Itselleni impressionismi on hyvinkin mieluista. Näyttely antoi suuntauksesta hyvin monipuolisen kuvan ja sivisti kovasti.
Ateneumissa on esillä sekä ulkomaista että kotimaista impressionismia.
Aloitetaan suuntauksen ehkä suurimmalla nimellä. Tässä Claude Monet’n Jäiden lähtö Seinestä (1880). Pisteet siitä, että taiteilija loi autenttisen vaikutelman työskentelemällä pakkasessa.
Suunnilleen samalta ajalta on Cammille Pissarron Maisema taiteilijan paletilla (n. 1878–1880). Siinä on tosiaankin erikoista se, että maalaus on tehty paletille ja nähtävästi vain muutamalla värillä.
Alfred William Finch oli Suomeen muuttanut britti, jonka tausta oli kuitenkin Belgiassa. Finch tunnetaan mm. pointillismia edustavista teoksistaan. Hänen teoksensa Auringonlaskun maisema (1892) on tyypillistä uusimpressionismia. Kuva muodostuu täplistä, joissa väriä ei ole sekoitettu. Hedelmäpuutarha La Louvièrestä (1890) oli toinen kiehtova Finchin maalaus näyttelyssä. Siinäkin kuva muodostuu pienistä piipertävistä pisteistä.
Paul Signacin Antibes (ajoittamaton) on kuin pointillismia isoilla pilkuilla. Siveltimenvedot ovat nelilömäisiä. Vaikutelma on kieltämättä voimakas.
Suomalaistaiteilijoilta Pekka Halosen tuotannosta oli esillä useita minulle mieluisia teoksia. Tässä Kevättalvea (1913) ja Syysmaisema (1915).
Tämäkin Halosen maalaus on tavallaan luontoaihe: Tomaatteja (1913).
Ellen Thesleffin Ihmisiä luonnossa (1911) on kuin suuri hämäys, sillä maalauksesta joutuu etsimään ihmiset, jotka siinä ovat. Värimaailma on raikas ja ihanan vaahtokarkkinen.
Magnus Enckellin teoksiin ihastuin viimeistään Tampereen taidemuseon näyttelyssä pari vuotta sitten. Jo silloin ihastelin tätä Tyra Hasselblattin muotokuvaa (1910).
Verner Thomen Borelyn puistossa -maalauksessa (1909) on paitsi hieno valo, myös selvästi tilanne, joka herättelee miettimään, mistä on kyse. Nainen istuu penkillä ja mies vaunuissa. Vaunut odottavat, mutta nainen on selin, aivan kuin ei haluaisi ottaa mitään kontaktia. Mistä on siis kysymys? Tarinan aihe, selvästikin.
Yksi hilpeimpiä teoksia näyttelyssä oli Yrjö Ollilan Rantamäntyjä (1912). Maalauksen nimi tuo mieleen luontokuvan ja onhan tässä luontokappaleitakin, nimittäin kaksi miestä tyytyväisinä nakuilemassa aivan kuin olisivat taiteilijan kiusaksi siihen jääneet, kun hän halusi maalata mäntyjä.
Maurice Denisin Odysseus ja Kalypso (1905) on myös jollain tapaa hämmentävä teos. Odysseus mietiskelee ja Kalypso pitää viettelevänä seuraa. Sää on jokseenkin täydellinen, ja sateenkaarikin on ilmestynyt taivaalle. Jostain syystä Odysseus on jättänyt vaatteensa jonnekin. Mutta toisaalta Kalypsokin selvästi harkitsee vaatetuksen vähentämistä tai vähintäänkin sulojensa paljastamista siitä huolimatta, ettei Odysseus näytä kovin kiinnostuneelta vaan jopa torjuu kädellään. Ikävän päällekäyvä nainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti