Päivä Worldconissa, osa 1

Arvoin jonkin verran, lähdenkö käymään Helsingissä sunnuntaina päättyneessä Worldconissa, mutta onneksi ihminen, jonka mielipiteeseen luotan, tokaisi, että mene vain jos on mahdollisuus. No, mahdollisuus oli, ja niinpä nousin viime lauantaina junaan uudessa kotikaupungissani Vaasassa aamulla kello 5.54 ja palasin kotiin seuraavana yönä kello 2.25 takanani hieno päivä hienojen ihmisten seurassa. Niin, ja näin myös George R.R. Martinin, vaikka tarkoitukseni ei ollutkaan änkeä itseäni varta vasten miestä katsomaan.

Olin etukäteen kuullut, että Worldconissa oli kovasti ruuhkaa ja että ihmiset käyttivät puolet ajastaan siihen, että jonottivat haluamiinsa paneeleihin ja muihin ohjelmanumeroihin. Tästä syystä ajattelin, että käytän aikani lähinnä hengaamiseen ja kirjojen osteluun. Mutta kuinka ollakaan, huomasin tunkevani itseäni kuuntelemaan ohjelmaa melkein heti ovesta sisään päästyäni. Ehkä se oli ihan viisastakin, maksoihan päivälippu 50 euroa.

Ensiksi olin kuuntelemassa paneelia nimeltä My First Novel – How to get Started. Se sopi itselleni kuin nenä päähän, sillä tarkoitukseni on todellakin aloittaa romaanin työstäminen (määrätietoisempi suunnittelu ensiksi ja sitten kirjoittaminen) heti, kun pääsen irti tällä hetkellä vielä hieman kiireellisemmästä novelliprojektista. Paneelin puheenjohtajana toimi Elizabeth Bear ja panelisteina olivat Mary Robinette Kowal, Erika Vik, Walter John Williams ja Karen Lord. Keskustelu oli varsin kiinnostava, ja se vahvisti tietenkin sitä ajatusta, että jokaisella on omat tapansa kirjoittaa ja motivoida itseään. Onkin aivan hyvä muistaa, että monenlainen tapa toimia voi olla hyvä.

Williams muistutti, että suunnittelu auttaa kirjoittaa, mutta lopulta jokaisen, joka aikoo kirjoittaa, on vain istuttava alas ja kirjoitettava. Vik kuvasi inspiraation odottamista hauskimmalla tavalla, jonka olen koskaan kuullut: Inspiraatio on kuin mies, joka ei koskaan saavu treffeille tai jos saapuu, hän tulee niin myöhässä, että odottajan on kuitenkin ennen sitä keksittävä jotain muuta tekemistä. Toisaalta, kun inspiraatio viimein saapuu, se on kuin se maailman ihanin mies, jonka edessä voi todeta vain: ”Oh my God!” Niin, ja sehän tiedetään, ettei sellainenkaan olotila välttämättä vie oikeaan suuntaan…

Koska kirjoittaminen voi – kuten paneelikin totesi – olla helppoa ja ihanaa, myös tuskastuttavaa ja saada lopulta kyllästymään omaan tarinaan kuoliaaksi, keskusteltiin siitä, miten ongelmatilanteissa pääsee eteenpäin. Lord piti erityisen tärkeänä sitä, että tarina kertoo hyvästä henkilöhahmosta, jonka tarina on vahva. Henkilöhahmojen merkitystä onkin vaikea sivuuttaa. Ihmisinä me kiinnostumme ihmisistä – tai muista inhimillisenkaltaisista olennoista – ja heidän tunteistaan ja kokemuksistaan. Itse en esimerkiksi usko, että tarinan maailma, oli se sitten miten mielenkiintoinen tahansa, voisi koskaan olla yhtä kiinnostava kuin mielenkiintoisesti rakennettu henkilöhahmo. Kowal kertoi masennuskokemuksistaan. Hänellä oli vaikeuksia hahmottaa, johtuiko kirjoittamisen takkuaminen masennuksesta vai tekstissä itsessään olevasta ongelmasta. Omalla kohdallaan hän oli huomannut erilaisten sanalaskurien toimivan, kun piti saada tekstiä aikaiseksi, ja hän mainitsikin 4 the Words -pelin, jossa kirjoittaja taistelee kirjoittamiensa sanojen määrällä erilaisia hirviöitä vastaan. Kuulostaa varsin sopivalta spefistille. Kowal piti myös omien aivojen ulkopuolella olevaa pakotetta erittäin hyödyllisenä asiana, kun jokin teksti pitää saada valmiiksi. Vik puolestaan muistutti, että kun kirjoittaminen on sellaisessa vaiheessa, ettei niskaan vielä hengitä kustantamon deadline, kannattaa asettaa itselleen aikarajoja, jotka eivät ole turhan tiukkoja ja nauttia kirjoittamisesta. Williams muistutti tukiryhmien hyödyllisyydestä. Niiden merkitystä voi tuskin kukaan kirjoittaja kiistääkään.

Omasta näkökulmastani varsin mielenkiintoinen kysymys oli, miten kirjoittamisen painetta voi sietää käydessään kokopäivätyössä. Tähänkin paneelissa tuli monenlaisia ratkaisuja lähtien siitä, että kirjoittaa pari tuntia illassa, siihen, että käyttää lounastuntinsa työssä romaanin väkertämiseen. Kowal esitti varsin käyttökelpoisen idean: tehdessään tylsiä kotitöitä, kuten tiskatessaan, kirjoittaja voi miettiä tekstiään, sitä, mikä on viisainta, mitä hänen henkilöhahmonsa voisi seuraavaksi tehdä, ja kun kotitöistä on päästy, voi kirjoittaminen alkaa. Kowal teki myös hyvän huomion siitä, että aamulla ihminen on vapaampi muista elämänsä narratiiveista, joten silloin aivoilla on paremmat olosuhteet työskennellä vaikkapa romaanikäsikirjoituksen eteen. Tämä on varmasti totta, mutta ikävä kyllä itselläni ei ole useinkaan aamuisin mahdollisuutta istua työstämään tekstiä, ellen halua herätä luontaiselle rytmilleni luonnottoman aikaisin. Vinkki on kuitenkin varsin käyttökelpoinen viikonloppuja ajatellen.

Tämän antoisan ohjelmanumeron jälkeen olikin hyvä suunnata tapaamaan jyväskyläläisiä spefikirjoittajia ja syömään hieman kananuijia. Kävin seuraamassa vielä kahta muuta paneelia, mutta niistä kerron enemmän seuraavassa postauksessa. Silloin selviää sekin, miten ihmeessä päädyin kaikesta ennakkovälinpitämättömyydestäni huolimatta jonottamaan sitä, että saisin kuulla, mitä George R.R. Martinilla on sanottavaa.