Tarinan sankaritar Sophie Appersett on yläluokkaisesta perheestä, jonka isä on ikävä kyllä ajanut taloudelliseen ahdinkoon käyttämällä mm. Sophien myötäjäiset siihen, että on asennuttanut kaasuvalon Derbyshiren kartanoonsa. Sitten on isolla rahalla lähdetty Lontoon-talolle, jotta Sophie voisi avioitumalla parantaa perheen rahatilannetta.
Lontoossa Sophie on tapaillut Edward Sharpe -nimistä miestä. Tämä olisi sopiva puolisoksi, koska on varakas. Tosin miehellä on vaatimaton tausta. Hänen vanhempansa ovat kangaskauppiaita, ja liiketoimilla Edwardkin on rikastunut. Yläluokan etiketti on hänelle vierasta, ja hän on jopa hankkinut oppaan, jossa selitetään, miten hänen pitäisi käyttäytyä. Sen lukeminen ei kuitenkaan johda menestykseen, vaan parin kuukauden tapailun jälkeen Sophie ilmoittaa, etteivät hän ja herra Sharpe ole yhteensopivia.
Sophie ei pysty hahmottamaan, mitä Edwardin päässä liikkuu, eikä tästä syystä ole päässyt oikeasti tutustumaan mieheen. Niinpä hän ajattelee antaa Edwardille toisen mahdollisuuden. Uhkarohkeasti hän matkaa – vieläpä ilta-aikaan – salaa tämän luo ja ehdottaa, että ajatuksista puhuttaisiin suoraan. Lisäksi hän uusii Edwardin jo aiemmin saaman kutsun saapua Appersett Houseen Derbyshireen joulunviettoon. Siinähän sitä olisi sitten aikaa puhua suoraan ja tutustua.
Joulua kartanossa viettää moni muukin. Sophien nuorempi sisar on kulmakuntien kaunotar muttei osaa aina käyttäytyä soveliaasti tai ainakaan fiksusti. Ongelmia syntyy siitä, kun hän alkaa tulla liian läheiseksi Edwardin liikekumppanin, herra Murrayn kanssa. Tämäkin on kutsuttu paikalle, koska joulunviettoon on satsattu paljon rahaa mutta moni alun perin kutsutuista on peruuttanut tulonsa prinssi Albertin kuoleman vuoksi. Sophie on innokkaasti haalinut paikalle kaikki vieraat, jotka on keksinyt, herra Murrayn lisäksi mm. Edwardin vanhemmat. Kahta yhteiskuntaluokkaa olevien ihmisten luulisi iskevän kovempaakin yhteen, mutta ehkä tarinassa oli riittävästi konfliktia muutoinkin kevyeksi joululukemiseksi.
Matthews on selvästi Austeninsa lukenut. Herra Sharpen luonteesta tulee oitis mieleen eräs herra Darcy, kopea mutta ah niin ihana. Edwardin tunteita ei kuitenkaan tarvitse arvailla, sillä tarinassa ollaan ajoittain kummankin keskeisen henkilön pään sisällä, ja lukija saa heti kättelyssä tietää, että Sophie on lumonnut Edwardin ensinäkemältä. Siinä sitten jännitetään, saavatko Sophie ja Edward toisensa. No ei vainkaan, ei tietenkään jännitetä vaan genrelle tyypillisesti ainoa huolenaihe on se, kuinka monta estettä ja väärinkäsitystä on rakkausavioliiton tiellä.
Sophie on tyypillinen historiallisen rakkaustarinan päähenkilö: hän toimii aktiivisemmin kuin olisi ehkä ajoittain sopivaa mutta punastelee paljon, ihan hirvittävän paljon. Edwardissa pidän siitä, ettei hän ole varma vetovoimastaan – paremminkin epäilee koko ajan, ettei kelpaa – mutta toimii kuitenkin riittävän itsevarmasti ollessaan sopivalla tuulella. Välillä alkaa keski-ikäisen tätilukijankin sydän hieman väpättää, kuten lukiessa kohtaa, jossa Sophie ja Edward – tai Ned – päätyvät puhumaan suutelemisesta.
”Well,” she said with sudden frankness, ”I don’t think I’d have enjoyed it if you’d simply grabbed me and kissed me. A lady likes to prepare herself for such an event.”
”Fair enough. Are the next nine days enough time to prepare yourself? Because, unless you very strenuously object, I intend to kiss you this Christmas.”
Sophie stared at him, her mouth suddenly dry. It took all of her strength of will to compose herself. To moisten her lips ja formulate words more substantial than a breathless squeak. ”Under the mistletoe, I presume.”
”Under the mistletoe. Under the gaslight. Under the stars.” Ned bent his head close to hers. ”Perhaps all three.”
Joulunviettoon kuuluu myös mahtavat tanssiaiset, ja herra Sharpe varaa Sophielta kolme valssia – kaikki, mitä hänen on mahdollista saada. Tässä kohtaa teos tuottaakin ehkä ainoan pettymyksensä: pääparin yhteistä tanssia ei kuvata lainkaan! Tanssin jälkeen Sophie ja Edward puhuvat tanssimisesta mutta lähinnä siitä näkökulmasta, keiden muiden kanssa he ovat tanssineet. Käsittämätöntä! Toisistaan lumoutuneet ihmiset saavat viimeinkin luvan kanssa koskea toisiinsa peräti kolmen valssin ajan, eikä kirjailija katso tarpeelliseksi kertoa siitä mitään. Olen pöyristynyt.
No, kokonaisuutena kirja kyllä vastasi minun romantiikankaipuuseeni hyvin. Joulunajan lukemiseksi se oli vallan mainio valinta. Myös teoksen lopussa oleva näyte toisesta Mimi Matthewsin kirjasta loi kättelyssä kiinnostavan jännitteen kahden päähenkilön välille. Kirjoittaja siis osaa asiansa.
Jos jotakuta kiinnostaa, millaisia ohjeita herrasmiehille ihan oikeasti annettiin 1800-luvulla, Edward Sharpenkin lukeman, Cecil B. Hartleyn kirjoittaman oppaan The Gentlemen's Book of Etiquette and Manual of Politeness voi ladata luettavaksi esimerkiksi Gutenberg Projectin sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti