Mikkelin pääkirjastolle meitä kuulemaan saapui ihan mukavankokoinen porukka ihmisiä.
Meille oli varattu kokonainen tunti aikaa jutustella queer-kirjallisuudesta. Ehdimmekin mukavasti miettiä muun muassa, millaista historiaa sillä on, onko queer-hahmoja vaikeampi kirjoittaa pienemmille paikkakunnille kuin isoimpiin kaupunkeihin ja onko jokaisessa tarinassa oltava vähintään yksi sateenkaarihahmo, jotta kiintiö tulee täytetyksi. Koska kaikki panelistit olivat spekulatiivista fiktiota julkaisevan Osuuskumma-kustannuksen jäseniä, puhuimme myös siitä, mitä spefi antaa queerkirjallisuudelle, ja onko etäännyttämisestä jotain hyötyä.
Ohjelmavelvollisuuksien lisäksi sain nähdä Mikkeliä ja sen ympäristöä muutoinkin. Kiitos siitä Anne Leinoselle! Kenkäverossa kukkaset olivat melkein kesätunnelmissa vielä (ja jotkuthan väittävät, että elokuu kuuluu kesään).
Brahelinnan raunioilla sain fiilistellä satojen vuosien takaisen elämän jäänteitä.
Niin, ja Pride-ohjelmaakin tuli hieman katsottua. Puistojuhlassa esiintyi tanssiryhmä Afrodisiac, jonka show’ssa oli sanotaanko vaikka viettelevä asenne. Varsin kelvollisen mittainen esitys sisälsi myös kimaran musiikkiartisteja, joiden valinta Pride-esitykseen ei välttämättä yllättänyt. Näyttävä, nautittava show!
Kaiken kaikkiaan päivä muistutti minua kirjoittajana taas myös siitä, kuinka tärkeää on puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kasvotusten ihmisten kanssa. Se luo toivoa ja antaa uskoa siihen, että on tekemässä ihan oikeita asioita, vaikka tekeminen onkin hidasta ja pää voi osua välillä seinään. Yleensä sitä nysvää yksikseen ja vaikka olisi ihan hyvä itseluottamus, välillä voi miettiä kummallisia ajatuksia. Ja tietenkin päivä muistutti myös siitä, että kirjallisuudella on merkitystä monellakin tapaa. Meillä pitää olla saatavilla niin monenlaista kirjallisuutta, että jokainen voi löytää sieltä oman tarinansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti