Salonkielämää – nuori mies ja keski-ikäisiä naisia 1800-luvun Kuopiossa

Suomi on pieni maa. Sen näkee mm. siinä, että jo 1800-luvun lopulla, kun kulkeminen paikasta toiseen oli hankalampaa, kulttuuriväki tunsi toisensa, ja vaikka helposti tulisi ajatelleeksi, että se pyöri pitkälti jossain muualla, aikamoinen liuta luovia ihmisiä vietti aikaansa Kuopiossa Elisabeth Järnefeltin ja Minna Canthin kirjallisissa salongeissa. Näitä käsittelee Tarja Lappalaisen kirja Salonkielämää – Rakkautta, riitoja ja kirjoittamisen paloa. Lappalainen on tehnyt pro gradunsa aiheesta ja näyttäisi tällä hetkellä olevan väitöskirjatutkija samasta aiheesta.

Kirjalliset salongit olivat ajan seurapiiri-ilmiö. Venäjältä kotoisin oleva Elisabeth Järnefelt oli avioitunut suomalaisen Aleksander Järnefeltin kanssa hieman ennen kuin täytti 19 vuotta. Hän päätyi perustamaan oman salonkinsa, kun hänen ystävänsä Elise Heintzie vinkkasi, että se olisi keino hallita aikuistuvia poikia, jotka olivat liian kiinnostuneita punssinjuonnista ja epäilyttävistä aatteista. 

No, Elisabeth todellakin pani salongin pystyyn, nautiskeli itse alkoholia nuorten miesten kanssa ja keskusteli kirjallisuudesta. Elisabeth Järnefelt oli avarakatseinen, yläluokkaisuudestaan huolimatta hän ei piitannut muotoseikoista, ja hänen salonkiinsa saivat tulla myös talonpoikaisylioppilaat. Oman pojan Arvidin ystävä Johannes Brofeldtkin tuli. Paremmin hänet tunnetaan nimellä Juhani Aho.

Itseäni Lappalaisen kirjassa kiinnostikin eniten nuoren Juhani Ahon suhde salonkeja pitäneisiin keski-ikäisiin naisiin. Elisabeth Järnefelt oli Ahoa 22 vuotta vanhempi, Minna Canth 17 vuotta vanhempi. Teoksen mukaan Järnefelt oli hyvin mustasukkainen Ahosta, myös Canthille. Melkoinen kolmiodraama, ei voi muuta sanoa, vaikkei Canthilla ja Aholla nähtävästi seksisuhdetta ollutkaan. Ahon ja Elisabeth Järnefeltin suhteen kirja sen sijaan kuvaa kuumaksi intohimosuhteeksi, johon liittyi mm. intiimejä kirjeitä, jotka Elisabeth toivoi Juhanin polttavan. Ainakin osa kirjeistä on kuitenkin säilynyt. Puolisonsa kanssa Elisabeth ei sen sijaan ollut lasten synnyttyä läheisissä väleissä. Itse asiassa välit olivat sen verran jäätävät, että Elisabeth ei laittanut aikanaan nimeään edes Aleksanderin kuolinilmoitukseen.

Järnefeltin salonki ei ollut pelkkä kirjallisuuskeskustelujen foorumi. Keskustelunaiheita oli monenmoisia: salongissa puhuttiin mm. liberalismista, sosialismista, naiskysymyksestä, kirkosta ja kieliasioista. Salonki siirtyi Helsingistä Kuopioon, kun Aleksander Järnefeltistä tuli vuonna 1884 alueen kuvernööri. Niinpä kaupungissa oli kaksi merkittävää kirjallista salonkia, kun Canth jo piti siellä omaansa.

Minna Canth oli Lappalaisen kirjan mukaan ihan yleisesti innostunut älykkäiden miesten seurasta, mutta hänellekin Juhani Aholla oli erityinen merkitys. Ehkä se johtui siitä, että Ahon kirjallinen lahjakkuus oli ilmiselvää. On helppoa ymmärtää, että tällainen taito sai kirjallisesta ilmaisusta ymmärtävät naiset vaikuttumaan. 

Kyseessä ei kuitenkaan ollut selkeä vastakkainasettelu, sillä Minna Canth oli itse asiassa varsin mielissään, kun kuuli Elisabeth Järnefeltin saapuvan Kuopioon. Kuopiossa Canthia pidettiin villiinnyttäjänä ja sekin, että hän piti kauppaa, oli monille liian radikaalia. Elisabeth ymmärsi kuitenkin asioita ja toi eloa kaupunkiin. Myöskin Elisabeth oli yksinäinen susi savolaiskaupungissa. Canth oli se, jonka kanssa hän koki henkistä yhteenkuuluvuutta.

Elisabeth Järnefelt eli Kuopiossa prameassa kuvernöörin virka-asunnossa, jossa oli 12 huonetta. Minna Canth sen sijaan asui tuloihinsa verrattuna vaatimattomasti. Canthilla oli kuitenkin suomen-, ruotsin- ja saksankielistä kirjallisuutta sisältävä laaja kirjasto, joka inspiroi Juhani Ahoa. Canth kannusti Ahoa kirjoittamaan, ja Aho puolestaan kirjoitti lehtiteksteihinsä aiheista, joita Canth piti tärkeinä. Ystävyyssuhde vaikuttaa olleen syvä.

Elisabeth Järnefelt puolestaan pakeni Canthin kotiin Kanttilaan avioliittonsa ahdistavuutta, mutta ei sekään ollut vähäinen syy, että Juhani Aho vietti aikaansa Kanttilassa. Elisabeth Järnefeltin ja Minna Canthin ystävyys oli kuitenkin henkisestä yhteenkuuluvuudesta huolimatta Salonkielämää-kirjan mukaan kaikkea muuta kuin ristiriidaton. Elisabethilla oli tapana suomia Canthia tämän selän takana. Naiset olivat luonteeltaan hyvin erilaisia: Canth innostui asioista herkästi, mutta oli myös joustamaton ja ryöpsähtelevä luonne, hyökkääväkin. Elisabeth Järnefelt oli puolestaan hillitty ainakin ulospäin, ja toisinaan hän myös vaipui melankoliaan.

Canthin räiskyvää luonnetta kuvaa hyvin eräs hänen kirjeeseen kirjoittamansa lausahdus: ”Eläköön kaikki intelligentit miehet! Tyhmät saavat kernaasti kuolla.” Se liittyy Suomalaisen teatterin perustajaan ja johtajaan Kaarlo Bergbomiin, joka toimi Canthin ateljeekriitikkona. Kirjan mukaan Canth oli niin rakastunut mieheen, että uskoi tämän näkemyksiä sokeasti. Ehkä hieman yllättävääkin on, kuinka naisasiaa vahvasti ajanut Minna Canth oli niin kovin ainakin kahden miehen – Ahon ja Bergbomin – lumoissa.

Ahon kanssa sukset menivät ristiin kuitenkin siveellisyyskysymyksessä. Canthhan oli sitä mieltä, että miesten pitäisi elää seksitöntä elämää ennen avioitumista, koska naistenkin piti. Canth tuntui elävän jonkinlaisessa kuplassa, koska meni pois tolaltaan kuultuaan ihan kunnon miehilläkin olleen suhteita naisiin ennen papin amenta. Ahon pakinoitua lehdessä siveellisyysaiheeseen liittyen Canth katkaisi lopulta välit sekä Ahoon että Järnefelteihin. 

Aho iski aika kovaa takaisin: hän kirjoitti lehtijutun, jossa pilkkasi Canthia ja antoi ymmärtää, että tämä oli halunnut Ahoa seksuaalisesti. Canth uskoi, että Elisabeth oli kaiken takana: hän sai Juhanin kääntymään Canthia vastaan. Minna Canth ja Juhani Aho saivat lopulta sovittua välinsä. Ahon ja Elisabethin intiimisuhde kesti kirjan mukaan vuodesta 1881 vuoteen 1890.

Salonkielämää-kirja on erittäin mielenkiintoinen kuvaus 1800-luvun loppupuolen kirjallisista piireistä Suomessa ja erityisesti Kuopiossa. Se kuvaa myös hyvin sitä, kuinka radikaali hahmo Minna Canth aikanaan oli. Teos kuvaa jonkin verran aikakauden lehtimiesmaailmaa ja taistelua suomen kielen puolesta, sekä erilaisia ryhmittymiä, joita syntyi opiskelijoiden keskuudessa, lyhyesti ajan kulttuurielämän liikehdintää. Mutta itse suorastaan ahmin tuota intohimodraamaa, josta kirjassa kerrottiin. 

Tämän teoksen inspiroimana luin myös Ahon pienoisromaanin Yksin, ja muistin jälleen, miten taitava kirjoittaja Juhani Aho oli. Ehkä sellainen taito hieman vaatiikin suuria, riepottelevia, levottomia tunteita. Canthiakin olen lukenut liian vähän. Lukulistalla ovat kärjessä Hanna ja Agnes. Ainakin toisen niistä pariin olisi tarkoitus päästä lähiaikoina.