Näyttelyssä on taidetta koko Schjerfbeckin uran ajalta. Keskityn tässä kuitenkin esittelemään tuotantoa 1800-luvulta. Osa näistä teoksista on hyvin tunnettuja, vaikka useimpien ihmisten mielikuva taiteilijan tuotannosta lienee ensisijaisesti kuitenkin jotain muuta kuin se, mitä tyyliä nämä teokset edustavat.
Schjerfbeck on hyvin tunnettu omakuvistaan, mutta yhtä lailla hän teki syvällisiä tutkielmia toisista ihmisistä ja näiden välisistä suhteistakin. Maailmalta itseni löysin -näyttelyssä oli esillä kaksi varsin vaikuttavaa teosta aikuisen ja lapsen suhteesta: Äiti ja lapsi (1886) ja Nainen ja lapsi (1887). Varsinkin jälkimmäinen oli minusta pysäyttävä erityisesti lapsen olkapään yli luodun katseen vuoksi.
Tanssiaiskengät (1882) on varmasti tunnetuimpia Schjerfbeckin nuoruudenteoksia. Taiteilija on maalannut sen mallinaan serkkunsa Esther Lupander, joka oli tuolloin yhdeksänvuotias.
Muita kuvia ihmisistä olivat muun muassa Naisprofiili (1884), Tyttö St. Ivesistä (Punatukkainen tyttö) (1890) ja Toipilas (1888). Näistä Toipilas on varmasti kaikille tuttu maalaus.
Näyttelyssä oli paljon muitakin aiheita kuin ihmiset. 1800-luvun maalauksissa niitä edustivat mm. Italian maisemat, kukat ja dramaattinen ovi sekä – pyykit.
Sypressejä, Fiesole (1894) on ihanan utuinen ja jotenkin siitä tulee mieleen Monet’n maalaus Lontoon parlamenttitalosta – joka tosin on myöhäisempi teos.
Valkoisia ruusuja maljakossa (n. 1889) on herkkä ja mieltä rauhoittava asetelma.
Ovi (1884) on puolestaan, kuten todettua, dramaattinen maalaus. Teos on goottilaisen synkkä ja vaikka oven alta pilkahtaa valoa, on se enemminkin demoninen elementti kuin lupaus todellisesta valosta.
Vaatteita kuivamassa (1883) on puolestaan heleä kuin kesäpäivä, jollaise/ina se mitä ilmeisimmin on maalattu. Tässäkin maalauksessa on herkkyyttä vaikka muille jakaa.
Näyttelyssä oli toki myös paljon Schjerfbeckin kuuluisia omakuvia. Vanhin niistä oli vuosilta 1884–1885, jolloin taiteilija oli siis 22- ja 23-vuotias. Siinä Schjerfbeck näyttää mielestäni herkältä mutta päättäväiseltä – sellaiselta, millainen omaa polkuaan kulkevan ihmisen kai tulee ollakin.
Maailmalta löysin itseni -näyttelyä voi lämpimästi suositella. Se on Ateneumissa 26. tammikuuta asti.
"Ovi" ei noudata likimainkaan kultaista leikkausta, vaan on vinksahtanut omiin suuntiinsa. Hieman epämääräisen muotoisen, mustan oven kuvaaminen taulukankaalle voi olla halua pitää jotain synkkää tarpeeksi loitolla. Välimatka etualasta, taiteilijasta, tuohon oveen vaikuttaa turvallisen etäiseltä.
VastaaPoista