Stephen King on tietenkin kaikille kauhun harrastajille tuttu. Siitä on melkoisen kauan, kun olen viimeksi lukenut Kingin teoksen tai edes nähnyt hänen teokseensa perustuvan elokuvan, mutta toki minulla jollain perustasolla on King hallussa. Itse en muista ensikosketustani Kingiin. Se on saattanut olla se, kun lukioaikana elokuviin tuli Uinu, uinu lemmikkini ja lukioaikainen ystäväni vaahtosi siitä, kuinka kamala se tarina on. Jotain ylimaallisen pelottavaa. Melkoisen järkyttävää oli kuulla, kun Morre Matilainen kertoi joutuneensa pakolla katsomaan Hohto-elokuvan koulussa 11-vuotiaana. Elokuvan aiheuttama trauma saikin Matilaisen menemään pelkoa kohti – eli lukemaan Kingiä.
Johanna Sinisalo muistutti – samoin kuin kunniavieraspuheessaan – siitä, että King todellakin kertoo teksteillään olennaisia asioita ajasta, jota elämme. Hän nostaa näkyvästikin esiin yhteiskunnan ongelmia ja kritisoi. Olikin mielenkiintoista, kun Sinisalo vertasi Kingiä Dickensiin: molempien tuotanto on tavallaan viihdettä mutta samalla tarkkanäköistä ajankuvaa. Sinisalo kertoi, että Kingin teoksista hän on omassa hyllyssään säilyttänyt kolme: Tarpeellista tavaraa, Carrie ja Tulisilmä.
Marko Hautala otti esille sen, että Kingin aloittaessa kirjallista uraansa oli paljon ihmisiä, jotka uskoivat tosissaan parapsykologiaan ja esimerkiksi Uri Gellerin tekemiin temppuihin. Niinpä King varmasti vaikutti sellaisiin ihmisiin erityisesti, jotka pohtivat, voisiko Hohto-tarinan pojan kyky olla todellinen. Toisaalta Morre Matilainen totesi, että Kingin kirjat ovat suosittuja niiden laajojen hahmogallerioiden vuoksi: esimerkiksi hyvin eri-ikäiset ihmiset löytävät niistä helposti henkilöitä, joihin samaistua.
Paneeli keskusteli myös siitä, miten avoimesti King käyttää omia kokemuksiaan kirjoissaan. Sinisalo oli sitä mieltä, ettei kirjailijaa oikeastaan pitäisi tästä asiasta moittiakaan, sillä tottahan toki hän voi kirjoittaa ammatista, jonka kaikki puolet hän tuntee. Sinisalo nosti esille Piina-kirjan, jossa hänen mukaansa näkyy hienosti lukijan ahnaus sekä se, millaisia paineita menestyskirjailijan niskaan kasautuu.
Juri Nummelin nimitti Kingiä kauhun Kalle Päätaloksi. Paljon muutakin hyvää paneeli toki Kingistä löysi kuin valtavan tuotteliaisuuden tekstin määrässä sekä aiemmin mainitun yhteiskunnallisuuden. Morre Matilainen kertoi pitävänsä Kingiä taitavana sisarussuhteiden kuvaajana. Johanna Sinisalo puolestaan nosti esille sen, että King kuvaa erittäin taitavasti lasten maailmaa ja sitä, mistä nämä ovat kiinnostuneet. Marko Hautala puolestaan selvästi arvosti sitä, että King saa järjettömänkin idean toteutettua hienosti: esimerkiksi idea hampurilaisravintolan takahuoneessa olevasta portista 1960-luvulle on kohtuullisen typerä, mutta King on tehnyt siitä mainion kirjan. King-paneeli päätti minun KauhuConini 2018 oikein mukavasti.
