Kohtaloita vaikeimpina nälkävuosina

Aki Ollikaisen romaani Nälkävuosi kertoo nimensä mukaisesti Suomessa olleesta nälänhädästä. Tarina sijoittuu vuosiiin 1867 ja 1868. Sen keskiössä on köyhä perhe, jonka äiti Marja lähtee lastensa Mataleenan ja Juhon kanssa kerjuulle, koska ruokaa ei enää ole. Perheen isä Juhani jätetään kotiin kuolemaan, koska hänen voimansa eivät riitä kerjuumatkaan.

Tämän lohduttoman tarinan rinnalla kuvataan Helsingissä asuvia hyväosaisempia. Lars Renqvist työskentelee senaattorille. Hänellä on vaimo, mutta parilla ei ole lapsia, vaikka niitä olisi toivottukin. Larsin veli Teo on puolestaan poikamieslääkäri, joka hakee elämäänsä iloa maksullisena naisena toimivalta Cecilialta, josta hän taitaa välittää enemmän kuin hänen yhteiskuntaluokkaansa kuuluvan miehen tai ylipäätään kenenkään olisi yleisen mielipiteen mukaan sopivaa välittää. Myös senaattoria seurataan tarinassa. Hän kokee tuskaa siitä, että päätöksiä pitäisi tehdä ja niiden pitäisi olla oikeita.

Mutta kuka on onnellisin? Prologi luo kuvan perheestä, jossa isä Juhani kalastaa tyttärensä kanssa ja suojelee vaimoaan Marjaa ja lapsiaan käärmeeltä. Mies ja nainen tuntevat halua toisiaan kohtaan. Mitä kukaan voisi enempää edes tahtoa, vaikka kalansaaliina on kaksi laihaa haukea, ja läheisyydenkin muoto pitää valita niin, ettei köyhyyteen synny lisää suita ruokittavaksi? Rakastava perhe hajoaa, kun olosuhteet kotona olemiseen muuttuvat mahdottomiksi.

Kerjäläisenä oleminen ei ole sen helpompaa. Ihmisistä löytyy auttamishalua, mutta vähästä ei aina riitä kuin lapsille, jos heillekään. Moni pitää huolta vain omasta tarpeestaan, ja Marja joutuu kokemaan, että näihin tarpeisiin kuuluvat myös muut kuin se, että pitäisi vähän ruuan itsellään ja ajaisi kerjäläiset matkoihinsa. Auttamishalun lisäksi ihmisissä on yhtä paljon raadollisuutta, eikä oikeudenmukaisuudelle ole tilaa, mahdollisuutta tai halua. Ja kun kärsivän nälkä on päässyt liian pahaksi, ruokakaan ei enää auta, koska elimistö ei pysty ottamaan sitä vastaan.

Pietari näyttäytyy Marjan silmissä paikkana, jossa nälkää ei voi olla. Sinne hän pyrkii, mutta ei liene kovin suuri spoilaus, ettei hän pääse lapsineen perille. Tällaisessa tarinassa ei voi olla onnellista loppua. Tarinan loppu voi kuitenkin olla lohdullinen, ja sellainen se onkin. Vaikka helsinkiläinen rikkaampi väki ei koe nälkävuosia samoin kuin Juhanin ja Marjan perhe, senkin elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Itse pidän siitä, että ajankohdan synkkyttää ei kaunistella. On helppo kuvitella, että ihmiset ovat valmiita mihin tahansa kokiessaan nälkää – ja varsinkin lastensa kohdatessa nälkää. Toisaalta on yhtä helppoa uskoa siihen, että monet meistä tahtovat auttaa hädässä olevia ja tekevät sen niin hyvin kuin kykenevät.

Wikipedian mukaan vuoden 1868 alku oli nälkävuosien rankin aika. Tuona vuonna kuoli Suomessa kokonaisuudessaan 137 700 ihmistä. Nälän lisäksi kuolemaa aiheuttivat taudit. Nälkävuosi-romaanissakin kulkutauti vie koulutetumpiakin. Kirja ei kuitenkaan ole, kuten jo sanottua, pelkkää surkeudessa rypemistä, vaikka se raadollinen onkin. Maailmassa on pahoinakin aikoina paljon hyvää.