Ensimmäiseksi Rantala kuitenkin kysyi Alatalolta kirjan kauhuelementeistä, jotka ovat Rantalan mukaan vahvoja. Alatalo myönsi, että kauhu on kirjassa läsnä. Kun hän yrittää kirjoittaa fantasiaa, mukaan eksyy kauhua, vaikkei sitä erikseen olisi suunnitelmassa. Näinpä uudessakin kirjassa on Alatalon mukaan jopa slatterpunk-kauhuvivahde.
Rantalan mukaan Ikuisesti, siskoni käsittelee kuolemattomuuden reunaehtoja. Häntä kiinnostikin, miksi kuolemattomuus on Alatalon mielestä mielenkiintoinen teema. Alatalo pohti vastauksessaan sitä, että ihmiset tahtovat pitää elämästä kiinni ja kulttuurimme myös ihannoi nuoruutta. Siksi spefistille on antoisa aihe pohtia kysymyksiä siitä, mitä jos olisi mahdollista elää pidempään, mitä siitä seuraisi ja olisiko pidempi elämä järkevää lainkaan tai mukavaa. Nämä olivat lähtökohtana Ikuisesti, siskoni -kirjalle. Alatalo halusi myös kirjoittaa aiheesta, joka on ikiaikainen, ja tässä hänellä oli sellainen.
Kuolemattomuudesta on kirjoitettu kaunokirjallisuudessa aina, mutta Alatalon mukaan sitä itsessään ei kuitenkaan ole sinänsä käsitelty tai varsinkaan problematisoitu. Monille kirjoittajille on riittänyt, että tarinassa on kuolematon hahmo, esimerkiksi vampyyri. Alatalo otti siis melkoisen haasteen vastaan: hän halusi käsitellä kuolemattomuutta syvällisemmin. Aihe toi eteen monenlaisia ongelmia. Ensiksikin oli vaikeampi päättää, mistä tarina pitäisi aloittaa. Entä mihin se loppuisi? Palautekeskusteluissa Alatalo huomasi törmäävänsä aina samaan kysymykseen: eikö tämä hahmo tosiaan kuole?
Rantalaa kiinnosti myös, onko kuolemattomuuden tavoittelu epäilyttävää, jos ikuista elämää kaipaa antagonistinen hahmo. Alatalo sanoi kuitenkin ymmärtävänsä pahistaan, sillä harva haluaa kuolemaa, eikä kuolemattomuuden tavoittelussa sen vuoksi ole mitään epäilyttävää.
Kirjoittajalle mielenkiintoista on aina kuulla, miten tarinat ovat syntynyt. Alatalo kertoi, että Ikuisesti, siskoni sai alkunsa hyvin pelivaikutteisesta alkukuvasta, jossa oli nuori nainen kaksi miekkaa selässään. Nainen oli lumimyrskyssä tai vastaavassa säänalassa nummilla.
Kun Alatalo alkoi työstää ideaa, kävi selväksi, että kelttiläinen maailma istui tarinaan hyvin – tai tarina siihen. Taustatyönä Alatalo luki sekä Skotlannin että – ehkä hieman yllättäen – Japanin historiaa. Hän otti asiaan perehtymisen niin tosissaan, että matkusti Skotlantiin varta vasten. Hän ei kuitenkaan koe olevansa mikään Skotlannin historian asiantuntija ja onkin kirjoittaja, jota alkaa tarina jossain kohtaa vetää niin kovaa, että haluaa tehdä vain omaa juttuaan ja ottaa taustatyöstä löytämänsä asiat mukaan kevyesti, itselleen sopivasti.
Mielenkiintoista oli kuulla myös, miten Ikuisesti, siskoni -romaaniin syntyi kaksi aikatasoa – aluksi kirja nimittäin kulki yhdessä ajassa. Kustannustoimittajan kanssakin työskenneltiin pitkään tällaisen yksinkertaisemman version kanssa. Tarina tuntui kuitenkin tarvitsevan jotain lisää, ja lopulta Alatalo kirjoitti siihen ikään kuin jatko-osan, jonka upotti aiemmin kirjoittamansa tarinan väleihin. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, koska kuolemattoman henkilön kohdalla yksi koko ajan samanlaisena pysyvä maailma ei riittänyt. Tämä toi kuolemattomuuden käsittelyyn myös yksinäisyyden tunteen, kun kaikki ympärillä muuttuu eikä kukaan muista asioita, jotka kirjan päähenkilö muistaa.
Lopuksi Rantala tiedusteli, mitä Alatalolta voidaan odotella seuraavaksi. Kirjailija kertoi, että hänen ideansa syntyvät niin, että siihen, mitä on tehnyt, tulee totaalinen kyllästyminen ja syntyy halu tehdä jotain aivan muuta. Niinpä Alatalo ei nyt tahdo kirjoittaa korkeafantasiaa epämääräiseen menneisyysmaailmaan vaan työstää urbaanifantasiaa 2020-luvun Eurooppaan. Hän on huomannut, että seuraava kirja on vastaisku edelliselle. Lukija voi toki jäädä kaipaamaan lisää tarinoita samaan maailmaan, mutta on kunnioitettavaa, että kirjailija tahtoo kirjoittaa erilaisista aiheista ja maailmoista. Alataloa ei ainakaan voi syyttää paikalleen jähmettymisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti