Miten hyödyntää unia, myyttejä ja kollektiivista muistia kirjoittamistyössä?

Lukutila-tapahtumassa oli mainion Spekulatiivisen fiktion monet kasvot -paneelikeskustelun lisäksi samana päivänä J.S. Meresmaan luento Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä. Meresmaa aloitti kertomalla tuotannostaan ja siitä, kuinka hänestä tuli kirjailija. Hän kokee olleensa aina tarinankertoja, mutta tarinoiden kirjoittaminen ylös alkoi nähtävästi siitä, kun Meresmaa luki nimeltä mainitsemattoman huonon ja epäviihdyttävän viihdekirjan ja ajatteli osaavansa kirjoittaa paremman. Huonosti kirjoitetuilla kirjoillakin on siis tehtävänsä tässä maailmassa.

Pienen johdannon jälkeen päästiin ensimmäiseen luennon otsikossa olevaan aiheeseen, uniin. Meresmaa kertoi, että hänellä on jopa niin runsas unimaailma, ettei unipäiväkirjan pitämisestä tullut aikanaan mitään: kaikkia unia ei yksinkertaisesti pystynyt kirjoittamaan ylös. Unet ovat kuitenkin Meresmaalle elämyksiä, ja hän näkee välillä jopa unia, joissa voi ohjailla tapahtumia. Unet ovat Meresmaan mukaan sisäisen todellisuuden tulkkeja ja ne puhuvat symbolikielellä, jota kaikki ymmärtävät. Ne auttavat meitä oivaltamaan asioita ja yhdistelevät asioita tavoilla, joita emme muuten tulisi ajatelleeksi.

Tämä kaikki kuulostaa hienolta. Kaikki kirjoittajat ottavat varmasti mielellään vastaan ideoita, joita aivot eivät tietoisesti pysty tuottamaan. No kuinka unia sitten voi hyödyntää kirjoittamisessa? Meresmaa kehotti varaamaan riittävästi aikaa lepoon joka päivä sekä erikseen sen jälkeen kun on saanut jotain isompaa valmiiksi. Nukkuminen on tärkeää, koska aivoissa tapahtuu joka yö pesu, jossa päiväajan kuona-aineet huuhdellaan pois. Yksinkertainen ohje takkuavan kirjoittamisen aukaisemiseen on siis nukkua yön yli. Meresmaa neuvoo antamaan aivoille paitsi unta, muutoinkin joutoaikaa, sillä silloin odottamattomillakin ajatuksilla on mahdollisuus tulla. Tämä onkin totisinta totta: vaikka aivot voi pakottaa tuottamaan ajatuksia ja yhdistelemään niitä, vasta riittävä lepo panee niiden luovuuden todella vauhtiin.

Vaikka unipäiväkirjan pitäminen tuotti vaikeuksia Meresmaalle, hän kuitenkin kehottaa kirjaamaan unia ylös. Kun unipäiväkirjaa lukee myöhemmin, sieltä löytyy toistuvia teemoja, joita voi hyödyntää teksteissä. Onkin mielenkiintoinen mutta varmasti totta oleva ajatus, että unet tarjoavat ne teemat, jotka ovat kullekin kaikkein tärkeimpiä – ainakin niille meistä, jotka ovat kovia näkemään unia. Silloinhan unet ikään kuin näyttävät, mistä jokaisen meistä tulisi kirjoittaa.

Entäpä sitten myytit? Tietenkin Meresmaa määritteli ensin, mitä ominaisuuksia myyteillä on. Myyteissä on usein pyhän piirteitä, ja ne käyttävät symbolien ja vertauskuvien kieltä. Ihmiset ovat rakentaneet myytit ja kertovat niitä, ja ne puolestaan rakentavat ihmisten välille sosiaalisia normeja. Myytit käsittelevät ihmiskunnan peruskysymyksiä, sitä, keitä me olemme, ja jäsentävät todellisuuttamme. Meresmaan mukaan fantasiakirjailijan ei tarvitse kuitenkaan onneksi tutustua kaikkiin myytteihin, koska ne ovat meissä sisällä, ja voimme siksi vain ikään kuin tuosta noin lähteä luomaan fantasiamaailmojamme. Ja niinhän se on, että jos lapsesta asti saa kuulla tarinoita ja sivistyä, maailman tarinaperinne ja myytit elävät ihmisen sisällä pienestä asti. Sen päälle on hyvä rakentaa omia maailmoja ja tarinoita.

Viimeinen luennon otsikon aiheista oli kollektiivinen muisti. Sillä tarkoitetaan jonkin ryhmän, esimerkiksi kansan, yhteisiä jaettuja kokemuksia. Suomalaisten kollektiivisessa muistissa ovat esimerkiksi jääkiekon MM-kisojen voitto vuodelta 1995 ja sisällissota vuodelta 1918. Kollektiivisessa muistissa olevat asiat ovat näkyvämpiä kuin alitajunnan tuottamat asiat. Meresmaan mukaan unet ja alitajunta ovat luovuuden lähde, myytit tapa painaa asioita muistiin ja kollektiivinen muisti kehys, jota koostetaan unista, alitajunnasta ja myyteistä.

Varsinaisen luennon jälkeen tuli mainio yleisökysymys: mitä kirjoittaja voi tehdä, jos ideapula uhkaa? Meresmaa antoi tähän liudan ohjeita. Ensiksikin kirjoittajan pitää pitää huolta terveydestään. Toiseksi on hyväksi nauttia muusta taiteesta – taidenäyttelyistä, elokuvista, mistä tahansa, mikä on hyödyksi tarinoille. Silloin luovuuden kenttä hahmottuu ja kirjoittaja näkee, miten voi itse toimia luovana ihmisenä.

Meresmaa näkee luovuuden tapana katsoa maailmaa. Hän on aina rakentanut toisten luomien asioiden päälle eikä ole siten mielestään luonut itse asiassa mitään uutta tai edes yhdistänyt mitään oivaltavasti. On todella lohdullinen ajatus, että luovuus ei merkitse uuden synnyttämistä. Kaikki, mitä kirjoitetaan, liukuu vain osaksi sitä, mitä jo on ollut aiemmin olemassa, ja niin sen kuuluukin olla. Meresmaa muistutti myös siitä, että perustarinat on kerrottu jo, mutta omaperäisyys ei kuitenkaan ole vaikeaa, koska maailma muuttuu koko ajan ja tuon muuttumisen myötä tarinoihinkin tulee asioita, joita niissä ei ennen ole ollut.

Meresmaa otti esille myös sen, että kirjoittaja pistää tarinaan itsestään todella paljon ja että hänen on kirjoitettava sydän auki ja pelkäämättä tuota omakohtaisuutta. Pelätä ei tarvitse, koska lukija ottaa kuitenkin tekstin vastaan peilaten sitä omiin kokemuksiinsa. Tämäkin oli hyvä muistutus, koska tokihan kirjoittajasta saattaa tuntua, että teksteistä on luettavissa monenlaisia hyvinkin intiimejä tapahtumia ja tunteita. Tosiasiassa lukija kuitenkin kiinnittää huomiota erityisesti niihin kohtiin, jotka osuvat hänen omiin kipupisteisiinsä tai muihin kokemuksiinsa, ja ne ovat todennäköisesti aivan eri kohtia kuin kirjoittajalle henkilökohtaisimmat kohdat tekstissä, tai vaikka ne olisivatkin samat, kirjoittajalle ja lukijalle noiden tekstin kohtien merkitys on kuitenkin useimmiten erilainen.

Lopuksi vielä Meresmaan Peukalo-Liisasta näyttämä kuva:

Meresmaan mukaan kirjailija antaa alitajunnan johdattaa itsensä pitkin virtaa, samoin kuin Peukalo-Liisa antaa perhosen vetää itsensä lumpeenlehdellä pitkin vettä. Tämä on aika ihana vertauskuva kirjoittamistyöstä. Ehkä juuri tässä on syy siihen, miksi tarina menee sinne, minne se haluaa, ja sen henkilöhahmot tekevät, mitä heitä huvittaa. Koska alitajunta johdattaa kirjoittajaa. Koska kirjoittaja menee kiltisti perässä sinne, minne häntä vedetään.