Sarah ei ole testamentista lainkaan innoissaan. Hän on kyllä
kuullut Gavinista, ja hänelle on selvää, millainen moraaliton naissankari tämä
on. Toki hänen on pakko myöntää itselleen, että Gavin on veljeään selvästi
komeampi. Gavininkin mielestä Sarah on kauneimpia hänen koskaan näkemiään naisia – ja toki hänen itsetuntoaan kolhii se, että nainen torjuu hänet,
miehen, joka saa kenet hyvänsä. Gavinia hämmästyttää myös, ettei Sarahin
kaltaista naista ole näkynyt seurapiireissä Lontoossa – sinnehän tuollainen
kaunotar itseoikeutetusti kuuluisi.
Tilanne herättää Sarahissa monenlaisia tunteita. Hän alkaa
miettiä Edwardia ja tuntee tätä kohtaan inhoa. Hän on huolissaan
toimeentulostaan – ja tätinsä ja veljensä toimeentulosta, koska elättää salassa myös
näitä – mutta myös peloissaan siitä, että jos suostuu Gavinin rakastajattareksi,
tämä ei ehkä pidäkään hänestä. Sarahia huolestuttaa epätäydellisyys, joka hänen
kehossaan on ja josta hän ei saa puhuttua Gavinille. Ahdistavaa on myös se, että
Sarah saa nopeasti toisenkin ehdotuksen tai ehdotusyrityksen, josta ei ole
kovin mielissään. Miehille hän on kurtisaani, jota voi kohdella siten.
Kaiken muun ahdistavan lisäksi Gavin tahtoisi Sarahin Lontooseen, mutta nainen ei tahdo
sinne. Sarah ei myöskään tahdo aiheuttaa murheita kenellekään toiselle
naiselle. Edwardin ja tämän ramman vaimon avioliitto oli jo taantunut joksikin
muuksi kuin pyhäksi vihittyjen yhteiseloksi, kun Sarah aloitti suhteensa miehen
kanssa. Mutta jos Gavinilla on suhde, Sarah ei tahdo tulla väliin. Ja tokihan Gavinilla
on rakastajatar, mutta mies ei pidä tiukkaa sitoutumista naisissa arvossa ja
toisaalta hän myös unohtaa koko rakastajattaren, kun näkee Sarahin. Kieltämättä
tuntuu hieman siltäkin, että myös kirjoittaja unohtaa rakastajattaren aika ajoin.
Ristiriitoja Sarahin ja Gavinin rakkauden tiellä siis on, kuten
pitääkin. Pääpari vaikuttaa riittävän yhteensopimattomalta, jotta jännitteestä
ei ole pulaa. Kumpikaan ei pysty kuitenkaan vastustamaan toista, tietenkään.
Eihän tässä järjestä ollut kyse. Kirjassa on siis hyvät ainekset romanttiseen
tarinaan.
Ongelmana on se, että itse koen Gavinin ajoittain vastenmielisenä.
Asia korjaantuu tarinan edetessä, mutta ei voi sanoa, että Gavin olisi missään
vaiheessa mies, jonka vetovoima olisi minulle vastustamaton. Ehkä hän on
persoonana kuitenkin kohtuullisen mitäänsanomaton. Sarah on puolestaan
periaatteen ihminen ja hänellä on kiintoisa tausta, joka selittää kaikki ne
asiat, joita Gavin on naisessa ihmetellyt. Ei liene suuri paljastus, että
Sarahilla on painavat syynsä vältellä Lontoota ja että hänellä on kyllä
siteensä pääkaupungin seurapiireihin. Pääparista voisi mainita vielä sen, että lueskelin
pitkästi ennen kuin tajusin alkaa kauhistella, ettei Gavinilla ole minkään
sortin titteliä. Mutta jos joku on tästä huolissaan, niin sanotaanko vaikka,
että voi olla rauhallisin mielin. Unelmien urhojen tittelithän ovat kirjailijan
järjestettävissä.
Kunniallinen kurtisaani alkaa hyvin ja etenee sitten turhan
verkkaisesti. Mutta lopussa ladataan mukaan kaikki epätoivoa aiheuttavat
väärinkäsitykset ja hankalat tilanteet ja tarina on ahmittava loppuun. Vyörytyksen sivussa kirjailijalta unohtuu teoksen toinen romanssinpoikanen – tai sitten se jäi
innokkaalta lukijalta huomaamatta. Puhutaan myös käsittämättömistä rahasummista
– miljoonien puntien omaisuuksista – mikä tuntuu hurjalta, kun sen kuuluisan
herra Darcynkin tulot olivat ”vain” 10 000 puntaa, ja omaisuus fiksumpien arvioimana 200 000 puntaa, joka nykyrahaksi muutettuna on järjettömän
paljon. Onko tämä siis mahdollisuuksien rajoissa vai kirjailijan virhe? Äkisti arvelisin jälkimmäistä.
Lukukokemusta häiritsi ajoittainen lauseenvastikkeita
pursuava turhan kiemurainen ilmaisu. Mietin aina, johtuuko se näissä harlekiinikirjoissa nopeasta suomennoksesta vai alkuteoksen kiemurtavasta
ilmaisusta. Epäilen jälkimmäistä. Mutta kaikista häiritsevintä oli se, ettei suomentaja ollut
paneutunut vieraskielisten nimien taivutukseen niin, että olisi osannut
taivuttaa kirjan sankarittaren nimen oikein. Sarahin nimi esiintyy kirjassa
lukemattomia kertoja, ja lähinnä perusmuodossaan oikein. Sellaiset muodot kuin
Sarah’n, Sarah’lle ja Sarah’aa viilsivät kyllä ainakin minun sieluani joka
kerta, kun tulivat vastaan. Kiireessä ei voi kaikkea tarkistaa, mutta
jokaisella sivulla esiintyvän nimen kirjoitusasun olisi voinut laittaa
kohdilleen.