Oppaan kirjoittaja on amerikkalainen, ja tämä näkökulma kirjassa on vahva. Se näkyy uskoakseni aika pitkälti mm. siinä, kuinka paljon Bussel varoittelee lukijaa. Hän haluaa tämän miettivän, mikä olisi pahinta, mitä voi tapahtua, jos erotiikan kirjoittaminen paljastuu. Bussel neuvoo, miten pitää erotiikkakirjailijuus salassa ihan kaikilta kustantajaa lukuun ottamatta. Tällainen ratkaisu on ehkä jollain maailmankolkalla ymmärrettävää, mutta toisaalta ei myöskään tue sitä, että erotiikasta tulisi yhtään sen ymmärretympi tai jopa arvostetumpi kirjallisuuden genre kuin mitä se on nyt. Tosiasiassa kun hyvän erotiikan kirjoittaminen on yhtä lailla hankalaa kuin minkä tahansa hyvän tekstin kirjoittaminen. Hyvä eroottinen teksti voi myös antaa lukijalle pohdittavaa, voimaannuttaa, ilahduttaa ja kaikkea muuta mahdollista, mitä kirjallisuus muutoinkin voi tehdä.
Mutta eipä masennuta alkuunsa. Busselin opas on myös hyvin kannustava. Erotiikan kirjoittajan tulee olla luova ja empaattinen – oikeastaan muuta ei aluksi tarvita. Ideoitakin saa Busselin mukaan joka paikasta, joka päivä. Tämä tietenkin riemastuttaa itseäni, koska minusta on hauska sijoittaa tarinoita hyvin arkisiin ympäristöihin, enkä nyt tarkoita sitä, mikä on arkista miljönääreille.
How to Write Erotica tuo myös esiin useiden erotiikan kirjoittajien näkemyksiä, joten se näyttää kätevällä tavalla, kuinka monella tavalla ja monenlaista erotiikkaa voi kirjoittaa. Bussel antaa muidekin kuin itsensä puhua. Mielenkiintoista antia on esimerkiksi lukea, miten kukin kirjoittaja on tehnyt ratkaisunsa sen suhteen, millä nimellä erotiikkaa julkaisee.
Varsinaisen kirjoittamisen kannalta antoisin on ehkä pitkä luku prompteista, joita voi – kuten Bussel toteaa itsekin – käyttää uudestaan ja uudestaan. Prompteissa pyydetään kirjoittamaan mm. ruuasta, jostain muusta huonekalusta kuin sängystä, seksileluista, pitkistä suhteista, urheilusta ja masturbaatiosta. Prompteihin annetaan paljon inspiraatiota lisääviä vinkkejä ja lisäksi osan yhteydessä on näyte jostain tekstistä, jossa promptissa pyydettyä asiaa on hyödynnetty, ja lukuvinkkejä.
Yksi prompteista kehottaa kirjoittamaan erotiikkaa, joka sijoittuu menneisyyteen. Sen yhteydessä kirjailija Regina Kammer, joka kirjoittaa mm. eroottista historiallista fiktiota, saa sananvuoron ja tuo esiin pari mielenkiintoista näkökulmaa historialliseen erotiikkaan. Kammer arvelee, että ihmiset, jotka pitävät historian ja erotiikan yhdistelmästä tarinoissa, kokevat historian itsessään jollain tapaa eroottisena. Heidän mielestään menneisyys on sensuaalista. Kammerin mukaan historiallisen erotiikan tai historiallisen eroottisen romantiikan lukijat haluavat tarinan olevan nimenomaan sellainen, ettei se voisi tapahtua muussa ajassa kuin siinä, mihin se on kirjoitettu.
Promptien lisäksi kirjassa ei ole harjoituksia, ainoastaan jonkin verran pohdintatehtäviä. Bussel laittaa lukijan pohtimaan mm. miten tämä määrittelee erotiikan. Näitä pohdintakysymyksiä on kuitenkin vain aivan kirjan alussa.
Tehtävien lisäksi olisin kaivannut oppaaseen hieman lisää konkretiaa. Annetut neuvot ovat sinänsä hyviä, mutta usein ne eivät kerro tarpeeksi täsmällisesti, miten jokin asia saadaan aikaan. Bussel muistuttaa kyllä kaikkien aistien käytöstä, mutta muutoin ohjeet kehottavat mm. miettimään, miten seksi saa henkilöhahmot näkemään jotain uutta toisissaan tai että lukijan pitäisi tuntea olevansa seksitilanteessa mukana. Toisaalta Bussel esittää paljon kysymyksiä, joita pohtimalla lukija pääsee tekstinsä tekemisessä eteenpäin. Nämä saattaisivat toimia vielä paremmin, jos ne olisi laitettu osaksi harjoituksia.
Yleisen seksistä kirjoittamisen lisäksi oppaassa on omat jaksonsa, joissa käsitellään BDSM- ja kinky-seksiä sekä sitä, miten voi hyödyntää omia kokemuksiaan erotiikan kirjoittamisessa. Muistettava asia omien kokemusten käyttämisessä on, ettei näiden kokemusten tarvitse liittyä seksiin. Jokaisella ihmisellä on tietämystä, jota kaikilla ei ole, ja se saattaa liittyä vaikkapa ammattiin tai harrastukseen. Kaikkea tätä voi hyödyntää siten, että omista eroottisista teksteistä tulee jotain, mikä erottuu muiden kirjoittajien teksteistä. Oppaasta saa vinkkejä myös siihen, miten erotiikassa voi kirjoittaa myös vakavista aiheista, kuten rasismista, eläinten oikeuksista, mielenterveysongelmista tai transfobiasta. Tämä ei tarkoita, että näistä asioista tehdään eroottisia, mutta myös erotiikka voi olla kantaa ottavaa.
Kirjoittamisprosessin eri vaiheista Bussel esittelee myös taustatyön tekemisen ja editoinnin. Tekstin työstämistä käsittelevässä luvussa pohditaan pitkästi esilukijoiden ja kokemuslukijoiden (sensitivity reader) käyttöä. Bussel kertoo omasta suhtautumisestaan palautekommentteihin varmasti monille toimivan tavan: Hän lukee kommentit pariin kertaan ja antaa niiden sitten olla viikon. Vasta sitten hän alkaa muokata tekstiä, koska kommenttien hautominen auttaa hoksaamaan, mitkä niistä ovat oikeasti hyväksi tekstille.
Reilu neljännes kirjasta käsittelee sitä, kuinka rakentaa ura erotiikan kirjoittajana. Oppaasta saa ohjeet julkaisemiseen, itsensä esille tuomiseen, ujuttautumiseen joka paikkaan. Tämä osuus ei ehkä ole kovin antoisaa suomeksi kirjoittavalle kirjoittajalle, joka ei haaveile markkinoista Atlantin tuolla puolen. Mutta jos kirjoittaa englanniksi tai haluaa ajatella muutoin villisti (Bussel kertoo mm. eroottisen kirjallisuuden open mic -tilaisuuksista), muutkin kuin varsinaista kirjoittamista koskevat luvut voivat olla antoisia.
Opas on kirjoitusoppaaksi kepeä luettava. Kirjan lopussa oleva luettelo mm. erotiikan kirjoittamisen oppaista ja monimuotoisista eroottisista antologioista ja muista teoksista on hyvä lähtökohta aiheeseen tutustumiseksi. How to Write Erotica voi antaa inspiraatiota. Jos tahtoo laittaa kädet suoraan mutaan, suosittelen kuitenkin ennemmin paljon vanhempaa opasta, Judith Wattsin ja Mirren Baxterin kirjoittamaa Get Started in Writing Erotic Fiction. Se pursuaa konkreettisia kirjoittamisneuvoja ja harjoituksia, jotka auttamatta johtavat tarinoihin, jos niille vain antaa mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti