Jo esipuheessa kirjoittajat sanovat jotain yleisesti tärkeää kirjoittamisesta: se vie kirjoittajan sen äärelle, mikä hänelle itselleen on todella tärkeää. Itse en ainakaan voi kirjoittaa käsittelemättä itseäni, omia tunteitani, miettimättä asioita, jotka yhä uudestaan ja uudestaan tuntuvat siltä, että minun on niitä mietittävä. Senkö takia minä kirjoitan usein jonkinlaisia rakkaustarinoita? Avaudun itselleni jostain, mitä en ihan itsekään ymmärrä. Ehkä.
Rakkauskirjallisuudelle on olennaista, että rakkaustarina on keskiössä ja myös sivujuonet tukevat sitä. Lukijan pitää jännittää, saavatko rakastavaiset toisensa, ei keskittyä muuhun. Olennaisen tärkeää on myös onnellinen loppu. Sen täytyy vähintäänkin luvata, että päähenkilöiden tarina jatkuu auvoisasti. Rakkauskirjallisuuden lukija tahtoo kokea rakastumisen tunteen, ja se hänelle on annettava – eikä uskoa rakkauteen saa horjuttaa.
Tarinan sankarin ja sankarittaren luominen on tietenkin tarkkaa. Heidän pitää olla täydellinen pari toisilleen. (Nais)lukijan on kyettävä samaistumaan sankarittareen ja rakastumaan sankariin. The Everything Guide to Write a Romance Novel antaakin hyviä ohjeita henkilöhahmojen luomiseen. Aika paljon käsketään pohtia henkilöhahmon suhdetta omaan ulkonäköönsä. Ehkä ulkonäkö on jossain määrin merkittävämpää romanttisessa kirjallisuudessa kuin monessa muussa genressä. Sinänsä viehättävää on, että pienten ulkonäkö”virheiden” vetovoima nostetaan esiin. Henkilöhahmon suunnitteluun annetaan apua myös muistuttamalla mm. Myers-Briggsin testistä, jota voi käyttää apuna, kun miettii tarinansa henkilöitä.
Pääparin välillä pitää tietenkin olla konflikti, koska mikään tarina ei synny ilman konfliktia, ja rakkaustarinassa pääpari on kaikki kaikessa. Kirjoitusopas ehdottaa, että sankarille ja sankarittarelle voi luoda päinvastaisen tavoitteen. Siitä syntyy hyvä konflikti aivan itsestään. Muitakin vinkkejä konfliktin luomiseen annetaan. Tärkeää on, että konflikti nousee joko henkilöhahmoista itsestään tai juonesta. No, päälleliimatusta ei pidä kukaan.
Teos esittelee rakkaustarinan rakenteen, joka lyhykäisyydessään on seuraava:
1) Johdanto, pääparin tapaaminen
2) Ensimmäinen suudelma (myönnetään, että vetovoimaa toista kohtaan on)
3) Ensimmäinen rakkauskohtaus (halu sitoutua emotionaalisesti)
4) Synkkä hetki
5) Onnellinen loppu eli Happily Ever After
Mielenkiintoista on tunnettujen tarinanrakentamiskaavojen soveltaminen rakkauskirjallisuuteen. Kirja kertoo, miten romanttinen tarina istuu kolmen näytöksen rakenteeseen ja viiden näytöksen rakenteeseen sekä miten hero’s journey -rakennetta voi soveltaa kirjoittaessaan rakkauskertomusta.
Rakkauskirjallisuudesta tulee helposti mieleen hyvin stereotyyppinen rakenna ja myös stereotyyppiset henkilöhahmot, ja onhan se toki genrekirjallisuutta kaavamaisimmillaan. The Everything Guide to Writing a Romance Novel muistuttaa kuitenkin siitä, että myös tässä genressä on melkoisesti liikkumavaraa historiallisista rakkaustarinoista paranormaaliin romantiikkaan ja romanttisista jännityskertomuksista (romantic suspense) eroottisiin rakkauskertomuksiin (erotic romance). Lisäksi on melkoinen määrä mahdollisuuksia yhdistellä alalajejakin toisiinsa. Jokaisessa alagenressä on keskiössä rakkaustarina, joka päättyy onnellisesti, mutta on hyvä muistaa, että mukaan voi punoa oikeastaan mitä tahansa muutakin.
Kirja esittelee myös rakkauskirjallisuuden eri kuumuusasteet, siis sen, kuinka tarkkaa seksin kuvaus on. Tässä kehotetaan kuuntelemaan itseä: jos hivuttautuu pois mukavuusalueeltaan, se näkyy kirjoittamisessa huonolla tavalla. Lisäksi on tietenkin kuunneltava markkinoita. Paitsi että itse kirjoitan itsepäisesti, mitä haluan, ja uskon, että kyllä joku vielä ymmärtää antaa sille paikan kansien välissä ja kirjahyllyssäkin. En toki kuvittele, ettei minun olisi kirjoittajana kehityttävä koko ajan päästäkseni tuohon joskus. Mutta on pakko uskoa siihen, että itseäkin kiinnostavilla ja itselle tärkeillä tarinoilla on tässä maailmassa paikkansa.
Teos antaa perusteet oikeastaan mille tahansa kirjoittamiselle, jos haluaa toimia tavoitteellisesti. Se neuvoo kaiken ideoinnista ja kirjoitustilan järjestämisestä tekstin näkökulman valitsemiseen ja hiomiseen. Jopa välimerkkien käyttöön annetaan ohjeita. Ikävä kyllä siitä tuntuu silti puuttuvan jotain. Konkreettiset lisäesimerkit vaikkapa tutuista tarinoista olisivat syventäneet teorian ymmärtämistä. Sen sijaan joistain loppuun kalutuista aiheista, kuten näkökulman valinnasta ainakin minä opin rakkauskirjallisuuden osalta jotain yllättävää: tyypillistä on käyttää sekä sankarin että sankarittaren näkökulmaa sekä kolmannen persoonan kertojaa – itse olisin arvannut, että näkökulma on nimenomaan sankarittaren ja kertojana on minäkertoja.
The Everything Guide to Writing a Romance Novel on kuitenkin selkeästi opas sellaiselle, joka tahtoo kirjoittaa rakkausromaaneja amerikkalaisille markkinoille. Teos keskittyy hyvin paljon siihen, mitä pitää ottaa huomioon ajatellessaan markkinoita ja kustantajia. Tavallaan se on kiinnostava esitys siitä, miten suuressa maailmassa todella iso bisnes tuottaa viihteellistä luettavaa järjettömällä tahdilla.
Sellaiselle kirjoittajalle kuin minä, ihmiselle, joka tahtoo oppia kirjoittamaan hyvin, jotta voi kertoa mahdollisimman taitavasti juuri sen tarinan, jonka itse tahtoo kertoa, teoksessa on paljon yli hypättävää. Toki julkaistaessa on ajateltava markkinoita. Toki tekstinsä on myytävä kustantamolle, jotta se tahtoo kustantaa sen. Toki sen pitää sopia kustannusohjelmaan. Mutta ei minun kirjoittamiseni lähde siitä vaan ihan jostain muusta. Pitää voida sanoa: Tämä tarina puski ulos minusta. Tämän tarinan takana minä seison. Tässä tarinassa on minun sieluni. Jos luet tämän, tiedät, kuka minä olen, vaikket osaa sitä tarinasta täysin oikein lukea. Kaikille kirjoittajille, ja varsinkin kaltaisilleni, onkin hyvä muistaa tämän kirjoitusoppaan neuvot siihen, miten selvitä siitä, kun oma kirjoitus tulee torjutuksi. Nyt sitten kohti uusia pettymyksiä ja myös niitä onnistumisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti