Finnconissa Turussa, osa 1

Tämän vuoden Finncon järjestettiin viime viikonloppuna Turussa. Itselläni ei ole Finnconeista niin laajaa kokemusta, että olisin ollut tapahtumassa aiemmin silloin, kun se on Varsinais-Suomessa ollut, mutta tällä kertaa lähdin paikalle, vaikka taidankin asua kolmisen viikkoa sitten tapahtuneen muuttoni jälkeen kauempana Turusta kuin koskaan. Kannatti lähteä: tapasin paljon tuttuja, joita en näe usein, näin paljon mielenkiintoista puheohjelmaa, tein kivoja ostoksia ja osallistuin megajulkkareihin, joissa julkaistuista kirjoista yksi pitää sisällään kirjoittamani novellin.

Puheohjelmissa minua kiinnosti tietenkin erityisesti kirjoittamisen näkökulma. Aloitin visuaalinen kirjoittaminen -paneelista, jonka puhetta johti Anni Nupponen. Keskustelussa olivat mukana Mixu Lauronen, Magdalena Hai ja J.S. Meresmaa. Paneelissa puhuttiin näköaistin lisäksi paljon muista aisteista. Meresmaa oli jopa sitä mieltä, että ihmiset luottavat näköaistiin liikaa, sillä aivot eivät puhu meille totta. Näköaistin dominoiva asema muihin aisteihin verrattuna olisi siis harhaa, koska muut aistit ovat aivan yhtä paljon käytössä.

Kirjoittaessa näköaistin käyttäminen on kuitenkin nähtävästi monilla automaattisempaa kuin muiden aistihavaintojen tuominen tekstiin. Se on toki näkevälle ihmiselle luontaista, ja Lauronen kertoikin, että näköaisti yritti lipsahdella hänen sokeasta päähenkilöstä kertovaan tekstiinsä yhtenään. Meresmaa kertoi puolestaan kirjoittavansa ensin näköaistihavainnot ja lisäävänsä tekstiin sitten muiden aistien tuottamat havainnot. Mielenkiintoista oli se, miten kirjailijat kokivat lukijan vastaanottavan tekstiä. Hai sanoi, että visuaalisuus ei kirjailijalle itse asiassa olekaan pelkkien näköhavaintojen kertomista vaan siihen kuuluu kaikkien aistien käyttö, jonka tuloksena lukija aistii tarinan miljöön.

Miten paljon tekstissä olisi sitten hyvä olla kuvailua? Paneeli keskusteli visuaalisesta pihtaamisesta, joka on kirjoittajalle mainio tehokeino. Se tarkoittaa siis sitä, ettei kerrota ainakaan heti kovin paljoa siitä, miltä jokin näyttää, vaan jätetään se lukijan mielen tuotettavaksi. Meresmaa mainitsi tämän toimivan erityisesti kauhun hirviöiden kohdalla. Lauronen oli puolestaan jopa sitä mieltä, että vähempi kuvailu tuottaa lukijalle – ainakin toivottavasti – vahvempia visuaalisia mielikuviakin.

Viuhkat ja vesipullot olivat paneelissa tarpeen. Mainoslauseeksi olisi sopinut: "Kaikkien aikojen kuumin Finncon!"

Paneeli keskusteli myös kirjailijoiden käyttämistä visuaalisista inspiraationlähteistä. Hai kertoi käyttävänsä esimerkiksi övereitä visuaalisia virikkeitä, kuten sopivia musiikkivideoita. Meresmaa mainitsi mm. Google-haut, joista saa mielikuvituksen liikkeelle silloinkin, kun kirjoittaminen tökkii. Vaikkapa hevoskärryjen googlaaminen näyttää, millaisia erilaisia hevoskärryjä on tai on ollut olemassa, ja kuvat auttavat miettimään, millaiset hevoskärryt voisivat olla käytössä omassa fantasiamaailmassa. Oli myös lohdullista, että paneeli puhui – jopa innostuneeseen sävyyn – siitä, kuinka kirjoittamista auttaa, että saa henkilöhahmolleen kasvot joltain olemassa olevalta henkilöltä, olkoon vaikka Monica Belluccilta.

Meresmaa esitti kirjoittamisen kannalta itsestäänselvän asian, joka on aina hyvä muistaa. Useampien aistien käyttö saa aikaan sen, että lukija pujahtaa tekstissä olevan henkilön nahkoihin. Se on totta: kun voi haistaa, kuulla, tuntea ja maistaa – ei pelkästään nähdä – saman, mitä tarinan henkilökin, joutuu tarinaan mukaan aivan eri lailla, usein jopa niin, että tämä maailma unohtuu lukemisen ajaksi kokonaan.

Seuraavassa postauksessa lisää asiaa tämänvuotisesta Finnconista.