Voisiko joku vastustaa vaikkapa tätä Colimasta, Meksikosta peräisin olevaa veistosta. Tällä koirulilla on ikää vähintään 1500 vuotta, mutta innokas irvistys pitää.
1800-luvun koirataide vaikuttaa varsin uudelta prekolumbiaaniseen aikaan verrattuna. Robert Ekmanin Koirien vapautus (1860) kuvaa outoa seinäänkirjoitustilannetta, jota koirat seuraavat – tietenkin, koska kirjoitus koskee heitä. Teos herättää kysymyksen, mistä tässä on tarkalleen kyse. Ehkä koirat vapautetaan pahantahtoiselta omistajalta.
1800-luvulla lemmikkikoirat lisääntyivät aatelisperheissä, ja jotkut niistä saivat istua myös muotokuvamalleina. Tästä voikin tarkastella, muistuttivatko koirat ja omistajat toisiaan jo menneisyydessä. John Erik Lindhin maalaamassa Ulla Möllersvärdin muotokuvassa koira vaikuttaa siltä kuin tahtoisi karkuun. Möllersvärd oli Venäjän keisarinnan hovineiti. Tämän aseman hän sai, koska keisari Aleksanteri I ihastui häneen Porvoon valtiopäivien tanssiaisissa vuonna 1809. Niin, kuinkas muutenkaan hän olisi voinut hovineidiksi päätyä…
Catharina (Cajsa) Wahllundin muotokuvan maalaajaa ei tiedetä. Erityisesti ylioppilaat pitivät mamselli Wahllundista, jonka rakennuttamassa ravintolassa Helsingin Seurapuistossa he lauloivat hänelle hänen syntymäpäivänään. Wahllundin nimi on nykyisin näkyvillä puiston nimessä Kaisaniemen puisto. Wahllundin koira näyttää hieman surumieliseltä.
Elin Danielson-Gambogin maalaus Walborg Jacobsson-Eager (1890) olikin minulle tuttu jo ennestään, mutta tämän ihastuttavan maalauksen näkee mieluusti ihan kuinka monta kertaa tahansa. Maalauksen nimi oli maalausvuoden näyttelyssä Kaksi ystävää, mikä tuntuisi varsin osuvalta. Noin 10-vuotias tyttö ja koira katsovat toisiaan. Takana virtaa Aurajoki.
Huonekaluarkkitehti Runar Engblomin muotokuva (1945) on – kuten tyylistä näkyy – Tove Janssonin maalaama. Tämä koira vaikuttaa hieman aavemaiselta, joten ihan ensimmäiseksi en menisi silittämään.
Näyttelyssä oli myös monia suosikkinykytaiteilijoitani, mm. Kim Simonsson. Hänen keramiikkaveistoksensa Überhund (2002) on antanut nimensä koko näyttelylle. Tästäpä saisi aavekoiran johonkin tarinaan, niin creepyn kiehtova veistos on.
Mutta jos kauheuksista puhutaan, Stiina Saariston keramiikkaveistos Tyttö ja koira (2011) on varmasti näyttelyn karmivin: toiselta puolelta viaton ja kaunis, toiselta puolelta sisukset näyttävä.
Hilpeämpää taidetta edustaa Jyri-Pekka Juntusen hitsattu veistos Ylpeys ja ennakkoluulo (2008). Kaikki Austeninsa tuntevat voivat tehdä tulkintansa.
Näyttelyssä on myös valokuvia. Maija Astikaisen koiravalokuvat sarjasta One-Dog Policy (2013) ovat hyvin sympaattisia muotokuvia kohteistaan.
Samuli Heimonen on yksi nykysuosikeistani. Hänen maalauksensa Matriarkka (2019) on myös vaikuttava muotokuva, jonka nimi kertoo kaiken.
Myös Emma Ainalan taiteesta olen vaikuttunut jo aeimmin. Ainalan maalaus Not Like Other Dogs (2020) on tyypillinen taiteilijan teos: karkkivärinen mutta häiritsevä. Olettaisin teoksen nimen viittaavan koiraan, joka istuu tuolilla teoksen oikeassa reunassa. Katse on kovin hämmästelevä.
Tiitus Petäjäniemen Koira ja mystinen kone (2021) on sympaattinen teos, jota kuvattiin näyttelytekstissä seuraavasti: ”Koirassa on erikoinen ominaisuus. Vaikka se on aika-ajoin raskas, tuhoaa pentuna kaiken ja vaatii työtä, tuo se iloa ja rakkautta ympärilleen. Teos kuvittelee hetkeä, jossa koira veivaa mystistä konetta, joka saa tämän aikaan.”
Lopuksi vielä vessavinkki: Jyväskylän taidemuseossa käydessä kannattaa ehdottomasti muistaa, että käy helpottamassa oloaan näyttelysalien yhteydessä olevassa toilettitilassa. Huone on pysyvä taideteos, jossa voi tulla houkutus istuskella hieman pidempäänkin, ainakin jos pitää vihreästä väristä ja saatavilla olevasta kirjallisuudesta eikä säiky vahtivaa siivekästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti