sunnuntai 29. tammikuuta 2017

1800-luvun tunneli syntyi sitkeydellä

Nykyään kukaan ei jaksa ihmetellä joen ali menevää tunnelia, pääseehän Englannin kanaalinkin alitse kulkemaan junalla. 1800-luvulla asia oli kuitenkin toisin. Kun ranskalainen Marc Brunel onnistui rakentamaan tunnelin Thames-joen alitse, siitä tuli niin suuri ihme, että vuonna 1851 Lontoon maailmannäyttelyssä tuo tunneli veti vertoja jopa Koh-i-Noor-timantille, jota näyttelyvieraat pääsivät yhtä lailla katsomaan. Tieteen Kuvalehti Historia (2/2017) kertoo tunnelin rakentamisesta artikkelissaan ”Rautamato” kaivautui ali Thamesin.

Spefikirjoittaja voi tietenkin sijoittaa maanalaiseen tunneliin vaikka mitä, mutta jos haluaa kaivella fiktiivisiä tunneleita, voi tästä artikkelista saada hieman uskottavuutta siihen, mitä tunnelin rakentaminen haastavaan, mm. juoksuhiekkaa sisältävään maaperään 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla vaati. Se ei ollut helppoa hommaa, sillä vaikka tunnelin mitta, noin 400 metriä, ei kuulosta pitkältä, kesti tunnelin valmistuminen reilut 15 vuotta – vuodesta 1825 vuoteen 1841.

Nykyihmistä hieman jopa huvittaa, että artikkeli antaa sellaisen vaikutelman, että reilun kahden metrin valmis tunnelipätkä alle kuukaudessa on varsin mainio tahti kaivaa. Kun sitten lukee artikkelia hieman pidemmälle ja selviää, miten Brunelin tunneli todella kaivettiin, ei huvita enää yhtään. Maan alla oli rautainen kilveksi kutsuttu rakennelma, jossa oli yhteensä 36 miehenkokoista lokeroa kolmessa kerroksessa. Työmiehet kaivoivat lokeroissaan tunnelia eteenpäin noin 20 senttimetriä kerrallaan. Kilvessä oli puulankkuja sillä puolella, josta kaivettiin, ja näitä puulankkuja siirrettiin aina hieman eteenpäin kaivetun osuuden sortumisen estämiseksi. Muurareitten työtä oli sitten muurata tunnelin seinämät, jotta se pysyisi hieman pidempäänkin avonaisena. Ja siinäkin oli työtä, sillä 55 000 tiilellä saatiin aikaiseksi vain 31 senttimetriä valmista tunnelia.

Työmiesten olosuhteet eivät olleet kovin ruusuiset, mikä tuskin yllättää ketään. Rakennusprosessin aikana tapahtui kuolemiin johtaneita onnettomuuksia. Tunnelissa tulvi ainakin pariin otteeseen ja siellä oli myös kaasuvuotoa, joka aiheutti päänsärkyä ja näköhäiriöitä, ja kun kaasu syttyi, myös palovammoja. Lopulta kaasuongelma oli niin suuri, että työmiehiin iski ripuliepidemia ja jotkut työmiehet jopa sokeutuivat.

Mutta antaa tunnelitarina aihetta hieman romanttisempiinkin ajatuksiin. Kaivuu-urakan aikana joen alta löytyi nimittäin myös varmasti monia kirjoittajiakin inspiroivasti sekalaista tavaraa, kuten posliiininsirpaleita ja eläinten luita. Thamesiin aikanaan uponneista laivoista irronneet esineet olivat joutuneet juoksuhiekkaan ja tunnelin kaivajat löysivät ne. Jos vähänkin kuvittelee, alkaa mieleen tulvia aarteita, joita tuossa juoksuhiekassa saattaisi olla.

Jos käsiin ei löydy Tieteen Kuvalehti Historian numeroa, jossa artikkeli on, Brunelin tunnelista voi lukea myös esimerkiksi Wikipediasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti