Katajala esittelee kolme historiallisen spefin genreä: vaihtoehtohistorian, steampunkin ja aikamatkailun. Vähemmän taustatiedon penkomisesta kiinnostuneille hän suosittelee pseudohistoriallista fantasiaa. Itseäni taustatyön tekeminen ei kuitenkaan pelota vaan kiinnostaa, ja tällä luonteella onkin enemmän tekemistä siinä, että päästää irti liiallisen historiallisen ”totuuden” etsimisestä. Itseäni nimittäin häiritsevät sellaiset typerät asiavirheet, jotka olisi voinut helposti tarkistaa, enkä tietenkään mielelläni jäisi niistä itse kiinni.
Minkä verran taustatiedon penkomista ja historiaan perehtymistä sitten tarvitaan? Katajala ehdottaa yhdeksi mahdolliseksi ajankohdaksi taustoittamisesta kirjoittamiseen siirtymiselle sitä hetkeä, kun kirjoittajalle on selvää, millainen on päähenkilön tavallinen päivä. Sitten kirjoitetaan ja taustoitetaan samaan aikaan lisää. Vieraan aikakauden ihmisen tavallisen päivän kartoittamiseksi täytyykin tietää jo niin paljon asioita, että tuo vinkki kuulostaa varsin järkevältä. Toisaalta itse en yleensä malta olla aloittamatta kirjoittamista, kun jokin kohtaus alkaa puskea mielestä ulos niin, että on pakko alkaa naputtaa sitä näkyviksi sanoiksi. Kohtaus voi olla mistä kohdasta tarinaa tahansa ja saattaa olla, ettei minulla ole aloittamisvaiheessa koko tekstin kokonaisjuonesta kovinkaan tarkkaa käsitystä. Joka tapauksessa historiallisia yksityiskohtia joutuu tarkistamaan koko ajan. Minä vuonna tietty maalaus päätyi tiettyyn taidemuseoon? Millaisilla välineillä kampaukset kiinnitettiin 1800-luvulla? Kuinka vanha sana on kapseli? Minä vuonna suihkulähteet tulivat Trafalgar Squarelle? Mikä oli paikkaa X lähinnä oleva Tube-asema tiettynä vuonna? Miltä strykniini näyttää ja miltä näyttää sellaisen henkilön kuolema, joka saa sitä elimistöönsä?
Artikkeli antaa hyviä vinkkejä siitä, mistä taustatietoja kannattaa kaivella. Katajala melkein suosittelee englanninkielistä Wikipediaa aloituskohteeksi, mutta kertoo, minne edetä sen jälkeen. Suomen historiaverkko Agricola on hyödyllinen kaikille, joiden tekstit vaativat taustatietoa Suomen historiasta. BBC History -sivustolta kannattaa etsiä britti- ja muuta historiaa, vaikkei sivuja enää päivitetäkään. Katajala muistuttaa myös historiadokumenteista, joita voi katsoa verkostakin mielin määrin, sekä oikeista historiallisista lähteistä, esim. sanomalehdistä. Hän kehottaa lukemaan lisäksi kaunokirjallisuutta, joka sijoittuu siihen aikakauteen, josta kirjoittaa, kunhan muistaa pitää fiktion ja historian todellisuuden erillään. No, yleensä asioiden kaiveleminen johtaa yhdeltä lähteeltä toisen luo, joten kun alkuun pääsee, ei varmasti ole ongelmia löytää tietoa. Tosin joskus jonkin tiedon löytäminen vie hetken – muistan, että ainakin minulta vaati hieman vaivaa kaivaa esiin, milloin Lontoon maanalaista alettiin nimittää Tubeksi. On kuitenkin myönnettävä, että nykyään tiedon löytäminen on Internetin ansiosta käytännössä aina helppoa, ainakin verrattuna aikaan, jolloin tietoa ei ollut saatavilla sähköisessä muodossa lainkaan.
Yksi artikkelin parhaita anteja on pitkä kysymysluettelo, joka antaa karkeat raamit sille, mitä kaikkea pitää selvittää, jos luo maailmaa historialliselle spefitarinalle. Katajalan kysymyslista käsittää mm. yhteiskunnan, teknologisen tason, asumisen ja ajanvietteet. Oman steampunk-maailmani luominen on vielä pahasti kesken, mutta käytän tätä kysymyslistaa apuna, jotta tulen selvittäneeksi mahdollisiman monipuolisesti oikeaa viktoriaanista aikakautta. Muokkailen samalla sopivasti historiaa ja maailman teknologiaa ynnä muita asioita uusiksi. Se on haastavaa mutta hauskaa.
Minusta on myös hauskaa ottaa tarinoihini jollain lailla mukaan todellisen historian henkilöitä. Katajalan artikkeli antaa tähänkin vinkkejä. Siinä ehdotetaan mm. että tarinan voi sijoittaa sellaisiin vuosiin, jolloin tunnettu historian henkilö kyllä eli mutta ei jättänyt tekemisistään mitään dokumentteja. Siten voi keksiä jotain uutta ja kertoa asioita, joita ei ole kerrottu jo tuhanteen kertaan. Esimerkiksi Julius Caesarin murhastahan saattaa olla vaikea keksiä mitään uutta sanottavaa. Itse olen myös hyödyntänyt novellissani olemassa ollutta henkilöä – tarkemmin hänen sieluaan – joitakin vuosikymmeniä henkilön kuoleman jälkeen. Useimpien historianhenkilöiden kuolemanjälkeisestä elämästä ei ole kovin paljoa faktatietoa saatavilla, joten mielikuvituksella on rajattomat mahdollisuudet kehitellä, mitä vain huvittaa.
Artikkeli antaa vinkkejä myös siihen, miten tekstiin saadaan syntymään realistinen vaikutelma aikakaudesta. Katajalan mukaan kannattaa kuvata kaikkien aistien havaintoja, viitata ajankohdan tapahtumiin sekä valita oikein asioiden ja esineiden nimitykset. Joidenkin kaupunkien nimet eivät ole vuodesta ja vuosisadasta toiseen olleet samat, joten on myös tärkeä käyttää vaikkapa nykyisestä Pietarista sitä nimeä, millä kaupunkia nimitettiin sinä ajankohtana, josta kirjoittaa. Sopivan sanaston löytäminen on kaikkinensa haastavaa, mutta toisaalta kielen pitäisi kiehtoa kirjoittajia, joten sanojen pyörittelyn ja etsiskelyn voisi olettaa useimmista kirjoittajista olevan mukavaa puuhaa.
Lopuksi vielä kolme tärkeää ohjetta, jotka kannattaa muistaa:
1) Ihmiset eri aikakausina ajattelevat eri tavoilla. Nykyihmisen pitää antaa olla nykyajassa, ja menneisyyden ihmisen pitää ajatella menneisyyden ihmisen tavoin – sen aikakauden tavoin, missä hän elää. (Tämä onkin se taustatyön haastavin osuus: ymmärtää, miten joku toinen jonakin toisena aikakautena ajatteli ja millaista variaatiota tuon aikakauden ihmisten ajattelussa oli.)
2) Kliseet eri aikakausista kannattaa heittää romukoppaan. (Erityisesti minua ilahdutti, kun Katajala mainitsi, etteivät viktoriaanisen ajan ihmiset pyörtyneet nähdessään paljaan nilkan. Kerrassaan ihastuttavaa oli lukea, että kuningatar Viktoria keräili alastomien miesten kuvia.)
3) Vaikka taustatiedon kerääminen on tärkeää ja mukavaa, mikään ei ole tärkeämpää kuin hyvä tarina. Lukija pitää säästää liialliselta ja turhalta infodumpilta. – Siispä: eläköön hyvä tarina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti