Ami Surakka LANU!-festareilla

LANU!-festarit ovat täydessä vauhdissa, ja ohjelma on ollut todella antoisaa. Kaikkea festarin antia ei pysty tänne blogiin tallentamaan, mutta kirjoitan parista ohjelmanumeroista, jotka ovat keskittyneet nimenomaan antamaan intoa kirjoittajalle.

Ami Surakka, joka kirjoittaa nimellä Serafia Alho, piti LANU!:ssa lauantaina ohjelmanumeron, jossa hän pohti, miten kirjoittamisessa pääsee alkuun ja miten kirjoittamisblokeista pääsee ylitse. Esitys oli ihanan kannustava ja antoi pohdittavaa omaan kirjoittamisminään.

Tärkein lähtökohta Surakan mielestä – eikä hän ole ollut ainut, joka on tämän LANU!:ssakin sanonut – kirjoittamiseen on se, että jokaisen on kirjoitettava itseä kutkuttavasta ideasta, asiasta, josta jaksaa kirjoittaa ja olla innoissaan. Sitten vain kirjoittaa aluksi paperille kaikki ajatuksensa muodosta välittämättä eikä mieti, myykö idea tai tuotos. Siitä kaikki lähtee.

Surakka kertoi lukevansa itse paljon sellaista, mistä tahtoisi kirjoittaa, koska tietokirjallisuudesta saa hyviä ideoita. Itse koen lukevani aina liian vähän, sekä tieto- että kaunokirjallisuutta, vaikka rakastan kumpaakin – tai ehkä juuri siksi. Tietokirjallisuutta yritän lukea taustaksi teksteilleni, mutta paremminkin voisin löytää sen asenteen, millä kaivan kaikki tarinaideat lukemastani.

Ehkä tietokirjallisuuteen voisi käyttää samaa menetelmää kuin ympäristön havaitsemiseen. Surakan mukaan ideat eivät nimittäin synny tyhjästä ja havaitsemista voi opetella. Tämä on varmasti totta, ja Surakan festariohjelmanumerossa saimmekin tehtäväksi muistikirjaharjoituksen. Siinä kirjataan viikon ajan joka päivä muistikirjaan kolme asiaa, joihin on törmännyt ja joista voisi olla isoiksi tai pieniksi ideoiksi tarinaan. Surakka pitää muistikirjaa tärkeimpänä työvälineenään kirjoittamisessa, ja varmasti hänen antamansa harjoitus saa kenen tahansa muistikirjan sivut täyttymään, kunhan pääsee alusta eteenpäin ja uskaltaa havaita ympäristöään kirjoittajan silmin.

Surakka totesi esityksessään, että kirjoittamisessa epävarmuus on ainut varma asia. Siksi on vain pelottomasti kirjoitettava sitä, mitä tahtoo lukea. Kun blokki tulee, on Surakan mukaan tärkeää tunnistaa, onko blokki päänsisäinen vai paperilla oleva blokki. Paperilla oleva blokki voi viedä tekstiä itse asiassa eteenpäin, koska se kertoo siitä, mikä tekstissä ei toimi.

Toinen kirjoitusharjoitus, jonka Surakka antoi, koski omia suosikkeja. Hän kehotti miettimään, mikä palanen puuttuu niistä kirjoista tai muista tarinoista, joita rakastaa eniten. Juuri tästä puuttuvasta asiasta pitäisi Surakan mukaan kirjoittaa. Tämä on jännittävä ajatus: ei kirjoiteta siitä, mistä pitää kamalan paljon vaan jostain siitä vierestä, sen rakkaan puutoskohdasta. Jos tätä alkaisi pohtia, en todellakaan tiedä, mihin se johtaisi… Ehkäpä tämä kirjoitusharjoitus kannattaisi siis tehdä.

Innostuksen loppuessa Surakka kehotti palaamaan tarinan oikeasti tärkeään asiaan, millä hän ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että pitää koulumaisesti miettiä tarinan teemaa. Perusasioiden äärelle palaaminen auttaa yleensä asiassa kuin asiassa, joten neuvo on varmasti hyvä.

