Kauhu on ollut minulle läheinen genre jo pitkään. Syy siihen lienee, että olen niin hyvä pelkäämään yhtä sun toista. Kun kuulin, että kauhukirjailija Marko Hautala pitää Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien järjestämän kauhukirjoituskurssin Jyväskylässä, ilmoittauduin heti kun vain oli mahdollista.
Kurssi järjestettiin Veturitalleilla Jyväskylän ydinkeskustan tuntumassa.
Jyväskylä on minulle kovinkin tuttu paikkakunta, mutta jostain syystä joudun aina miettimään, missä ne Veturitallit oikein olivatkaan – ne on nähkääs piilotettu kaikkien kulkuväylien näkymättömiin. Kurssipäivänä 14. lokakuuta löysin kuitenkin onneksi perille vaivattomasti.
Kurssilla oli niin ennestään tuttuja jyväskyläläisiä kuin uusia tuttavuuksia melko kaukaakin. Ennestään tuntemattomia kirjoittajia on myös aina hauska tavata, koska poikkeuksetta heidän kanssaan tulee hyvin juttuun ja keskustelunaiheita riittää.
Olimme saaneet ennakkotehtäväksi bongata tuntemattoman ihmisen ja painaa mieleen, millainen hän on. Itse muistin tämän tehtävän pankkiautomaatilla käteistä nostaessani, kun olin menossa kurssille. Käännyin poispäin automaatilta ja huomasin penkillä istuvan miehen. Hänestä tuli sitten harjoituskauhutarinani henkilö. Onneksi hän ei tiedä tästä, koska tälle fiktiiviselle henkilölle kävi kohtuullisen köpelösti. Oli kuitenkin jännittävää, että hahmo lähti elämään hyvin helposti: pystyin kuvittelemaan hänen ajatuksensa ja käyttäytymisensä vaivatta.
Aivan heti emme kuitenkaan päässeet kirjoittamaan, keksimme ainoastaan henkilöllemme nimen ja päätimme, käytämmekö minä- vai hänkertojaa. Teimme tarinamme kolmessa osassa muiden pohdintojen ja teorian välissä. Ensimmäiseksi keksimämme henkilö piti kirjoittaa tilanteeseen, joka oli arkinen mutta muuttui jollain lailla oudoksi. Toisessa pätkässä henkilön piti tehdä jotain dramaattista ja sen takia aiheuttaa asioiden eteneminen pahaenteiseen suuntaan. Lopuksi tarinaan kirjoitettiin hirviö ja jos lähti tulemaan, myös jonkinlainen loppuratkaisu.
Kaiken tämän ohessa tosiaan käytiin erinäisiä teoreettisempia asioita läpi. Hirviöistä käsiteltiin peto, aave/demoni, lauma ja paha äiti/isä/lapsi. Hautala esitteli myös tarinan rakennekaavan lyhyesti. Kolmen näytöksen idea ja rakenne tulee toki tutuksi yhdelle jos toiselle kirjoittajalle yleensä hyvinkin pian sen jälkeen, kun kirjoitusharrastus on aloitettu, mutta tällä kurssilla asiaan tuli pari uutta näkökulmaa. Ensiksikin Hautala esitti ajatuksen, että koko arkitilanneajattelumme perustuu samanlaiseen tarinamuotoon. Jos tietokone sattuu levähtämään, päähenkilö eli ihminen itse kokee samanlaisia epätoivon tunteita kuin minkä tahansa tarinan sankari: hän luulee, että kaikki on menetetty mutta nousee sitten suostaan. Mielenkiintoinen oli myös ajatus siitä, että kauhutarina ei välttämättä vie kolmen näytöksen rakennetta loppuun asti vaan novellit varsinkin saattavat päättyä tarinan mustimpaan hetkeen eli kolmen näytöksen rakenteessa toisen näytöksen loppuun.
Hautala kertoi itse jättävänsä lukijan hämmennyksen valtaan tarinan lopussa. Nykyään kauhussa ei olekaan enää tarvetta osoittaa sormella, kuka teki oikein: ei tarvita kilttiä tyttöä, joka selviytyy eikä hirviöstäkään ole tarpeen päästä eroon, kuten vanhoissa tarinoissa, vaikkapa Draculassa, tapahtui.
Kurssilla oli mielenkiintoista myös keskustelu kauhusta sinänsä: Mitä kauhu on? Tarvitaanko kauhuun yliluonnollinen elementti? Pohdimme, että kauhussa todellisuus nyrjähtää jollain tavalla, tai kuten joku totesi, yleinen tunne on, että ”jokin on pahasti vialla”. Itseäni kiehtoo jotenkin tämä ajatus, että jossain tavallisessa on jotain todella häiritsevästi vinksallaan. Hautala kehottikin antamaan arvoa arkiympäristön pienille asioille, jotka palaavat mieleen toistuvasti. Sillä tavalla hän esimerkiksi on saanut idean Kuokkamummo-romaaniinsa.
Ja kauhuhan voi löytyä monistakin arkisista asioista. Kurssilla pohdimme ryhmissä, mitä kauhistuttavaa on taloissa, nukeissa, soittorasioissa ja napeissa. Ehkä ei mitään, ehkä hyvinkin paljon. Sillä minkä tahansa asian, jonka näemme joka päivä, voi muuttaa tarvittaessa kauhistuttavaksi. Mikäs kirjoittajalle sen hauskempaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti