Same Time Next Year – hämmentävä lätkäromanssi

Järkiavioliittotroopin liittäisi ensimmäiseksi historialliseen romantiikkaan, mutta kyllä sitä käytetään nykyaikaankin sijoittuvassa romantiikassa – kirjailijan on vain keksittävä hieman erilaiset syyt sille, miksi avioliittoon päädytään. Yksi tällainen syy on tietenkin oleskelulupa jossain, missä ei muutoin saisi viettää määrättömästi aikaa. Tämä syy johtaa avioliittoon baarityöntekijä Brittan ja jääkiekkouraa NHL:ssä tavoittelevan Sumnerin välillä Tessa Baileyn pienoisromaanissa Same Time Next Year. 

Britta on Bridgeportissa Yhdysvalloissa asuva baarityöntekijä. Hänen unelmansa on päästä Sluggers-baarin osaomistajaksi. Rahat eivät vain ihan riitä siihen.

Sumner on jääkiekkoilija, joka tavoittelee NHL-uraa epärealistisen vanhana, mutta menköön tämän kerran. Hän pelaa Brittan velipuolen joukkueessa, ja sekä joukkueen että Sumnerin kannalta olisi parempi, että hän saisi olla joukkueessa. Lait kuitenkin pakottavat hänet takaisin kotimaahansa Kanadaan. Paitsi että tietenkin hän saisi jatkaa asumista Yhdysvalloissa, jos hänellä olisi puoliso, joka on maan kansalainen.

Ajatus Brittan ja Sumnerin avioliitosta tulee Brittan velipuolelta ja vaatii hieman sulattelemista. Naimisiin kuitenkin päädytään, koska se mahdollistaa myös Brittalle osaomistajuuden Sluggersista. Avioliitto johtaa tietenkin ajan kanssa rakastumiseen ja rakkauteen. Itse asiassa koko kirjan lyhyt mitta on vääntämistä sen kanssa, miten halut pysyisivät jollain tapaa kurissa, ja tässä näköjään halut tarkoittavat suunnilleen samaa kuin rakkaus.

Sekä Britta että Sumner kieriskelevät siis vähän liikaakin – voitteko kuvitella, että minä sanon näin – seksihalujensa kourissa. Sänkyyn päädytään melko aikaisin tarinassa, varsinkin kun ottaa huomioon, kuinka erilaiset käsitykset pääparin osapuolilla on siitä, missä tilanteessa on seksin aika. Britta nimittäin haluaa korostaa, että seksi on vain seksiä, ja Sumner puolestaan on sitä mieltä, että seksi kuuluu parisuhde-rakkauspakettiin. Tässä on tarinan keskeinen ristiriita, joka juontaa päähenkilöiden erilaisista taustoista.

Same Time Next Year näyttää tapahtumia sekä Brittan että Sumnerin näkökulmasta. Tämä lienee yksi syy siihen, että päähenkilöiden välinen yhteys ei toiminut minulle ihan toivotulla tavalla. Sumner ei vaikuta mieheltä minun makuuni. Positiivista on se, että mies kaipaa tässä oikeaa parisuhdetta, mutta enemmän kyllä Sumnerin mielessä pyörii yksinkertaisesti seksinhimo. Henkilöhahmo voi olla puoleensavetävä, vaikka olisi hieman karkeakin, mutta Sumner… No, ehkä tämä hänen repliikkinsä Brittan rinnoista kertoo jotain: ”I’ve never thought of spitting on and slapping another woman’s tits. Only these.”

Sen sijaan pidin paljon siitä, kuinka erilaiset perhetaustat Brittalla ja Sumnerilla on. Sumner on elänyt perheessä, jossa vanhemmat elävät vuosisadan rakkaustarinaa. Sumnerin isä ottaa joka vuosi kuvan vaimostaan paikassa, jossa he tapasivat ensimmäisen kerran, ja kerää kuvat kollaasiksi seinälle. Brittan isä puolestaan on yhtäkkiä ilmoittanut, että hänellä on toinen perhe, ja häipynyt. Brittan ajatukset suhteeseen ryhtymisestä ovat raastavat ja hyvin samaistuttavat ilman samankaltaista taustaakaan kuin hänellä on: 

Since the moment my father dropped the bombshell on me and my mother, I’ve lived with the belief that such a painful tragedy can happen to anyone. At any time. That letting people close meant opening myself up for an eventual blow that I won’t see coming. They will eventually choose someone else over me. They will decide to move on, and I’ll be left lonely and reeling, wondering if I was the problem. 

Same Time Next Year ei oletettavasti kuvaa jääkiekkomaailmaa kovin uskottavasti. Se ei ehkä ole romantiikassa kovin iso ongelma. Mutta teos on kokonaisuutenakin melko hämmentävä kokemus. Romanttiseksi en sitä kovin paljoa edes sanoisi, vaikka selvästi siihenkin suuntaan se kurottelee. Tarinassa on koskettavia elementtejä, ne ovat mielestäni sen vahvin puoli. Siksi tuntuukin, että seksi saa liikaa tilaa. Se on ehkä kekseliästä perusromantiikan seksikohtauksiin verrattuna, mutta harmillisesti ei positiiviseen suuntaan.

Jääkiekkoromansseja tuntuu olevan melko paljon. Tämä oli ensimmäinen lukemani. Toivon, että muissa myös sankari on hieman enemmän sellainen, että minäkin lukijana voisin häneen retkahtaa.