Gray Hair Don’t Care – kyllä viisikymppisetkin rakastuvat

Lelan opiskeluajan paras ystävä on ollut Donovan. Lela on jättänyt kertomatta, että hänellä on myös rakkaudentunteita miestä kohtaan. Hän on vaiennut asiasta siinäkin kohtaa, kun ystävykset ovat sattumalta, yhden kerran, päätyneet samaan sänkyyn. Se on ehkä ollut hyväkin ratkaisu, koska tilanne on selvästi ollut Donovanille hankala ja pian tapahtuneen jälkeen mies onkin paukauttanut itsensä naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt Lela on melkein 50-vuotias eronnut newyorkilainen. Hän törmää aivan sattumalta myös eronneeseen Donovaniin, joka ei ole menettänyt charmistaan tippaakaan. Juttukin luistaa yhtä hyvin kuin neljännesvuosisata aiemmin. Ja kuinkas ollakaan, Lela ja Donovan päätyvät jälleen harrastamaan seksiä. Nyt Lela tulee lipsauttaneeksi syvemmistä tunteistaan – ja mies karkaa paikalta.

Lela päättää tehdä täyskäännöksen. Elämä ei voi mennä näin! Hiuksiinkin tulee harmaata. Antaa sen tulla. Antaa miesten mennä. Lela alkaa toteuttaa unelmaansa omasta kosmetiikkamerkistä.

Karen Boothin Gray Hair Don’t Care on nykyromantiikkaa, jonka päähenkilö poikkeaa valtavirtaromantiikasta ikänsä puolesta. Suurin osa tarinasta sijoittuu kolmen vuoden päähän siitä, kun Lela on tavannut Donovanin uudelleen. Lela on täyttänyt 50, ja hänen Lela B -kosmetiikkamerkkinsä alkaa menestyä. Bisneksen onnistuminen johtaa hänet kuitenkin takaisin kasvotusten Donovanin kanssa. Donovanin tyttären Echon yritys nimittäin alkaa hoitaa Lela B:n markkinointia ja mies on yllättäen mukana jälkikasvunsa bisneksissä, vaikka tämän piti olla toisella puolella manteretta San Franciscossa. Ja nyt, kun Lela haluaa pysytellä erossa Donovanista, mies näkeekin hänet maailman puoleensavetävimpänä olentona:

”Just no more cracks about my hair, okay? I love it, and I’m proud of it.” “It’s gorgeous.” He tamped down his urge to tell her that she was gorgeous. It would only make their working relationship more difficult. But he not only felt that way, he felt it in a way he hadn’t before. This new version of Lela, with her own brand of confidence and a distinct air of not giving a fuck, was extremely appealing. Too bad he was done with women. Too bad he was done with love.

Tavallaan Lela ja Donovan ovat tasoissa: suhteisiin ei aleta ja sillä hyvä! Kunpa se olisikin niin mahtavan yksinkertaista! Toinen vetää puoleensa ja koko ajan pitää olla tekemisissä. Haastavia tilanteita riittää. Echo on menossa naimisiin ja Lelakin kutsutaan juhliin, joissa on myös morsiamen äiti, siis Donovanin eksä. Entä miten käy Lela B:n mainoskampanjalle, jossa Lela itse on mallina? Kestääkö maailma viisikymppisen harmaapäisen naisen seksikkyyden?

Gray Hair Don’t Care on siitä ihana kirja, ettei siinä ole yhtään vastenmielistä henkilöhahmoa. Sillä tavalla se luo toivoa siitä, että ehkä ihmiset eivät aina olekaan sitä, mitä heistä hankalissa ajatuksissaan kuvittelee. Ehkä asiatkaan eivät ole sitä, miltä ne näyttävät. Lelan ja Donovanin tiellä on toki tavallaan myös muita ihmisiä, mutta varsinaisesti rakastavaiset ovat itse oman onnensa tiellä. Donovan esimerkiksi ajattelee, ettei voi sotkea tyttärensä työtä, ja romanssi Lelan kanssa sotkisi sen. Echo siis on tavallaan rakkauden täyttymyksen tiellä, mutta hän on ihana persoona eikä edes Donovanin entinen vaimo Genevieve ole käärme, joka yrittää myrkyttää kaikki paratiisiin yrittäjät.

Teos on herkun näköinen ja tykkäsin kovasti myös sen sisällöstä. Rakastavaisten ikä tekee sen, että menneisyyttä ja sen taakkaakin saattaa olla enemmän kuin nuoremmilla päähenkilöillä, vaikka itsevarmuuttakin on päässyt jossain kohtaa kertymään.

Keski-ikäinen henkilöhahmo saattaa myös huomata, että vaikka on itsenäinen, hän on silti jollain tapaa tilivelvollinen rakkauselämästään sekä vanhemmilleen että lapsilleen, mikä on aika kiintoisa asetelma. Donovanin äiti onkin melkoinen persoona ja sitten on Echo, jonka elämässä Donovan ei ole ollut tarpeeksi aiemmin. Kehittele siinä sitten romanssia, kun tunteiden kohde työskentelee oman tyttären kanssa.

Karen Booth on kokenut romanttisen viihteen kirjoittaja, mutta Gray Hair Don’t Caren ja saman sarjan (Never Too Late) kaksi muuta kirjaa hän on julkaissut omakustanteena. Kirjan jälkipuheessa Booth puhuu siitä, etteivät kustantajat halua ottaa kustannusohjelmiinsa rakkaustarinoita, joiden sankarittaret ovat hiemankaan vanhempia. Kirjailija jopa vitsailee sillä, että jos lukija on lukenut niihin sanoihin asti, tällaiselle kirjallisuudelle selvästi on tilausta. Ja totta kai sille on. Kestän toki lukea nuorempienkin päähenkilöiden romansseja, mutta miten ihmeessä keski-ikäinen tai vanhempi henkilöhahmo ei voisi olla kiinnostava myös romantiikassa? Rakastuvathan ihmiset oikeastikin missä iässä tahansa – tai niin olen kuullut…