KauhuCon2019, osa 3

Ainut tänä vuonna KauhuConissa seuraamani paneeli oli aiheeltaan ”Locality in horror writing”. Sen osallistujat olivat Anders Fager, Marko Hautala ja Jukka Laajarinne. Puheenjohtajana toimi Joonas Widenius. Kirjoitusharrastuksen kannalta tämä oli tietenkin kiintoisa aihe.

Kaikki panelistit olivat sitä mieltä, että tarinan tapahtumapaikka on erittäin tärkeä. Fagerin mukaan se määrää sen, mitä lukija teokselta odottaa. Hautala on leimallisesti vaasalainen kirjailija, koska esikoisteosta lukuun ottamatta hän on sijoittanut tarinansa kotikaupunkiinsa. Ehkäpä Hautala oppi jotain kirjoitettuaan yhden Berliiniin sijoittuvan romaanin – paneelissa hän naureskeli sille, että jos sijoittaa tarinan jonnekin vieraaseen paikkaan, joutuu tekemään aivan liikaa taustatutkimusta.

Hautala onkin erityisen kiinnostunut tekemään tutusta paikasta oudon, ja hänen mukaansa mistä tahansa paikasta voi tehdä oudon. Joka puolella ympärillämme on siis kauhutarinaan sopivia paikkoja. Jukka Laajarinne sen sijaan kertoi nauttivansa erityisesti taustatutkimuksen tekemisestä. Hän ei edes näe tutuissa paikoissa mitään erityisen kiinnostavaa.

Kirjoittamista harrastavan näkökulmasta oli kiinnostavaa kuulla, miten panelistit tutkivat valitsemiaan miljöitä. Kaikki olivat sitä mieltä, että tarinaan otetussa paikassa pitää vierailla, koska pelkästään kirjatutkimusta tekemällä ei voi aistia paikkaa. Fager kertoi, kuinka hän esimerkiksi Docklandsissa käydessään havaitsi, että se tuoksuu aivan erilaiselta kuin muut Lontoon osat. Laajarinnekin kertoi vierailevansa paikoissa, joista kirjoittaa, koska kirjoista ei voi saada käsitystä paikkojen äänistä ja hajuista. Lisäksi Laajarinne muistutti, että netissä väärinymmärryksen mahdollisuus on suuri. Fagerin mielestä paikkaa ei myöskään voi ymmärtää, jollei siellä käy: on tiedettävä, miten tarinan miljöö käytännössä toimii.

Hautalan mukaan monet paikat, joissa on jotain kirjoitettavaa, ovat oikeasti banaaleja. Tarinassa niistä voi tulla niin kiinnostavia, että vaikkapa mahdollisimman vähän kiinnostava silta voi muuttua pakolliseksi valokuvattavaksi, kun siitä on tehty keskeinen elementti kiinnostavassa tarinassa. Näin todella kävi Hautalalle hänen luettuaan Anders Fagerin novellin, jossa esiintyy eräs tukholmalainen silta.

Marko Hautala jatkoi sunnuntaina miljööaiheesta korvatessaan pikakomennuksella Tiina Raevaaran, jonka oli täytynyt peruuttaa esiintymisensä tämän vuoden KauhuConissa sairastumisen vuoksi. Sunnuntaina Hautala kertoi, että romaanin ideassa pitää olla mana, säteily, magia, ja kirjailijan on tunnistettava asia, jossa se on silloin kun sellainen tulee vastaan.

Esimerkkinä tällaisesta paikasta Hautala kertoi Leväluhdasta, joka on rautakautinen vesikalmisto Pohjanmaalla ja Hautalan uusimman romaanin keskeinen paikka – ja nimikin. Kirjailija vieraili Leväluhdassa ensimmäisen kerran 10 vuotta ennen kuin paikka alkoi taittua tarinaksi. Leväluhdassa on mystisyys ja ilmapiiri, joka tekee paikasta selkeästi tarinan aiheen. Vaikutti siltä, että Hautalan mielestä paikan kiehtovuutta oikeastaan lisäsi se toisaalta ikävä asia, ettei luultavasti koskaan saada selville, miksi sinne, kauaksi asutuksesta, on haudattu naisia ja lapsia, jotka vaikuttaisivat olevan varakkaista perheistä. Kun tähän lisää kirjoittajan vastuuttomuuden, sen, ettei minkään tarinassa oikeastaan tarvitse olla totta, oli Leväluhta melko lailla täydellinen tarinankirjoittamiseen innoittava paikka. Ei ole ihme, että kohtuullisen lähellä paikkaa asuva Hautala siitä kirjoitti.

Hautala antoi myös käytännönvinkin, miten voi toimia, jos etsii tarinanaihetta. Hautala itse kävelee silloin pitkiä kävelyitä, joita ei suunnittele etukäteen. Kun tämän tekee toistuvasti, huomaa, että jalat vievät usein samaan paikkaan. Silloin voi tehdä tulkinnan, että tuossa paikassa on jotain, mikä kiehtoo, jotain, mistä kirjoittaa. Ja vaikka paikka vaikuttaisi banaalilta, siihen kannattaa tarttua.

Miljöö on tärkeä osa tarinaa. Kirjoittajan on upottava siihen jotenkin, joko tarkasteltava jotain lähellä olevaa uusin silmin tai matkattava kauaskin haistaakseen tarinansa miljöön ilmaa ihan oikeasti.