Goottilaista fiktiota kirjoittamaan

Haluatko kirjoittaa oikeaoppisen goottilaiseen perinteeseen nojaavan tarinan? Rayne Hallin kirjoittamisopas Writing Gothic Fiction: Learn to Thrill Readers with Passion and Suspense esittelee kaikki goottilaisen kirjallisuuden tyypillisimmät piirteet ja antaa vinkkejä, miten suunnitella oma goottilainen tarina. Kliseisyyden vaara on ilmeinen, mutta toisaalta opas tarjoaa niin paljon aineksia, että sieltä sopivasti nappaillen ja omaa lisäten voi gotiikkaa väännellä ja käännellä omassa fiktiossaan mielin määrin. Hall muistuttaakin, että usein goottilaiset elementit yhdistyvät usein muihin genreihin – ja goottilainen kirjallisuus itsessään jakautuu moniin alalajeihin, joita ovat esimerkiksi viktoriaaninen ja venäläinen gotiikka.

Hall kertoo, mitä goottilaisella fiktiolla tarkoitetaan, kuvailee genrelle tyypillisen miljöön, synkän talon ja tyypillisen goottilaisen sankarin – joka useimmiten on naispuolinen – kuin myös sivuhenkilöt, jotka usein esiintyvät tämän genren tarinoissa. Hän kertoo, miten voi luoda niin romaanimittaisen goottitarinan kuin novellinkin. Yksityiskohtaisempia lukujen aiheita ovat mm. myrskysään ja iltahämärän käyttö tarinassa sekä vangittunaolemiskohtauksen ja pakokohtauksen kirjoittaminen. Yksi luku omistetaan myös punaisen värin käytölle: punainen viittaa juuri suuriin tunteisiin, joita goottilaisissa tarinoissa käsitellään: rakkauteen, vaaraan, syntiin…

Goottilaisille tarinoille tyypillisiä elementtejä ovat mm. seuraavat:
- oikeudenmukaisuus/epäoikeudenmukaisuus, lojaalisuus/petos, kosto, mielen sairaudet (aiheet ja teemat)
- vanha synkkä rakennus, ullakko, suuri portaikko, hautausmaa (tapahtumapaikat)
- naiivi morsian, tiedemies, lojaali palvelija, koira, aave, korruptoitunut lääkäri (henkilöhahmot)
- hauta, kirous, synkkä profetia, kuoleva henkilöhahmo (kuolema jayliluonnolliset asiat)
- kaksinnaiminen, seksuaaliset poikkeavuudet, salainen identiteetti, laittomat huumeet (synkät salaisuudet)
- pakkomielle, intohimo, rakkaus, himo, pelko, perversio (tunteet)
- taideteos, vanha kirja, testamentti, päiväkirja, koru, kirstu (esineet)
- rikottu lupaus, järjettömään hintaan pidetty vala, punainen väri, uhraus, moderni teknologia (muita asioita)

Vanha, synkkä rakennus on usein goottilaisissa tarinoissa niin tärkeä, että siitä itsestään tulee yksi tarinan henkilöistä. Hall muistuttaa, ettei rakennuksen tarvitse olla perinteinen linna tai kartano, vaan se voi olla yhtä lailla esimerkiksi sairaala, pilvenpiirtäjä tai vaikkapa koulu – käytännössä mikä tahansa rakennus, jolla on historia. Suositeltavaa on sijoittaa talo jonnekin eristyksiin ja mielellään paikkaan, jossa ajoittain myrskyää. Hall antaa ohjeita rakennuksen suunnitteluun: ei ole syytä unohtaa rapistumisen merkkejä, ja taloon kannattaa suunnitella maanalainen kammio, ullakko, suuri portaikko tai jokin muu goottilaiselle talolle tyypillinen asia, tai useampikin.

Tyypillinen goottilainen sankari on puolestaan synkkään taloon saapuva naishenkilö, joka on haavoittuvainen mutta sisäisesti vahva. Hall antaa eri vaihtoehtoja, joista valita, miksi tämä henkilö saapuu taloon: hän saattaa esimerkiksi periä sen tai joutua sinne tarvitessaan suojaa sääoloilta. Yleensä talossa olevat suhtautuvat kielteisesti päähenkilöön, ja tärkeää on myös se, ettei päähenkilö voi tietää, keneen kannattaa luottaa.

Vinkkejä annetaan myös goottilaisen pahiksen luomiseen. Häntä ajaa tyypillisesti ahneus. Muitakin tyypillisiä henkilöhahmoja, heidän roolejaan ja kytköksiään toisiin henkilöhahmoihin käsitellään varsin seikkaperäisesti – tai ainakin sen verran, että lukijan aivot pääsevät sopivasti liikkeelle. Mikä on avuttoman lapsen rooli? Entä sairaan invalidin tai pakkomielteisen tiedemiehen? Mm. nämä ovat goottilaisten tarinoiden tyypillisiä hahmoja.

Synkän talon ja petollisten sekä viattomien henkilöhahmojen lisäksi goottilaisessa tarinassa pitää olla salaisuuksia. Usein päähenkilö joutuu vaikeuksiin päästyään jonkun toisen salaisuuksien jäljille. Salaisuus voi olla esimerkiksi jokin rikos, kuten kaksinnaiminen tai murha. Selvittäessään salaisuutta päähenkilön on mietittävä tarkkaan, kuka on luotettava ja kuka ei. Usein henkilöiden luotettavuus myös vaihtelee tarinan aikana lukijan silmissä. Hall suosittelee lisäksi, että päähenkilöllä itselläänkin on häpeällinen salaisuus.

Myös intohimoilla ja pakkomielteillä on keskeinen rooli goottilaisissa tarinoissa. Intohimon ja pakkomielteen ero on Hallin mukaan se, että intohimon vallassa olevan ihmisen on vaikea tehdä rationaalisia, eettisesti kestäviä valintoja. Pakkomielteisellä henkilöllä sen sijaan tilanne on vielä pahempi, sillä hän menettää kykynsä arvioida, mikä on tärkeää ja mikä ei. Tämä johtaa halveksittaviin tekoihin, koska hänen mielessään on ainoastaan pakkomielteen aiheuttava ihminen tai asia. Toki nämä kaksi asiaa ovat usein myös päällekkäisiä, tai peräkkäisiä.

Goottilaisen romaanin kirjoittamisen pohjaksi Hall esittelee sankarin matkan kaavan käyttämisen goottitarinassa. Novellin rakentamisen hän esittelee juonitapahtumien (plot events) avulla. Monet tarinan rakentamisen piirteet ovat päteviä toki muihinkin kuin goottilaisiin tarinoihin, mm. erilaiset näkökulmaratkaisut ja sisäisten ja ulkoisten konfliktien kehittely, kuten myös se, miten eri tunnetilat tuntuvat kehossa. Muun muassa näistä Hall kirjoittaa. Hallin mukaan tarinan päähenkilöllä pitää olla vähintään yksi sisäinen ja yksi ulkoinen konflikti. Kokonaisrakenteen lisäksi Hall antaa ohjeita tiettyjen kohtausten kirjoittamiseen, mm. kohtaukseen, jossa päähenkilö saapuu synkkään taloon.

Itsessäni tämä kirjoitusopas aiheutti ihastunutta huokailua. Synkät tunnelmat ja syvät tunteet ja ovat kirjoittajana ominta minua. Ehkä ihaninta on, ettei goottilainen kirjallisuus todellakaan rajoitu 1700- ja 1800-luvuille. Rayne Hallkin listaa esimerkkikirjallisuuslistassaan paitsi vanhempia klassikkoteoksia Edgar Allan Poesta ja Wilkie Collinsista Emily Brontëen ja Mary Shelleyyn, myös uudempaa kirjallisuutta Stephen Kingistä ja Ann Ricesta Audrey Niffeneggeriin ja Margaret Atwoodiin. Kaikkinensa Hall antaa paljon esimerkkejä kirjallisuudesta, mm. Emily Brontën Humisevasta harjusta ja sisarensa Charlotten Kotiopettajattaren romaanista. Teoksen lopussa on myös hänen itsensä kirjoittama goottilainen novelli esimerkkinä.

Kuten aiemmissakin kirjoittamisoppaissaan, Hall antaa myös tässä lukijalle käytännössä jokaisen luvun lopussa tehtävän tai useammankin. Esimerkiksi synkkää taloa käsittelevän luvun lopussa on tehtävä, jossa tarkastellaan olemassaolevaa taloa ja tehdään siitä muistiinpanoja oman tarinan talon pohjaksi. Hallin antamat ohjeet ovat konkreettisia, ja vaikka niissä haisee monesti se, että tämähän on nähty ennenkin – kuka esim. ei olisi nähnyt pahaenteisiä asioita tapahtuvan tarinoissa myrskysäällä – uskon tekniikoiden sopivasti käytettyinä olevan varsin toimivia. Konkreettisissa neuvoissa on se hyvä puoli, että niitä on helppo kokeilla käytännössä.