Tästä alkaa arvoituksen selvittely Emily Organin viktoriaanisessa murhamysteerissä Limelight. Asian selvittelyyn sekaantuu Morning Expressin toimittaja Penny Green, joka on tuntenut Lizzien. Näyttelijätär on jopa järjestänyt etsintäjoukot Pennyn tutkimusmatkalla kadonneen isän perään.
Ikävä kyllä murhatapauksesta kirjoittaminen annetaan Pennyn kollegalle Edgar Fishille. Scotland Yardilta tapausta selvittämään määrätään etsivä James Blakely, josta Edgar Fish käyttää nimitystä ”schoolboy detective”. Aivan koulupoika James ei kuitenkaan ole, paremminkin nuori mies, johon sekä lukijan että Penny Greenin on helppoa ihastua.
Romantiikkaa ainakin tämä lukija kaipaakin, mutta jännitettä Jamesin ja Pennyn välillä kehitetään kerrassaan hitaasti. Annettakoon tämä anteeksi, koska tämä kirja on pitkähkön sarjan ensimmäinen osa. Kuten tiedämme, jännitteen kehittyminen on usein kiinnostavampaa kuin sen purkautuminen. Tai no, toki se purkautuminenkin vielä on kiinnostavaa, mutta sen jälkeen on suuri vaara, että tarina kerronnallisesti tältä osin lässähtää.
Takaisin murha-asiaan… On selvää, että jonkun on täytynyt tietää, ettei Lizzie kuollut laivaonnettomuudessa. Penny ja James alkavat selvittää, ketkä olisivat voineet tietää asioiden todellisen laidan. Henkilögalleria on riittävän laaja, jotta epäiltyjä riittää. On Joseph Taylor, Lizzien aviomies, on Lizzien tytär Annie, Theatre Royal Drury Lanen Sebastian Colehill ja jopa poliitikkoja, joille Lizzie on antanut aikaansa, tosin ei ilmaiseksi. Niin, ja on salaperäinen mies, jonka on nähty pakenevan aidan yli Highgaten hautausmaalta ja joka pakenee myöhemmin Pennyn silmistä.
Murhan ratkaisun ohella seurataan Pennyn sisaren Elizan naisasiataistelua sekä feeniläisten (fenians) toimintaa, sillä Penny joutuu keskelle räjähdystä maanalaisessa. Ajankohdan tapahtumat elävöittävätkin kirjaa hyvin. Lontoossa nimittäin todella tapahtui terroriteko maanalaisessa lokakuussa 1883. Tämä ja paljon muutakin selviää kirjan lopussa olevasta lyhyestä mutta mielenkiintoisesta tekstistä, joka käsittelee tarinan historiallista taustaa. Viktoriaaninen Lontoo heräsi ainakin minun mielessäni eloon Limelightia lukiessa.
Toimittajanaisen valitseminen päähenkilöksi tuo tarinaan kaksi mielenkiintoista näkökulmaa: lehdistön ja viktoriaanisen ajan naisen. Teos on helppolukuinen ja viihteellinen, mutta minut sen maailma ja henkilöt tempaisivat mukaansa niin hyvin, että piti ottaa järki käteen, etten aloittanut heti perään sarjan toista osaa. Voihan sitä väliin lukea jotain muutakin.
Myös murhatarina oli kiinnostava. Ihmisten motiivit – niin murhaajan kuin muidenkin – menivät tällaiselle dramaattiselle ihmiselle kuin minä aivan täydestä. Oikeastaan ainut asia, joka kirjassa häiritsi hieman, oli se, että käytännössä jokaisen henkilöhahmon jokainen asu kuvailtiin ja vieläpä varsin kankeasti tähän tyyliin: ”He wore a black silk top hat, a deep red tailcoat, and red-and-green chequered trousers with a matching waistcoat.” Joka tapauksessa palaan varmasti Penny Greenin – ja James Blakelyn – pariin toistekin, ja kolmannen kerran, ja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti