Lukutila-tapahtumassa oli paitsi luento- ja paneeliohjelmaa, myös työpajoja. Hetkellisestä mielijohteesta pujahdin mukavuusalueeni ulkopuolelle, Petri Turusen vetämään runotyöpajaan, jonka otsikko oli Korvien välin, keuhkojen välin ja jalkojen välin poetiikkaa. Kiehtova, ehkä hieman arvoituksellinenkin otsake piti sisällään järjen ja tunteet kuin Jane Austenin romaanissa ja niiden lisäksi vielä libidon.
Ensin kuitenkin pohdittiin, millaista runouden tai kaunokirjallisuuden yleensä pitäisi olla. Kun kirjoittaa itse, on hyväkin olla jokin käsitys siitä, mikä on kirjallisuudessa tärkeää. Pohdin asiaa seuraavasti:
Kaunokirjallisuuden pitää tuntua, se ei saa olla niin vaikeaa, ettei siitä tajua mitään vaan sen pitää iskeä tunteeseen. Jos se on oikein hyvää, siitä aukeaa loputtomasti uusia tasoja ja sitä voi lukea uudelleen ja uudelleen siitä nautinnosta, että se on joko kaunista tai rumaa tai mitä tahansa mutta kuitenkin sellaista, ettei se jätä kylmäksi.
Niin, minun on vaikea kuvitella kirjallisuutta, joka ei herätä tunteita. Minussa tietotekstikin herättää yleensä tunteita, ja jos kaunokirjallisuus on tunnekylmää, ei sillä taida paljon mitään tehdä.
Runotyöpajassakin tuli esiin ajatus, että runous on nimenomaan tunteiden sanoittamista. Mutta Turusen esittelemässä mallissa lyyriseen minään liittyy paitsi tuo keuhkojen väli (tunteet ja sydän), myös korvien väli (aivot, äly ja järki) ja jalkojen väli (libido ja vietit). Näitä asioita voidaan ajatella myös kolmena erilaisena temperamenttina (älyllinen, tunteellinen ja fyysinen/kehollinen/eroottinen) tai kolmena erilaisena näkökulmana todellisuuteen (älyllinen, tunteellinen ja fyysinen/kehollinen/eroottinen). Teorian mukaan yksikään näistä tekijöistä ei saisi nousta runossa diktaattoriksi eikä sekään ole ideaali, että jokaista niitä olisi hyödynnetty yhtä paljon. Jonkinlaista epätasapainoista tasapainoa siis haetaan.
Kaikissa näissä osatekijöissä on vahvuutensa ja heikkoutensa. Korvien välin vahvuuksia tai positiivisia puolia ovat mm. järjen valo, huumori ja mielikuvitus sekä uteliaisuus. Sen heikkouksia tai negatiivisia puolia ovat puolestaan esimerkiksi kuivuus, ikävystyneisyys, nokkeluus ja liian yksityiset kielikuvat tai kielileikit. Liikaa korvien väliin keskittyminen voi johtaa myös norsunluutornirunouteen. Keuhkojen välin positiivisia puolia ovat mm. intohimoisuus, vilpittömyys, iholle ja ihon alle meneminen ja myötäelämisen kyky. Negatiivisiin puoliin kuuluvat sen sijaan vaikkapa siirappisuus, pelossa, inhossa ja itsesäälissä vellominen ja tunteiden yksitotisuus. Jalkojen välin vahvuuksia ovat tietenkin esimerkiksi seksuaalinen energia, elämänilo, aistillisuus, rehevä, mehukas kielenkäyttö ja positiivinen kiimaisuus. Miinuspuolia jalkojen välillä ovat mm. maljan ylivuotaminen, tarkoituksellinen rivous ja liiallinen häveliäisyyden tunne.
Luimme ääneen melkoisen määrän runoja, jotka edustivat eri lyyrisen minän palasta: Bo Carpelania, Fernando Pessoaa, Henriikka Tavia, Katri Valaa, Edith Södergrania, Sapfoa... Ja sitten pääsimme itse kirjoittamaan. Saimme kolmea eri väriä post it -lappuja, joille kirjoitimme irrallisia säkeitä. Keltaisille lapuille kirjoitettiin järkisäkeitä, oransseille tunnesäkeitä ja pinkeille libidosäkeitä. Sitten keltaiset laput kerättiin omaan paikkaansa, oranssit omaansa ja pinkit omaansa. Myönnetään, että luulin, että teemme omista lapuistamme runoja, joissa on käytetty lyyrisen minän kaikkia kolmea osasta. Olisi pitänyt arvata, ettei se niin mene. Meidän piti kerätä neljän säkeen runoja, joissa oli käytetty kolmen eri värin lappuja, mutta niin, että käytimme paitsi omiamme myös toistemme kirjoittamia säkeitä. Runot kerättiin näytille ja luettiin ääneen, ja niistä tuli hienoja! Harmillista kyllä en kysynyt, voisinko laittaa blogiini näytille jonkin syntyneistä runoista, joten en voi esitellä luovuutemme tuloksia. Lisäksi runot jäivät työpajan vetäjälle, mutta valokuvasin niistä parhaan kyllä.
Oli hyvä kokemus hieman leikkiä runoilijaa. Kielen keinot eivät liity sinänsä johonkin tiettyyn kirjallisuuden lajiin, vaan proosa voi mainiosti käyttää runouden keinoja ja päinvastoin. Proosaan sopii varmasti yhtä hyvin kuin runouteen myös tuo ajattelu korvien välin, keuhkojen välin ja jalkojen välin hyödyntämisestä. Samoin toimiva lienee työpajassa kerrottu neuvo, että on vältettävä kaikkea runollista. Yhtä lailla proosassakin on hyvä jättää pois esim. kliseiset tunteen ilmaukset. Kun jonkun sydän särkyy, kertokaamme se joillain toisilla sanoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti