Kunniallinen kurtisaani – voiko rakkaustarina alkaa siitä, että sankarittaren rakastaja testamenttaa naisen veljelleen?

Edward Stone on järjestänyt pikkuveljelleen Gavinille melkoisen yllätyksen. Hän on kuollut isorokkoon ja asettanut ehdon, että Gavin kyllä perii hänen omaisuutensa, mutta ainoastaan, jos hän suostuu ottamaan huolehdittavakseen Edwardin rakastajattaren, neiti Sarah Marchantin. Tällaisesta asetelmasta alkaa Mary Brendanin historiallinen romanttinen teos Kunniallinen kurtisaani.

Sarah ei ole testamentista lainkaan innoissaan. Hän on kyllä kuullut Gavinista, ja hänelle on selvää, millainen moraaliton naissankari tämä on. Toki hänen on pakko myöntää itselleen, että Gavin on veljeään selvästi komeampi. Gavininkin mielestä Sarah on kauneimpia hänen koskaan näkemiään naisia – ja toki hänen itsetuntoaan kolhii se, että nainen torjuu hänet, miehen, joka saa kenet hyvänsä. Gavinia hämmästyttää myös, ettei Sarahin kaltaista naista ole näkynyt seurapiireissä Lontoossa – sinnehän tuollainen kaunotar itseoikeutetusti kuuluisi.

Tilanne herättää Sarahissa monenlaisia tunteita. Hän alkaa miettiä Edwardia ja tuntee tätä kohtaan inhoa. Hän on huolissaan toimeentulostaan – ja tätinsä ja veljensä toimeentulosta, koska elättää salassa myös näitä – mutta myös peloissaan siitä, että jos suostuu Gavinin rakastajattareksi, tämä ei ehkä pidäkään hänestä. Sarahia huolestuttaa epätäydellisyys, joka hänen kehossaan on ja josta hän ei saa puhuttua Gavinille. Ahdistavaa on myös se, että Sarah saa nopeasti toisenkin ehdotuksen tai ehdotusyrityksen, josta ei ole kovin mielissään. Miehille hän on kurtisaani, jota voi kohdella siten.

Kaiken muun ahdistavan lisäksi Gavin tahtoisi Sarahin Lontooseen, mutta nainen ei tahdo sinne. Sarah ei myöskään tahdo aiheuttaa murheita kenellekään toiselle naiselle. Edwardin ja tämän ramman vaimon avioliitto oli jo taantunut joksikin muuksi kuin pyhäksi vihittyjen yhteiseloksi, kun Sarah aloitti suhteensa miehen kanssa. Mutta jos Gavinilla on suhde, Sarah ei tahdo tulla väliin. Ja tokihan Gavinilla on rakastajatar, mutta mies ei pidä tiukkaa sitoutumista naisissa arvossa ja toisaalta hän myös unohtaa koko rakastajattaren, kun näkee Sarahin. Kieltämättä tuntuu hieman siltäkin, että myös kirjoittaja unohtaa rakastajattaren aika ajoin.

Ristiriitoja Sarahin ja Gavinin rakkauden tiellä siis on, kuten pitääkin. Pääpari vaikuttaa riittävän yhteensopimattomalta, jotta jännitteestä ei ole pulaa. Kumpikaan ei pysty kuitenkaan vastustamaan toista, tietenkään. Eihän tässä järjestä ollut kyse. Kirjassa on siis hyvät ainekset romanttiseen tarinaan.

Ongelmana on se, että itse koen Gavinin ajoittain vastenmielisenä. Asia korjaantuu tarinan edetessä, mutta ei voi sanoa, että Gavin olisi missään vaiheessa mies, jonka vetovoima olisi minulle vastustamaton. Ehkä hän on persoonana kuitenkin kohtuullisen mitäänsanomaton. Sarah on puolestaan periaatteen ihminen ja hänellä on kiintoisa tausta, joka selittää kaikki ne asiat, joita Gavin on naisessa ihmetellyt. Ei liene suuri paljastus, että Sarahilla on painavat syynsä vältellä Lontoota ja että hänellä on kyllä siteensä pääkaupungin seurapiireihin. Pääparista voisi mainita vielä sen, että lueskelin pitkästi ennen kuin tajusin alkaa kauhistella, ettei Gavinilla ole minkään sortin titteliä. Mutta jos joku on tästä huolissaan, niin sanotaanko vaikka, että voi olla rauhallisin mielin. Unelmien urhojen tittelithän ovat kirjailijan järjestettävissä.

Kunniallinen kurtisaani alkaa hyvin ja etenee sitten turhan verkkaisesti. Mutta lopussa ladataan mukaan kaikki epätoivoa aiheuttavat väärinkäsitykset ja hankalat tilanteet ja tarina on ahmittava loppuun. Vyörytyksen sivussa kirjailijalta unohtuu teoksen toinen romanssinpoikanen – tai sitten se jäi innokkaalta lukijalta huomaamatta. Puhutaan myös käsittämättömistä rahasummista – miljoonien puntien omaisuuksista – mikä tuntuu hurjalta, kun sen kuuluisan herra Darcynkin tulot olivat ”vain” 10 000 puntaa, ja omaisuus fiksumpien arvioimana 200 000 puntaa, joka nykyrahaksi muutettuna on järjettömän paljon. Onko tämä siis mahdollisuuksien rajoissa vai kirjailijan virhe? Äkisti arvelisin jälkimmäistä.

Lukukokemusta häiritsi ajoittainen lauseenvastikkeita pursuava turhan kiemurainen ilmaisu. Mietin aina, johtuuko se näissä harlekiinikirjoissa nopeasta suomennoksesta vai alkuteoksen kiemurtavasta ilmaisusta. Epäilen jälkimmäistä. Mutta kaikista häiritsevintä oli se, ettei suomentaja ollut paneutunut vieraskielisten nimien taivutukseen niin, että olisi osannut taivuttaa kirjan sankarittaren nimen oikein. Sarahin nimi esiintyy kirjassa lukemattomia kertoja, ja lähinnä perusmuodossaan oikein. Sellaiset muodot kuin Sarah’n, Sarah’lle ja Sarah’aa viilsivät kyllä ainakin minun sieluani joka kerta, kun tulivat vastaan. Kiireessä ei voi kaikkea tarkistaa, mutta jokaisella sivulla esiintyvän nimen kirjoitusasun olisi voinut laittaa kohdilleen.