KauhuConin järjestelyistä vastaa H.P. Lovecraft – Historiallinen seura ry. Siksi oli tietenkin luontevaa, että tapahtumassa oli esitelmä H.P. Lovecraftista. Hänestä puhui Lauri Lattu, joka on järjestävän seuran julkaiseman Kuiskaus pimeässä -lehden päätoimittaja.
Myönnän auliisti, ettei H.P. Lovecraft ollut minulle ennestään kovinkaan tuttu kirjailija. Toki menen tätä nurkkaan häpeämään heti kun olen kirjoittanut ja postannut tämän tekstin. Lupaan myös lukea ainakin yhden Cthulhu-novellin ensi tilassa, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Esitys antoi hyvän yleiskuvan Lovecraftin elämästä, kirjoituksista sekä siitä, miten ihmeessä juuri tämän kirjailijan ja hänen tekstiensä ympärille on syntynyt palvova yhteisö. Parasta olivat tietenkin erikoiset yksityiskohdat, joita Lovecraftin elämästä ja tuotannosta ei varsinaisesti puutu. Esimerkiksi molemmat hänen vanhempansa joutuivat mielisairaalaan, isä kupan aiheuttaman raivokohtauksen vuoksi ja äiti siitä syystä, että alkoi nähdä hirviöitä. Sekin oli melkoisen mielenkiintoista, että Lovecraft oli pahimman luokan rasisti ja antisemitisti mutta silti meni naimisiin Sonia Haft Greenen kanssa, joka sattui olemaan juutalainen.
Lattu näki syynä Lovecraftin nykyiseen suosioon sen, että kirjailija käsitteli teksteissään jo omana aikanaan niitä kriisejä, joita koemme nyt. Monissa Lovecraftin teoksissa näkyy se, että ihminen on joutunut maailmankaikkeuden keskipisteen asemastaan syrjään. Kyborgit, robotit ja eläinten oikeudet ovat vieneet alaa siltä, että ihminen olisi se, mikä on tärkeää.
KauhuConin sunnuntaissa olin kuuntelemassa tapahtuman toisen kunniavieraan Juri Nummelinin puhetta antologioiden teosta. Nummelin kertoi seikkaperäisesti siitä, miten on päätynyt toimittamaan lukemattomia novelliantologioita ja suunnittelemaan vielä paljon useampia. Yksi idea mm. oli se, että tehtäisiin tarinoita, jossa kauhuviihteen keskeiset hirviöt pääsevät kotimaisiin maisemiin. Tästä ideasta syntyivät antologiat Tuhansien zombien maa, Verenhimo ja Kuun pimeä puoli. Nummelinin mielestä antologioiden hienous on siinä, että niissä voidaan yhtä lailla antaa tilaa uusille kirjoittajille kuin muistuttaa, millaisia turhaan unohdettuja helmiä vaikkapa suomalaisen kauhukirjallisuuden historiasta löytyy.
Nummelin puhui myös antologioiden arvostuksesta tai paremminkin arvostuksen puutteesta. Mielenkiintoinen näkökulma oli se, että novelliantologioiden versus yhden ihmisen kirjoittamien romaanien arvostuksen erossa näkyy Nummelinin mukaan suomalainen yksinpärjäämisen kulttuuri. Yksin kirjoitettu kirjakin on arvokkaampi asia kuin monen ihmisen yhdessä kirjoittama kirja.
Joka tapauksessa Nummelin puuhaa koko ajan lisää antologioita. Tulossa olisi kryptozoologia-antologia sekä scifistisiä lentosotatarinoita. Kuulostavat lupaavilta.
Pelottavin osuus tämän vuoden KauhuConia oli Heikki Marjomaan esitys kirjastossa saatavilla olevista kauhudigipeleistä. Yleisö sai nähdä trailereita peleistä ja kertoa omia kokemuksiaan. Marjomaa antoi myös tietoa siitä, mille konsoleille peli on kirjastosta saatavilla. Esitys oli varmasti hyvä paketti sellaiselle, jota kauhupelit kiehtovat. Paljon pelaavalle monet peleistä olivat varmasti ennestään tuttuja, mutta ehkä hekin saivat uusia vinkkejä.
Parhaiten mieleen jäivät esitellyistä peleistä The Town of Light, jonka pohjana on todellinen mielisairaala 1900-luvun alun Italiassa, sekä Outlast Trinity, jonka Marjomaa kertoi olevan niin pelottava, ettei hän pysty pelaamaan sitä kuin puoli tuntia kerrallaan.
Itse en ole koskaan kokeillut mitään tällaista konsolipeliä tai oikeastaan minkään muunkaan laista konsolipeliä. Se johtuu ehkä siitä, että elän henkisesti 1800-luvulla tai korkeintaan siinä ajassa, jolloin pelattiin sellaisia elektroniikkapelejä kuin Donkey Kong. Pelejä olisi ollut mahdollisuus kokeilla esityksen jälkeen, mutta se jäi tällä kertaa väliin, koska ohjelmanumeron kanssa meni päällekkäin puheongelma, jonka tahdoin kuulla. Se oli paneeli Stephen Kingistä. Mutta siitä kerron seuraavassa postauksessa enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti