Romantiikkaa kustantamossa – ja rakkausromaania kirjoittava sankari

Evie työskentelee kustannustoimittajana San Diegossa, Kaliforniassa, ja on työssään hyvä. Hän myös nauttii työstään. Nyt hänellä on kuitenkin syy hakea parempaa – lue: rahakkaampaa – työtehtävää. Hänen on autettava perhettään, jolla on maitotila ja taloudellisesti haastavaa. Samaa paikkaa hakee Connor, jonka perään kaikki toimiston naiset kuolaavat ja joka on huhujen mukaan vienyt lähes jokaikisen toimiston naisen ulos. Seinään sulautuva Evie ei kuitenkaan kuulu tähän joukkoon. Ei sillä, etteikö hänkin näkisi, kuinka seksikäs Connor on.

Loving the Ladies’ Man aloittaa Kristin Canaryn California Dreamin’ Sweet Romcom -sarjan. Teos on perusviihdyttävää romanttista komediaa, jossa komedian osuus tuntuu varsinkin alussa omaan makuuni hieman liian painavalta ja väkinäiseltä mutta joka saa vakavampiakin sävyjä, kun tarina etenee.

Evie ja Connor vaikuttavat aluksi olevan aivan eri maailmoista jo senkin vuoksi, että Connor herättää heti kaikkien huomion saapuessaan huoneeseen, kun taas Evie on varsinainen seinäruusu, joka vain omassa rauhassaan ihastelee Jane Austenin tuotantoa. Mutta maanjäristyksille altis Kalifornia järjestää asioita. Evie ja Connor jäävät jumiin työpaikalleen, kun maankamara tärisee ja uloskäynti menee vaurioiden vuoksi umpeen. Tästä alkaa Evien ja Connorin lähentyminen.

Evie on tyypillinen kiltti tyttö. Hän tekee töissäänkin siinä sivussa vaikka kaikkien muiden työt, jos nämä eivät selviä niistä. Hänen rakkauselämänsä ei ole kovin onnellinen. Eksä on menossa naimisiin Evien (ainakin aiemmin) hyvän ystävän kanssa, Evie puolestaan on ollut yksin jo pari vuotta. Ja nyt Evien pitäisi osallistua näihin piinallisiin häihin. On jokseenkin vaikea ymmärtää, miksi hän ei voisi vain sanoa ei. Ehkä syy on vain se, että Evien ja Connorin välille saadaan sopimus, joka vie heitä lähemmäksi toisiaan. Connor tarjoutuu häihin aveciksi, joka taatusti kääntää katseita, jos Evie tekee vastapalveluksen.

Tämä vastapalvelus on aivan huippu! Connor on salaa kirjoittamassa romanttista romaania ja pyytää Evietä antamaan siitä palautetta, koska kukaan ei ole siinä hommassa parempi kuin Evie. Veikkaisin, ettei tällaista ominaisuutta ole kovin useasti liitetty romanttisen tarinan sankariin. Kun tähän lisää vielä sen, ettei Connorin perhe tue lainkaan taiteellisia pyrkimyksiä, on lukijan vielä helpompi asettua tarinan sankarin puolelle. Aika moni samaistuu varmasti siihen, että joutuu kamppailemaan sen ristiriidan kanssa, että oma polku ei ole se, mitä toiset itseltä toivoisivat.

Tässä kohtaa harmittaa kylläkin hieman, että kirjassa on vain yhden henkilön, Evien näkökulma. Evie tuskailee omien tunteidensa kanssa ja miettii, mitä ne oikeastaan ovat – Connorin sanomiset kun aiheuttavat välillä pettymystä, vaikkei Evien pitänyt ollenkaan kiinnostua tästä naistenmiehestä. Lukijalle annetaan kyllä vihjeitä Connorin tunteista ja hän puhuu niistä suoraankin, mutta olisi ollut herkullista lukea myös siitä, onko yhtä lailla Connorilla epävarmuuksia. Miltä tuntuu, kun omien tunteiden kohde lukee pilkuntarkasti rakkaustarinaa, johon on vuodattanut näkemyksensä siitä, mikä on romanttista? Toki käsikirjoituksesta keskustellessaan Evie ja Connor pääsevät sen ytimeen, mikä tekee ihmisistä – heistäkin lopulta – toisilleen oikeita:

“But what if he’s just not good enough for her?”

“He needs to be or we won’t love him in the first place.” I can’t help it—I grab his crossed foot and shake it. “Connor, your hero is good enough. No, he’s not perfect, but he is perfect for the heroine. And he’s a good man. He just doesn’t see it for himself. That’s why he needs her.”

“Because she makes him a better man?” “Yes and no.” I consider my words. “I think rather than her changing him, she goes on a journey with him toward that change. She’s the encourager, the cheerleader, the truth teller.” Now the words are rolling off my tongue. “She sees things in him that no one else sees, and it’s she alone who can help him see that he’s been believing a lie all this time. Because when she looks at him, she doesn’t see a failure. She sees a man who is worthy of love—a man who is good simply because he is himself.”

“Evie.” And then he’s looking at me with such longing that I feel it all the way down to my toes. “Does a woman like that really exist?” He shakes his head. “I mean, of course she does. - -”

Jännä ajatus, että tämä kohta proosaa kävisi yhtä lailla romantiikan kirjoittamisen oppaasta.

Kaikilta osin palaset eivät teoksessa loksahtele aivan luonnostaan paikoilleen. Esimerkiksi kohtaus, jossa Evie näkee Connorin hieman liian intiimiltä näyttävässä tilanteessa toisen työkaverin kanssa, vaikuttaa tarinaan nostetulta lähinnä siksi, että rakastavaisten välille tarvitaan hiertäviä asioita, epävarmuutta. Connor kun ei tietenkään iske työkaveria toisensa perään.

Joka tapauksessa Evie ja Connor ovat hyvä romanttinen pari. Kummallakin on traumansa, jotka ovat sopivasti samankaltaisia, että he voivat ymmärtää toisiaan. Toisaalta heidän taustoissaan on eroja, minkä vuoksi he myös pystyvät näkemään jotain eri tavalla kuin toinen. Evie ja Connor ovat myös yhtä aikaa toistensa puolella ja toisiaan vastaan, sillä myös Connor hakee Evien tavoittelemaa ylennystä. Kun ratkeaa, kuka paikan saa, päästään tietenkin tarinan mustaan hetkeen, joka toimii varsin hyvin. Tätä tarinaa ei voi ainakaan syyttää siitä, että lopussa rakkauden tunnustamiseksi ei tehtäisi riittävän isoja uhrauksia.

Toisaalta epilogi tuntuu taas hieman tarpeettomalta ja ainoastaan houkutteelta, jonka tarkoitus on saada lukija siirtymään suoraan sarjan seuraavaan osaan. Siinä yhtäkkiä myös hypätään sarjan kakkososan sankarittaren näkökulmaan. Epilogi olisi yksin riittänyt muistuttamaan, että sarja jatkuu. Kaksi katkelmaa muista tarinoista olisi voinut jättää pois, tai niiden osuutta (20 prosenttia koko teoksen pituudesta) olisi voinut rajusti lyhentää.