijan työtä. Työ on vienyt hänet Kanadaan, josta hän on nyt palaamassa Englantiin, koska hänen puolisonsa lordi Thorne omistaa siellä kartanon. Lapsikin on tulossa. Sekin on jo hauskaa, että tapahtumapaikkana on historiaa uhkuva kartano, mutta vielä hauskempaa on, että Bronwynin puoliso William on toiselta vuosisadalta, viktoriaanisesta ajasta. Lukija pääsee siis seuraamaan ihan aitoa Viktorian ajan joulua, ihailemaan koristeita, pujahtamaan tanssiaisiin – reellä tietenkin.

Ballgowns & Butterflies on hyvin romanttinen, vaikka romanttisille kertomuksille onkin tyypillisempää, ettei rakkaustarina ole edennyt avioliittoon ja raskauteen saakka. Joulun taikaa ja hyvää mieltä riittää myös. Lämminhenkisyyteen sopii, ettei seksiä kuvailla erityisemmin. Tässä tarinassa ei ole kyse pidättelemättömästä intohimosta.

Aluksi tuntuu, ettei tarinassa on tarpeeksi jännitettä. Ainut ristiriitaa aiheuttava asia on, että Bronwyn on tavattoman väsynyt matkustamisesta ja tahtoisi vain levätä. Williamilla on ohjelmaa vaikka muille jakaa, eikä Bronwyn saa sanottua hänelle, ettei kaipaisi muuta kuin lepoa. Tämä ei ole toki huono ristiriita joulutarinaan – monethan odottavat juuri lepoa joululta, mutta se tuokin jotain muuta. Bronwynin ja Williamin suhteen hyvyyttä korostaa se, ettei tämä ristiriita räjähdä käsiin vaan kumpikin osaa ajatella myös toisen näkökulmaa.

Myöhemmin tarinaan tulee toinenkin ristiriita, Bronwynin sisäinen. Hän ei tiedä, uskaltaako auttaa 1800-luvulla elävää naista. Bronwyn voisi estää naista joutumasta epätoivottuun avioliittoon tai työhön palkkaamalla tämän lapsenhoitajakseen. Ongelma on se, että Bronwyn pelkää tämän teon muuttavan historiaa. Tässä kohtaa pohditaan jonkin verran tätä aikamatkustustarinoille tyypillistä teemaa ja päädytään jännittävästi siihen, että itse asiassa aikamatkustustarinat ovat vain keksineet kyseisen ongelman. Todellisessa aikamatkustuksessa tätä ei tarvitsekaan miettiä. 

Tarinassa kuvataan ja selitetään paljon viktoriaanisen aikakauden käytäntöjä. Ylenmääräisen selittämisen voi antaa anteeksi, koska Bronwyn on aikakauteen erikoistunut asiantuntija. Silloin on luontevaa pohdiskella aikakautta koko ajan. Jotakuta lukijaa tämä selittely saattaa kuitenkin häiritä.

On vaikea sanoa, minkä verran Ballgowns & Butterflies spoilaa muita sarjan teoksia – jonkin verran vähintäänkin. Armstrongin kirjoitustyyli tuntuu mukavalta, ja mieluusti luen sarjaan kuuluvat romaanitkin. Tämä pienoisromaani pyrkiikin varmasti houkuttelemaan niiden pariin. Kirjasarjassa on muitakin goottilaisia elementtejä kuin kartalo ja sen omituisena pidetty isäntä, aaveet nimittäin. Ballgowns & Butterflies -tarinassakin esiintyy aave, jonka selitys täytyy lukea toisaalta. Teos ei ehkä toimi parhaalla mahdollisella tavalla itsekseen, mutta varsin mukava kevyt joululukeminen se silti oli.

Kerrigan Byrnen pienoisromaani Making Merry on toista maata. Sekin on hyvin viihdyttävä, mutta jouluista tunnelmaa siinä ei jouluaikaan sijoittumisesta huolimatta ole. Seksuaalista jännitettä ja lopulta suorasukaista seksiäkin sen sijaan piisaa.

Tarinan sankaritar on Vanessa Latimer, joka elää hyvin erilaista elämää kuin naiselta viktoriaanisessa Britanniassa odotettaisiin. Hänellä on syynsä siihen, mutta hän ei huutele siitä. Ajatukset avioliitosta ovat kuitenkin vaihtuneet seikkailuihin, ja nyt Vanessa on saapunut Skotlantiin valokuvatakseen Loch Nessin hirviön.

Sää tulee kuitenkin vastaan, lumimyrsky nimittäin. Vanessa saa yöpaikan majatalosta, jossa on vapaana vain huone, jossa sanotaan kummittelevan. Mutta eipä siinä mitään, koska kummittelija on tavattoman komea mies nimeltään Johnathan de Lohr. Hieman epäselvää on, miksi hän kummittelee majatalossa, jossa ei ole koskaan eläessään käynyt. Mutta mikäs siinä kuitenkaan, koska hän on tosi kuuma, eikä Vanessallakaan ole suurempia estoja, koska hän on jo maineensa menettänyt.

Vanessa on kiinnostava hahmo ja olisi hauska lukea hänestä seikkailutarinoita, romantiikkaa toki unohtamatta – ja erotiikkaa, joka Making Merryssä on, kuten todettua, jokseenkin suorasukaista. Tarkemmin seksin kuvaus taiteilee jossain karkean ja runollisen rajamaastossa. Itse ehkä karsisin hieman kaunopuheisuutta tai kielikuvallisuutta, mutta eri ihmiset pitävät toki erilaisesta tavasta kuvata hekumaa:

Licking his thumb, he reached beneath her skirt and found slick places where they joined – his hardness, her softness – and he thrummed the little peak of her pleasure, knowing her climax still lingered there because he’d left at the ideal crest to make it crash upon her once again.

Her mouth fell upon his, open and gasping. And the moment he felt her silken sheath clench around him, drenching his cock with yet another release, he threw open the gates and allowed the storm of his own pleasure to devour him.

It took him with more force than even he expected, locking every muscle into a paroxysm of bliss. His skin caught fire, his veins constricted then released, filling his blood with an inferno of pure, carnal power.

Tarinan sankari on paitsi itsevarma, myös aaveutensa ja halujensa kahlitsema. Aave ei pysty tekemään mitä tahansa, ei myöskään herrasmies. Naisen kunniaa vaaliessaan mies paljastaa myös solvaustaitonsa. Näin luova kielenkäyttö teki ainakin minuun riemullisen vaikutuksen:

”Those bog-faced sons of a whore! Were I myself, I’d wrench his arm from his socket and beat him to death with it, and then I’d decapitate his friend just so I could piss into the empty cavity where his spine used to be.”

Making Merry sopii hyvin luettavaksi talvisena päivänä, vaikkei joulu olisikaan. Juhla-aikaan viitataan hyvin vähän. Tarina on kiusoitteleva ja kuuma eli viihdyttävä. Loppu on kai se pakollinen Happily Ever After, hieman töksähtävä ehkä ja keinotekoinen. Tähän tarinaan olisi omasta mielestäni sopinut paremmin melankolinen loppu, jolloin Vanessa olisi voinut jatkaa seikkailujaan surumielisenä, kuten tähänkin asti. Se ei vain genreen sovi, joten joudumme tyytymään tähän.