Mielenkiintoista esityksessä oli ajatus kahdesta kirjoittajan moodista: luovasta moodista ja kriittisestä moodista. Moodit eivät saisi olla yhtä aikaa päällä. Luovassa moodissa itsekritiikki pitäisi kytkeä pois päältä, eikä kriittiseen moodiin saisi mennä liian aikaisin. Sitten kun on kriittisen moodin aika, hyvä esilukija, kriittinen mutta luotettava ihminen, jolla on samanlainen maku kuin itsellä, on isoksi avuksi. Itsellä – enkä varmasti ole ainut – tuo täysin luovaan moodiin pääseminen on kyllä todella vaikeaa. Kriittinen minä on mukana aina, kun laitan sanoja ”paperille”, vähintäänkin sen verran, että se muistuttaa hyväntahtoisesti, että olen tuottamassa käsittämätöntä kuraa.

Surakka muistutti myös, että rehellinen palaute on joka tapauksessa raakaa ja on normaalia, että se menee tunteisiin. Tunnekuohu on merkki siitä, että teksti on kirjoittajalle tärkeä.

Entäs se epävarmuus, kun ei tiedä, onko tarpeeksi hyvä? Surakka vakuutti, että jos kirjoittajalla on ideoita, hän on tarpeeksi hyvä. Kaiken muun voi oppia, koska se on mekaanista taitoa. Toisaalta, jos kokeilee Surakan muistikirjaharjoitusta, oppii varmasti myös löytämään ideoita, vaikkei uskoisi niitä itsellä olevan. Mekaaninen-sanaa – jos se nyt ylipäätään oli Surakan käyttämä – ehkä hieman itse vierastan, koska kirjoittamisessa on myös omanlaistaan magiaa, mutta siihen uskon kyllä vakaasti, että kirjoittamista voi oppia ja että hyväksi kirjoittajaksi tuleminen vaatiikin aika paljon rakenteellista käsittämistä, jota voi aluksi opetella mekaanisestikin. Kaikkinensa kirjoittaminen vaatii paljon työtä, mutta on lohdullinen ajatus, että jokainen, jolla on ideoita, on tarpeeksi hyvä.

Surakka puhui myös kirjoittamiselle asetettavista sanamäärätavoitteista. Pienistä määristä tekstiä kasvaa iso määrä tekstiä. Kirjoittamalla sivun päivässä saa aikaiseksi romaanin ensimmäisen version vuodessa. Tärkeää on kuitenkin Surakan mukaan muistaa, ettei kirjoittaminen ole ainoastaan sanojen pistämistä paperille. Se on myös taustatyötä ja luonnostelua, eikä saa ajatella, että olisi kirjoittajana epäonnistunut, jos tulee päiviä, jolloin ei kirjoita mitään. On hyvä antaa itselleen aikaa miettiä asioita sen ajan kuin ne vievät. Sitten ne voi laittaa paperille. Tämäkin neuvo oli minusta hyvin lohduttava: jotkut ideat selvästi vaativat aikaa mutta palaavat mieleen yhä uudestaan ja uudestaan kertoakseen, ettei niistä pidä luopua. Jotkut ideat taas ovat mielessä koko ajan, mutta niiden käsittely vie muutoin aikaa.

Scifin ja fantasian kirjoittajille Surakka antoi ohjeen mennä henkilöhahmot tai juoni edellä. Maailman voi rakentaa näiden ympärille. Kun toimii näin, välttää liian syvälle taustatutkimukseen ja maailmanrakennukseen uppomisen. Tekstiä kirjoittaessa siihen voi tehdä merkintöjä tyyliin ”taustatutkimus tulee tähän”, jotta ei jumitu hyvässä kirjoitusflow’ssa. Tässä olisi itselläni oppimista: jään aina kaivelemaan yksityiskohtia verkosta, kun kirjoitan.

Taustatutkimusta Surakka kehottaa lisäksi tekemään enemmän kirjastossa kuin verkossa. Hänen mukaansa kirjastosta löytää aina sellaista, mitä Google ei löydä. Tämä on varmasti totta, tai ainakin haluan uskoa sen olevan totta.

Kirjoittajan ”ei ole aikaa kirjoittaa” -ongelmaan Surakan vastaus on seuraava: Kirjoita ennen nukkumaanmenoa tai vaihtoehtoisesti luonnostele asioita paperille 15 minuutin ajan. Sitten kun aamulla heräät, ideointi on selkeytynyt, ja pääset heti kirjoittamaan ajatuksesi muistiin sängyn vieressä olevaan muistikirjaan.

Ami Surakan esitys LANU!-festareilla oli antoisa ja kannustava niin kirjoittamista harrastavalle kuin tällaisesta harrastuksesta haaveilevalle. Surakalla on myös blogi, jossa on paljon mielenkiintoista luettavaa, ja tämäkin festariesitys jonkin aikaa katsottavana tallenteena.