Mariposa – Merten perhonen on merirosvon tyttären ja herttuan rakkaustarina

Sophia Jamesin harlekiinirakkaustarina Mariposa – Merten perhonen kertoo Emerald Sandfordista, joka on saapunut Jamaikalta Lontooseen selvitäkseen rahapulastaan ja pelastaakseen 8-vuotiaan sisarpuolensa, joka on majoitettu luostariin. Eletään vuotta 1822. Emerald uiskentelee seurapiireihin salanimellä Lady Emma Seatonina. Rahapulan ratkaisu on löytää kävelykeppi, jonka sisällä on aarrekartta. Aarre sitten auttaa taloudellisissa ongelmissa.

Kävelykeppi sattuu olemaan Asher Wellinghamilla, jolla on myös Carisbrookin herttuan arvonimi. Kuinkas ollakaan Asher on hyvinkin puoleensavetävä mies. Harmi vaan, että hän on sattunut tappamaan Emeraldin isän, joka oli merirosvo. Eikä aristokraatti tietenkään muutenkaan voisi solmia liittoa merirosvon tyttären kanssa. Emerald ei siis voisi koskaan paljastaa Asherille menneisyyttään eikä sitä, ettei hän ole Emma Seaton laisinkaan.

Alkuasetelma tarinassa on ihan vetävä. Arvoituksia piisaa jatkossakin sopivassa määrin. Emerald on tottunut elämään niin erilaista elämää kuin Lontoon seurapiireissä eletään, että tällaisen sankarittaren tuominen epämukavuusalueelleen on hyvä lähtökohta monenkinlaisille jännitteille. Tarina on nopealukuinen ja viihdyttävä, mutta muutama asia häiritsee niin paljon, että kokonaisuutena lukukokemus ei aiheuta tarvetta hehkuttaa.

Ensimmäinen ongelma on – mitä ilmeisimmin – kiireessä tehty suomennos. Tekstissä paistaa lävitse alkukieli. Lauseenvastikkeet eivät aina toimi suomeksi ja lisäksi tämä-pronominia käytetään toistuvasti väärin. Mm. näistä seikoista aiheutuu se, ettei teksti ole sulavaa suomea vaan kangertaa. Erityisesti kangersi puvunlainaustilanteessa oleva lause: ”Hän [serkkuni] on suunnilleen sinun kokoisesi ja värisesi.” Siis mitä? Puhujan serkku on samanvärinen kuin Emerald? Auttamatta tulee mieleen, että vertaillaan ihmisten ihonvärejä. On vaikea uskoa, ettei suomentaja osaisi kääntää paremmin kuin tässä teoksessa on tehty, joten kiire lienee todennäköisin selitys kaikelle tälle kankeudelle ja muille kielen ongelmille tekstissä.

Myös joitain omituisia yksityiskohtia on pujahtanut tarinaan. En ole kasvien asiantuntija, mutta tuntuu hieman erikoiselta, että Emerald onnistuu ikkunasta ulos kiivettyään laskeutumaan maantasalle murattia pitkin. Eikös muratti ole kohtuullisen hentoinen kasvi kuitenkin? Lisäksi Emerald on polttanut kätensä pahoin ja pitää siksi aina hansikkaita. Asia selvä. Paitsi että kerrotaan, että hänen kätensä ovat olleet tulessa minuutin. Äkisti kuvittelisi, että kädet olisivat aika lailla entiset sellaisen ajan jälkeen. Emeraldin käsiin ei ole tullut kuitenkaan muuta kuin esteettistä haittaa.

Sitten on vielä ongelma nimeltä Asher. Hänen tapansa rakastella naista on seuraavanlainen: hän koskettaa naista kädellä jalkovälistä ja siinä se lämmittely sitten olikin – heti perään Asher siirtyy yhdyntään. Mutta eipä siinä mitään, mies sentään on huomaavainen ja kauhistuu, kun tajuaa, että Emerald on neitsyt ja häneen sattuu. Sitten Asher hoiteleekin kaiken siten, että toteaa, että juujuu, tiedän, että sattuu – ja kysymättä osaa hetken päästä päätellä, että kipu on lakannut ja hän voi jatkaa. Helposti tulevat orgasmit kuuluvat genreen, joten en jaksa päivitellä sitä, että tietenkin Emerald saa pian orgasmin. Mutta todettakoon, että minä en olisi saanut.

Asher ei tietenkään ole läpimätä romantiikan sankari, mutta tämä – muistaakseni – ainut kirjassa tarkemmin kuvattu seksikohtaus on kaikkea muuta kuin sellainen, että tahtoisin siirtyä Emeraldin tilalle. Se on melkoisen iso puute tarinassa, jonka pitäisi aiheuttaa syviä huokauksia sen vuoksi, kuinka ihana sankari on.

Joka tapauksessa jatkan kioskikirjallisuuteen tutustumista. Parhaimmillaan historiallinen rakkausviihde on varsin viihdyttävää. Tässäkin kirjassa on hyvät puolensa, mutta uskon, ettei tämä kuitenkaan ole genren aatelia.