Maassa olevia lehtiä ikuistin Sankaripuistossa, jossa on hautoja 1800-luvulta. Hautausmaalla on tarinassa merkittävä rooli, joten on hyvä, ettei unohdu, miltä pihlajanlehtien peittämä maa näyttää.
Tämä puu vaatii vielä tunnistusta. Jos joku osaa auttaa, olen kiitollinen.
Järnefeltit on haudattu riviin aivan hautausmaan sisäänkäynnin tuntumaan.
Ehkä hautausmaan suurimman nimen Minna Canthin ja hänen tyttärensä Ellin haudalla oli jo hieman parasta väriään menettäneitä vaahteranlehtiä.
Entäpä ne sääajatelmat, joita olen kirjoitellut. Kaikki eivät sovi suoraan 1800-luvulle sijoittuvaan tarinaan, mutta varmasti niistä hyötyä on. Tässäpä muutama:
Sade tuli lempeänä, laskeutui varovasti kasvoille koko pehmeydessään kuin lohduttaakseen.
Syksyn lehdet ovat muuttuneet rapsakoiksi, kuin yön tuleva pakkanen olisi tarrautumassa niihin.
Aamuun kadonnut sade pisaroi maahan tippuneilla vaahteranlehdillä.
Mätänevät lehdet liiskaantuivat jalkojen alle. Niiden päälle oli tarttunut hiekkaa, joka pureutui lehtien kuolevaan lihaan.
Märät lehdet hajosivat jalkojen alla kuin hitaasti mätänevä avioliitto.
Tämä on ehkä paras: "Mätänevät lehdet liiskaantuivat jalkojen alle. Niiden päälle oli tarttunut hiekkaa, joka pureutui lehtien kuolevaan lihaan." Tuota voisi hioa vaikkapa muotoon: "Mätänevät lehdet liiskaantuivat jalkojen alle. Niiden kuolleisiin soluihin oli pureutunut karkeaa hiekkaa". Tykkään itsekin estetiikasta, jota voi kuvailla vaikkapa goottilaiseksi. Ilman Amy Winehousen videota "Back To Black", mukaan lukien eräitä muita inspiraatioita, ei olisi syntynyt tätä julkaistua antologiaa suomalaisesta gotiikasta.
VastaaPoista