Valikoidut palat Luonnontieteellisestä museosta

Saattaa olla, että talviloman vierailuni Luonnontieteellisessä museossa Helsingissä oli elämäni ensimmäinen. Mutta nyt on käyty sielläkin. Sain myös syödä museon kahvilassa herkullisen hernekeittolounaan pannukakkuineen.

Minua kiinnostaa tieteenteko muinaisina aikoina, erityisesti 1800-luvulla. Ammoniitit tuovat mieleen Ammonite-elokuvan, jossa Kate Winsletin esittämä Mary Anning etsi niitä 1840-luvun Englannissa. Tässä ammoniitissa näkyvät kasvusaumat, jotka muodostavat todella kauniin kuvion.

Museossa oli esillä näytteitä, joita on aikojen saatossa kerätty. Nämä merihevoset on otettu talteen Välimereltä vuonna 1870. Toivottavasti tällaisia näytteitä ei enää kerätä, vaikka pakko myöntää, että katselin näitä aika lumoutuneena. Siinä ne ovat olleet purkissa 1800-luvulta saakka.

Monia muitakin purkkeja museossa oli. Kovinkaan monen sisältöä en tunnistanut, mutta kiehtovia ne olivat silti.

Museossa oli toki myös monia täytettyjä eläimiä. Mielenkiintoisimpia niistä oli satiinilavastaja, lintu, joka pyrkii tekemään lisääntymiskumppaniinsa vaikutuksen keräilemällä sopivia sinisiä esineitä, esimerkiksi sinistä muoviroskaa.

Haminaan eksynyt ja surullisen kohtalon kokenut mursu löytyy nyt Luonnontieteellisestä museosta täytettynä. Valokuvasta on mahdotonta hahmottaa, kuinka iso eläin on kyseessä.

Toinen valtava ja surumielinen eläin on stellerinmerilehmä, joka on nyt vetänyt erityisen tehokkaasti yleisöä Luonnontieteelliseen museoon, koska se on keskeisessä osassa Iida Turpeisen kehutussa romaanissa Elolliset. Surkeaa stellerinmerilehmän tarinassa on, että eläin kuoli sukupuuttoon alle 30 vuotta sen jälkeen, kun sen oli tajuttu olevan olemassa. Helsingin museon luuranko on todellinen erikoisuus, koska se on toinen niistä kahdesta säilyneestä luurangosta, jotka ovat peräisin yhdestä, luonnollisesti kuolleesta eläimestä, ainakin Wikipedian mukaan.

Pieni katsaus taidematkaan Helsingissä

Helsingin-reissulla nautin Museokorttini mahdollisuuksista eli hankin itselleni taidekokemuksia. Kiasmassa kävin katsomassa Simon Fujiwaran näyttelyn, joka teki vaikutuksen monipuolisuudellaan, mielenkiintoisilla tekniikoillaan ja humoristisella otteellaan.

Fujiwaran teoksissa seikkailee Who The Bær -niminen karhu, joka pohdiskelee identiteettiä. Tässä selvästi Andy Warholiin viittaavassa teoksessa karhu uppoaa väistämättä identiteettikeittopurkkeihin. Mielenkiintoista tässä on myös se, että tämä ei ole maalaus, vaikka äkisti voisi niin luulla. Teos on tehty hiilellä sekä väripapereista leikattuna kollaasina silkkipainovedokselle. Sen nimi on Who’s Identity Soup Cans? (Deep Dipper). Teos on vuodelta 2022. 

Näyttelyssä oli kokonainen sali, joka esitteli Fujiwaran oman kuppasairauden inspiroimaa taidetta. Se oli varsin mielenkiintoinen kannanotto siihen, ettei sukupuolitauteihin tarvitsisi suhtautua sillä häpeilevällä tavalla, miten niihin on ollut tapana suhtautua. Tämä suurikokoinen maalaus on nimeltään Why do I have Syphilis? A History (2023). Siinä Fujiwara esittää historiankulun, joka on saanut kupan kulkemaan maailmankolkasta toiseen.

Helsingin taidemuseo HAMissa kävin myös. Siellä oli useampia näyttelyitä. Katja Tukiaiselta oli esillä teokset Bambi Forever (2007) ja Pieni nainen I (myös 2007). Tukiaisen teosten vaaleanpunaisuus on aina houkuttelevaa. Bambia on myös vaikea vastustaa, mutta tässä teoksessa se on lisäksi jotenkin häiritsevä, kuin kaksi päällekkäistä bambinpäätä olisi suuntautunut eri suuntiin.

Aivan toisenlaista värimaailmaa edusti Heikki Marilan teos Kukat XXIII (2009). Tykkäsin kovasti teoksen dramaattisuudesta.

HAMissa käydessä pitää aina katsastaa Tove Janssonin frescot. Tässä on yksityiskohta Juhlat kaupungissa -frescosta (1947). Teoshan on kuuluisa siitä, että siihen Jansson maalasi näkyvälle paikalle itsensä (tupakka kädessä) ja rakastettunsa Vivica Bandlerin (tanssimassa).

HAMissa oli myös vaikuttava Haegue Yangin näyttely. Taiteilijan tärkeä materiaali teoksissa olivat kulkuset. Niillä oli peitetty mm. Kahvat-nimisessä moniaistillisessa installaatiossa (2019) olevia veistoksia, joita aika ajoin liikutellaan kulkusia kilistäen.

Scififaneja ilahduttaa näyttelyssä luultavasti eniten teos nimeltä Soiva toteemirobotti (2023). Myös tämä hauska teos oli verhottu kulkusilla.

Vieraisilla Hertta Kustannuksen toimistolla

Vietin pari päivää talvilomastani Helsingissä. Silloin tarjoutui loistava tilaisuus vierailla Hertta Kustannuksen toimistolla Oksasenkadulla. Toimisto on oivallinen paikka ostaa tämän pienen, hyvin sympaattisen kustantamon kirjoja – ovessa oleva lappu kehottikin ihmisiä tulemaan rohkeasti sisään. Minulla oli kuitenkin vierailullani myös muu tarkoitus: oli kiva päästä katsomaan, millaisessa paikassa työstetään esikoisteokseni ne osat, joita en itse työstä läppärini äärellä.

Hertta Kustannus tosiaan julkaisee nuorille suunnatun selkokirjani Aurora/Eino kesäkuussa. Kirjan nimi voi vaikuttaa erikoiselta, mutta kirja on kääntökirja, jonka lukemisen voi aloittaa kummasta päästä tahansa. Auroran ja Einon tarina on romanttinen tarina kahdesta ysiluokkalaisesta, mutta on siinä paljon muutakin: huolta päihteitä käyttävästä äidistä ja jänniä hetkiä jääkiekkokaukalossa ja sen ulkopuolella. Jos laiskottaa, voi lukea vain toisen nuoren tarinan, mutta jos lukee toisenkin, saa asioihin uuden näkökulman. 

Elän siis jännittäviä aikoja. Kirja on tällä hetkellä selkokielen tarkastuksessa, jotta sille saadaan selkotunnus. Laadin kirjaan myös tehtäväpaketin, jota voi käyttää kouluopetuksessa. Sen ideointi olisi hyvä saada vähitellen käyntiin, vaikka olen työssäni moniakin tehtäväpaketteja yläkoululaisille laatinut. 

Hertan toimistolla vierähti tovi jos toinenkin, kun juttelin kustantamon Riinan ja Tuijan kanssa omasta kirjastani ja kirjallisuudesta yleensä. Vinhan kirjakaupalta ostettu samppanjanmakuinen tee oli mahtavan maittavaa, samoin Taidehallilta peräisin oleva lakritsi. 

Tajusin, etten ole esitellyt blogissani vielä Aurora/Einon etukansia, joita kääntökirjassa on tietenkin kaksi. Nämä on tehnyt Karin Niemi, joka tavoitti Auroran ja Einon olemukset niin hyvin, että ehkäpä hänellä on jokin taikakeino, jolla hän on tunkeutunut minun päähäni.