Tutustumassa 1800-luvun Lontooseen: Carlyle’s House

Kun pääsee kirjallisten kotimuseoiden makuun, ei pysty lopettamaan. Siksi vierailin vielä toisessakin asunnossa, jossa tapahtui merkittäviä asioita 1800-luvulla, nimittäin Chelseassa Thomas ja Jane Carlylen kotona. Tunnustan, että sivistyksessäni oli ennen tätä aukko, enkä tiennyt, kuka Thomas Carlyle (1795–1881) oli. Nyt tiedän. Hän oli brittien oma Elias Lönnrot, Minna Canth ja Volter Kilpi samassa paketissa. Toisin sanoen hän kehitti englannin kielen sanastoa, piti kulttuurikotia ja kirjoitti jotain, mitä kukaan ei jaksa lukea (kirjan Ranskan vallankumouksesta).

Kuvasin ilmeisesti Dickensin kotia niin innokkaasti, että Carlylen kotona ei tullut räpsyteltyä kameraa yhtä paljon. Ostin kyllä kirjasen, jossa on kuvia asunnosta. Muutama kuva on kuitenkin tässäkin jaettavaksi. Tämän pyöreän pöydän ääressä oli hyvä istuskella ja imeä itseensä viktoriaanisen kodin tunnelmaa.

Ja portaat… jostain syystä pidän näistä portaista, vaikka ne ovat kaikkea muuta kuin käytännölliset.

Yksityiskohdista esittelen tällä kertaa lamppuja. Nyt pitäisi vaan oikeasti ymmärtää, miten nämä toimivat.

Thomas ja Jane Carlylen kotiin kuului myös aivan ihastuttava puutarha.

Puoliksi syksy, puoliksi kesä…

Niin, ja tropiikki. Papukaija!

Luotettavasta lähteestä olen tarkastanut, että kyseessä on kauluskaija. Laji ei asusta Euroopassa päinkään, mutta ainakin Wikipedian mukaan sitä saattaa nähdä kaupungeissa, koska osa ihmisten lemmikkikaijoista on ottanut häkeistään hatkat ja perustanut karanneiden kaijojen yhdyskunnan.

Kukkasetkin yrittivät vielä jossain määrin kukoistaa pikku puutarhassa. Laitetaan näytteeksi yksi tosi kaunis.

Seuraavalla kerralla… no lisää 1800-luvun Lontoota.

Tutustumassa 1800-luvun Lontooseen: Charles Dickens Museum

1800-luvun lontoolaisiin koteihin on helpointa tutustua… no käymällä 1800-luvun lontoolaisissa kodeissa. Yksi sellainen löytyy osoitteesta 48 Doughty Street. Siellä asui Charles Dickens (1812–1870) vuosina 1937–1939, nuorena miehenä siis. Kuuluisa kirjailija ei asunut talossa kauaa, mutta itse asiassa juuri noina vuosina hänestä tuli kuuluisa: hän kirjoitti talossa asuessaan mm. teokset Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit ja Oliver Twist.

Charles Dickens Museumin kaltaisessa paikassa voisi fiilistellä iän kaiken. Tai no, vaikka asunnon oveakin voisi ihailla hetken jos toisenkin.

Viehättävä ruokailuhuone näytti lähinnä siltä, että tekisi mieli istahtaa aterioimaan.

Erään katutason huoneen nurkassa oleva divaani houkutteli puolestaan haaveiluun.

Katutasosta kerros alempaa löytyi pesutupa...

... kuten myös keittiö, jonka jännittävin yksityiskohta oli tämä oletettavasti tehosekoittimen virkaa tekevä keittiökone.

Ylemmissä kerroksissa oli mm. Mary Hogarthin makuuhuone. Nuori nainen oli Dickensin vaimon, Catherine Dickensin sisar. Kerrotaan, että Mary Hogarth on useammankin Dickensin romaanihenkilön jonkinlainen esikuva. Katosvuode vaikutti jotenkin pramealta, mutta nähtävästi siinä on jotain käytännöllistäkin, tietäisi vaan mitä.

Ehkä kiinnostavin yksityiskohta koko museossa oli kuitenkin tämä:

Tadaa! Charles Dickensin partaterärasia! Eikä sillä nyt oikeastaan ole väliä, että se on juuri Charles Dickensin, mutta miettikääpä, voiko mikään suriseva parranajokone koskaan olla mitään tähän verrattavaa. Ei tarvitse vastata.

Seuraavassa postauksessa toinen 1800-luvun Lontoon kotimuseo, Thomas Carlyle House.

Tutustumassa 1800-luvun Lontooseen: Tower Hamlets Cemetery Park

Parisen viikkoa sitten viivähdin Lontoossa viisi yötä ja kävin paikoissa, joissa vaihtoehtohistoriallisen maailmani Lyydia ja Gabriel elivät yli 100 vuotta sitten – tai ainakin paikoissa, jotka inspiroivat minua kirjoittamaan heistä lisää. 1800-luvun Lontoo ei ollut minulle ennestäänkään aivan vieras. Vierailin joissain tutuissa paikoissa ja monissa minulle ennestään tuntemattomissakin.

Lyydia pitää hautaustoimistoa, ja siksi matkaan oli ehdottomasti sisällytettävä yksi hautausmaavierailu. Koska olin aiemmin vieraillut Highgaten hautausmaalla, joka epäilemättä on kuuluisin Lontoon viktoriaanisista hautausmaista, valitsin kohteekseni Tower Hamlets Cemetery Parkin, joka sijaitsee Mile Endissä.

Hautausmaa on ollut käytössä 1841–1966, joten sitä on käytetty pitkän aikaa vielä viktoriaanisen ajan päätyttyäkin, mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että 1800-luvun tunnelmaa ei tarvitse paikasta etsimällä etsiä. Nykyään hautausmaa on puistomainen ja lisäksi luonnonsuojelualue. Se on rauhallinen paikka päiväkävelylle.

Pääsin kohtalokkaaseen tunnelmaan, kun yhdelle hautakivelle lennähti kokomusta lintu, komea kuin mikä. Luotettavasta lähteestä olen selvittänyt, että kyseessä on nokivaris, aivan sama lintu kuin meidän variksemme, väritykseltään vain erilainen.

Hautakivissä kiinnitti huomiota mm. niiden ohuus, tekstit, ja tietenkin kauniit yksityiskohdat.

Yksi hautakivi jäi erityisesti mieleen. Olen aivan varma, että vaikka tässä lukikin jonkun muun nimi, tällaisen kiven alla lepää minulle niin rakas Lyydia.

Tower Hamlets Cemetery Parkia voi suositella niille, jotka pitävät rähjäisestä kauneudesta, kiveä peittävästä sammalesta, kiipeilevästä muratista ja epäsymmetrisistä vajoamisista. Niin, ja tietenkin niille, jotka kaipaavat rauhaa suurkaupungin vilinästä.