Usva-leirit ovat kirjoittajaleirejä, joilla pääsee vaihtamaan ajatuksia toisten spefikirjoittajien kanssa, kirjoittamaan, rentoutumaan - ja tällä kertaa myös ihmettelemään, miksi kuu ei suostunut näyttäytymään kunnolla juuri sinä iltana, kun sen piti pimennyksensä vuoksi näyttäytyä dramaattisena verikuuna.
Parasta Usva-leireissä on se, että siellä voi olla niin päin kuin itsestä tuntuu. Paljon aikaa yksin viettävänä en välttämättä pystyisi hurjaan sosiaaliseen kanssakäymiseen useaa vuorokautta peräkkäin. Usva-leirillä voi kuitenkin halutessaan aina majoittua johonkin nurkkaan läppärin kanssa, laittaa kuulokkeet korviinsa ja kirjoittaa doom metalia kuunnellen, jos siltä tuntuu. Sitten kun kaipaa juttuseuraa, sitä löytyy välittömästi.
 |
| Pörriäinen lentää auringonpaisteessa(kin) |
Helle suosi tai tuskastutti leiriläisiä, mutta ainakin minun yleisfiilikseni oli, että kuumuus on kuumempaa kaupungissa kuin metsän keskellä. Leiriolosuhteet olivat siis lämpötilan osalta helpotus verrattuna kotona hikoiluun. Itseäni viehätti kuitenkin kuumimpaan aikaan viilennettyjen sisätilojen lämpötila enemmän kuin ulkoinen auringonpaiste. Mutta luontoa ei toki pidä kokonaan unohtaa silloin kun sen äärelle on mahdollista päästä pari askelta ottamalla. Eikä nuotiota, varsinkaan silloin kun siellä paistuu makkaraa, jota voi syödä luovassa seurassa. Monet nauttivat myös uimisesta, itse olen vain huono uimari ilmaisun kaikissa merkityksissä.
Usva-leirille voi perinteisesti tuoda ylimääräisiä kirjojaan toisten rohmuttaviksi. Itse tulin paikalle julkisilla kulkuvälineillä, joten vaihtokirjat jäivät tuomatta. Tässä kohtaa on varaa kunnostautua jatkossa. Kerrytin kuitenkin omaa kirjavarastoani kahdella kirjalla: mukaan lähtivät Christer Kihlmanin Ihminen joka järkkyi ja William Styronin Sofien valinta.
Hylättyjen kirjojen joukossa oli myös Anaïs Ninin Pikkulinnut, jonka olisin taatusti hamunnut itselleni, ellei minulla sitä jo olisi. Jotenkin näytti siltä, että sitä syystä tai toisesta kartettiin. Ehkä laatuerotiikka ei ole kaikkien laji tai sitten se on kaikkien laji siinä määrin, että jokaisella oli jo kirja omassa hyllyssään. Lopulta Pikkulinnut kuitenkin päätyi onnellisesti uudelle, sitä varmasti arvostavalle omistajalle.
Toinen kirjoihin liittyvä perinne oli kirpputorikierros lähialueella. Lähdin mukaan, kun kaksi autoa suuntasi kohti Mikkeliä ja kirpputori Ajatonta sekä Kierrätyskeskusta, josta olisi tiedossa kassillinen kirjoja eurolla. On lohdullista olla seurassa, jossa ymmärretään kirjojen päälle. On myös hyvä tunne kokea itsensä kirjahamstraajana edes joskus maltilliseksi. Herkullisin löytöni oli Ihanaa antiikkia – tunnista kertaustyylien esineet -kirja, josta saan kultaakin kalliimpaa tietoa 1800-luvun huonekaluista ja erinäisistä esineistä. Juuri näitä minun on tarpeen tutkia tekstejäni varten, varsinkin yhtä pidempää, joka sijoittuu vaihtoehtoiseen 1800-luvun loppupuoliskon Suomeen. Kirjassa on runsaasti kuvitusta ja mikä parasta, tietenkin nimitykset esineille.
Toinen asia, jossa on syytä kunnostautua, jos jatkossa pääsee mukaan Usva-leireille, on viski. Viskin juominen ei sinänsä tuottanut vaikeuksia, kuten ei myöskään punaviinin, Jaloviinan tai muiden tarjolla olleiden juomien. Vaikka nähtävästi kukaan ei pahastunut siitä, että join toisten juomia, pidän vähintäänkin kohtuullisena, että seuraavalla kerralla varustaudun itse vähintään isolla pullolla viskiä, joka on kaikkien halukkaiden käyttöön.
Oma kirjoittamiseni jäi aika vähiin leirillä mutta luulen, ettei se ole kovin olennaistakaan. Sain tehtyä jotain kirjoittamiseen liittyviä asioita ja sain olla tekemättä asioita, jotka ovat stressaavia. Se ei tuota satoa välttämättä sillä sekunnilla mutta jossain vaiheessa alkaa rönsytä ideoita tai mieli alkaa kehitellä vähintään yhtä, joka pulppuaa joka suuntaan.
Lopuksi kiitos kaikille kaikesta. Seurasta. Ajatuksista. Paellasta. Salmiakista. Kakusta. Cthulhu-informaatiosta. Puuceetunnelmasta. Siitä, että minulle taas kerran kerrottiin, mikä on se asia, jonka osaan hyvin. Niin, ja viskistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti