Aitoja 1800-luvun pukuja on aina mielenkiintoista nähdä, vaikkeivät ne olisikaan aivan niiltä vuosikymmeniltä, jotka kiinnostavat itseä eniten. Kansallismuseossa on esillä kaksi asua, joita on käytetty valtiopäivätanssiaisissa vuonna 1863: hovineuvoksetar Hanna Brummerin asu ja kreivi, kamariherra Carl Alexander Armfeltin takki. Valtavassa hameessa on krinoliini eli vanteikko, joita valmistettiin teräksestä ja rottingista. Luojan kiitos ne eivät ole muodissa enää sinä aikakautena, josta itse enimmäkseen kirjoitan. Tosin on helppo ymmärtää, ettei turnyyrikaan ollut varmasti kovin käytännöllinen eikä sekään kaikkien mielestä ole erityisen tyylikäs.
Suomessa alettiin käyttää markkaa maksuvälineenä vuonna 1860. Kansallismuseossa voi tarkastella lähietäisyydeltä 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon markkoja niin seteli- kuin kolikkomuodossa.
1800-luvun huonekaluja on Kansallismuseossa koottu kokonaisuudeksi nimeltä ”Romantiikan ajan koti”. Museossa kerrotaan, että tuolloin tapeteissa oli kukkaornamentteja, jotka tehtiin sablonia käyttäen. Myös matoissa oli kukkakuvioita, ja ne oli tehty ryijytekniikalla tai ristipistokirjontana. Ikkunaverhot olivat tylliä, musliinia tai pitsiä, ja vaaleat värit verhoissa alkoivat yleistyä. Huonekasveina tyypillisiä olivat pelargonia, palsami, myrtti ja turkinpippuri, joita kasvattiin ikkunalaudalla.
Museossa esillä olevista huonekaluista komeimpia on leposohva eli kanapee, joka on tyyliltään uusrokokoota ja valmistettu pähkinäpuusta. Tyypillisiä aikakauden kalustemateriaaleja olivat mahonki, koivu sekä juuri pähkinäpuu. Leposohvalla oleva sohvatyyny on 1800-luvun puolivälistä ja koristeltu ristipistoilla, jotka on tehty villa- ja silkkilangoilla. Nukke on puolestaan Raahesta noin vuodelta 1850. Se pää on valkoista posliinia ja vartalo ja raajat on valmistettu kankaasta.
Maalauksia alkoi ilmestyä virkamiesten, porvareiden ja kartanoiden seinille 1850-luvulla tai sen jälkeen. Tuolloin tuli tavaksi maalauttaa muotokuvia perheenjäsenistä. Kuvassa oleva kirjoituslipasto on vuodelta 1842, ja se on päällystetty pyramidimahongilla eli vaneroitu – jälkimmäinen ilmaus kuulostaa aika paljon rahvaanomaisemmalta. Edessä olevalla pöydällä voi tarkka katsoja nähdä kynttiläsakset. Ne ovat englantilaista tinaa.
Näytteillä on myös myöhäisempiretyylinen peili ja peilipöytä. Ne on valmistettu mahongista. Pöytäkello on samaa tyyliä. Sen materiaalit ovat puolestaan alabasteri, puu ja helmiäinen. Tinakynttilänjalat ovat 1800-luvun puolivälistä. Nurkassa voi nähdä piippuhyllyn, jossa on kaksi merenvahapiippua, yksi posliinipiippu ja kaksi tupakkapurkkia. Piipuista ainakin kahdessa on puuvarsi ja koristelut ovat luvalla sanoen hieman erikoiset: posliinipiipussa, joka kuvataan tarkemmin saksalaiseksi ylioppilaspiipuksi, on piipunpesässä Bismarckin kuva. Tupakkapurkkien materiaaleina ovat pelti ja nahka.
Merenvahapiiput ovat kieltämättä aika komeita esineitä. Niiden varsi on noin metrin pituinen ja taipuisa. Koppa on merenvahaa ja kopan kansi hopeaa. Esimerkkinä lyhempivartisesta piipusta Kansallismuseossa on vitriinissä esillä merenvahapiippu, jonka varsi on kirsikkapuuta. Piippu on peräisin Topeliuksen kokoelmasta - lieneekö satusetä itse sitä tuprutellut?
Lukeminen ja musisointi olivat 1800-luvulla yleisiä ajanvietteitä. Jos rahaa oli hiemankin enemmän, perheeseen hankittiin klaveeri. Säätyläisperheissä alettiin 1700-luvun loppupuolella tarttua muuhunkin kuin hartauskirjallisuuteen. Ihmiset lukivat matkakertomuksia, elämäkertoja, romaaneja ja runoja sen verran innokkaasti, että esimerkiksi Topelius katsoi siitä olevan haittaa eikä hyötyä – niin järjettömältä kuin tuollainen lausunto tuollaisen miehen suusta kuulostaakin.
Itselleni yllättävää oli se, että museossa kerrottiin kirjakauppojen olleen yleisiä jo 1800-luvun puolivälissä. Julkisia kirjastoja ei kuitenkaan ollut montaa, ja siksi ihmiset lainasivat kirjoja innokkaasti toisiltaan. Näyttelyssä on esillä mm. Byronin ja Victor Hugon tuotantoa sekä ranskalaisia muotilehtiä 1800-luvun puolivälin paikkeilta.
Sisustuksen ulkonäköä muutti merkittävästi myös se, että perheen edustustilassa huonekalut sijoitettiin keskemmälle huonetta asetelmaksi, joka mahdollisti viihtyisän seurustelun. Sohvapöytä oli aikakauden uutuus. Kansallismuseossakin on esillä viehättävä kokonaisuus, jossa on vaneroitu eli pähkinäpuulla päällystetty sohva sekä neljä pikkutuolia. Sohvatyynyt ovat 1800-luvun puolivälistä, ja niissä on villa- ja silkkilangoilla tehty gobeliinipistokirjonta. Matto on ryijykudontaa ja valmistettu noin vuonna 1850. Pöydän päällä on filet- eli verkkopitsiä oleva liina sekä koristekupu, jonka sisällä on tekokukkia posliinimaljakossa.
Jos nyt ihan pakko olisi, voisin kuvitella lukevani Byronia tuossa sohvalla. Kunhan ei tarvitse siinä krinoliinihameessa kekkuloida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti