Melinda tietää, mitä haluaa: menestysuran sisäsiistissä työssä, kepeitä tapaamisia miesten kanssa, samppanjalasillisia ja vaahtokylpyjä. Työpaikan kieroilut aiheuttavat stressiä, mutta Melinda on kova luu ja iskee takaisin. Työkaveri Sara haluaa kuitenkin sekä itselleen että Melindalle jotain aivan muuta ajateltavaa viikonlopuksi ja järjestää heidät kylpylälomalle.
Melindan kauhistukseksi hermoja rentouttavaksi tarkoitettu ohjelma sisältää puuhastelua ulkoilmassa – laamojen kanssa. Ja aivan kuin tämä ei riittäisi epämukavuusalueelle astumiseksi, Melindan on kohdattava myös uusia, aivan eri maailmasta olevia ihmisiä. Kaikista häiritsevin on laamatilan omistaja Aaron. Mies on raivostuttava ja yhtä aikaa puoleensavetävä. Onneksi Aaron on kerrassaan vääränlainen Melindalle, sillä mieshän lapioi lantaa, kun taas Melinda juo baristojen tekemiä kahveja ja kuljettaa tavaroitaan Vuittonin laukussa.
Melindalla on kaikki hallinnassa, koska häntä selvästi vanhempi, työn kautta tutuksi tullut, varakas Joachim vaikuttaa olevan hänestä kiinnostunut. Laama-Aaronin voi siis unohtaa. Paitsi että… joskus epätodennäköiset henkilöt tunkevat mieleen. Melinda huomaa, ettei pääse eroon irti Aaronista – ei ajatuksissaan eikä muutoinkaan.
Iiris Leimun esikoisromaani Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia on hyvän mielen romanttista viihdettä. Päähenkilö Melinda on italialais-suomalainen nuori nainen, joka asuu Suomessa tarkemmin määrittelemättömällä paikkakunnalla. Vastakkain tarinassa ovat pintapuolisesti hänen kaupunkilaiselämänsä, jossa laskelmointi uran etenemiseksi on tarpeen, ja maanläheinen elämä, jota Aaron elää niin keskellä ei-mitään, ettei miehellä ole edes kunnollista verkkoyhteyttä.
Syvemmällä tasolla vastakkain ovat arvot, joita Melindan urasuuntautuneisuus ja Aaronin elämäntapa edustavat, kuten myös ihmissuhteita koskevat arvot. Melinda kuvittelee olevansa tyytyväinen elämässä, jossa voi itse hallita, milloin antaa aikaansa miehille – eikä yhdelle koskaan tarvitse antaa kovin paljoa aikaa. Vapaus kuulostaa aina hienolta, mutta onko se sitä todella? Koska kyse on romanttisesta viihteestä, on alusta asti selvää, että Melinda joutuu lopulta tekemään isoja oivalluksia elämästään. Tästä syystä hän on mieluisa päähenkilö ainakin minulle. Kukapa ei olisi joskus nähnyt elämäänsä väärin ja antanut aikaansa sellaisille asioille tai ihmisille, jotka eivät loppujen lopuksi teekään itselle hyvää?
Melinda on nykyaikainen romanttinen sankaritar, mutta hänessä on ihana vanhanajan piirre: hän rakastaa klassikkoelokuvia. Tämä piirre näkyy vahvasti tarinan alkupuolella, kun Melinda yhdistää tilanteita mielessään tuttuihin elokuviin, joita lukijankin on mukava bongailla. Kirjan keskiosassa olisi voinut olla muutama elokuvaviittaus myös, koska lopun dramaattisessa tilanteessa elokuvasta tutut asiat osoittautuvat kullanarvoisiksi.
Aaron on aluksi jäyhä mutta siitä huolimatta auttavainen, ja pian hän paljastuu vakaaksi, arvonsa tuntevaksi, huumorintajuiseksi mies, jolla on – tämäkään ei ole erityisen harmillista – ensiluokkaiset pakarat. Lisäksi hän on taitava leipomaan korvapuusteja. Kun lukija seuraa Melindaa Aaronin ja toisaalta Joachimin seurassa, tulee hyvin nopeasti mieleen pari neuvoa, jotka tekisi mieli takoa Melindan päähän. (Hyvä on, ymmärrän, etteivät rakastavaiset voi lopullisesti saada toisiaan kuin vasta kirjan lopussa.) Yrittäkääpä itse vastustaa Aaronia:
”En minä osaa leipoa”, Melindan oli tunnustettava.”Ei se mitään, sillä minä osaan”, Aaron sanoi hymyillen ja seurasi Melindaa avokeittiön saarekkeen luo. Melinda oli googlettanut reseptin ja käynyt ostamassa tarvikkeet. Aaron laski kanelipussin muiden ainesosien joukkoon. Sitten hän seisahtui Melindan eteen. Melindan polvet alkoivat tuntua pehmeiltä, kun Aaronin tuttu seetrin ja bergamotin tuoksu leijaili hänen nenäänsä. Oli pakko nielaista.”Minulla ei ole kuin yksi esiliina”, hän sai sanottua muistaessaan jälleen hengittää.”Ei se mitään”, Aaron totesi ja veti villapaidan pään yli pois. T-paita nousi ylös paljastaen vatsan ihoa. Melinda henkäisi ja katsoi poispäin, mikä oli hassua, sillä hän oli nähnyt miehen kokonaan alasti, hän oli tuntenut miehen ihollaan ja sisällään. Miten hänestä oli yhtäkkiä tullut näin kaino?
Tätä lukijaa ei olisi haitannut, vaikka Aaron olisi saanut enemmän tilaa romaanin sivuilla. Onneksi mukana on pari kiihkeää kohtausta Aaronin kanssa. Seksiä ei kuitenkaan kuvata alusta loppuun, joten kirja sopii myös lukijalle, joka ei halua yksityiskohtaista tietoa elinten yhtymisestä toisiinsa.
Laamatila on virkistävä miljöö romanttiselle kirjalle. Laamat tuovat tarinaan oman osansa huumorista ja lopulta myös herkistymisentunteista. (Varautukaa itkemään laamojen vuoksi!) Tarina sijoittuu loppuvuoteen ja sopii mainiosti luettavaksi joulua odotellessa. Kirja ei ole kuitenkaan niin jouluinen, etteikö sitä pystyisi lukemaan myös ei-jouluihminen jonain muuna vuodenaikanakin. Tai no, kesälukemiseksi tämä ei ehkä olisi ensimmäinen suositukseni.
Tunteita tosiaan herää Melindan tarinaa lukiessa – muutoinkin kuin laamojen vuoksi. Varsinkin romanssiin kuuluva musta hetki, jossa tuntuu, että onnellinen loppu on mahdoton, jysähtää kovaa. Melinda on itse rakentanut itselleen tilanteen, jossa kaikki hajoaa palasiksi. Lukijan lohtu on se, että hän tietää tarinan päättyvän muuhun kuin toivottomuuteen.
Iiris Leimu on kirjoittajaystäviäni, joten sain lukea tämän kirjan jo ennen kuin se virallisesti ilmestyy. Kiitos siitä! Nyt voinkin suositella teosta kaikille romanttisen viihteen ystäville. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti