Impressionismia Ateneumissa

Ateneumin taidemuseossa on tällä hetkellä esillä näyttely Väriä & valoa – impressionismin perintö. Näyttelyssä on impressionistista ja uusimpressionistista taidetta. Teokset ovat vuosilta 1860–1916, ja niitä voi ihastella helmikuun 25. päivään saakka 2024. Suosittelen!

Itselleni impressionismi on hyvinkin mieluista. Näyttely antoi suuntauksesta hyvin monipuolisen kuvan ja sivisti kovasti. Ateneumissa on esillä sekä ulkomaista että kotimaista impressionismia.

Aloitetaan suuntauksen ehkä suurimmalla nimellä. Tässä Claude Monet’n Jäiden lähtö Seinestä (1880). Pisteet siitä, että taiteilija loi autenttisen vaikutelman työskentelemällä pakkasessa. 

Suunnilleen samalta ajalta on Cammille Pissarron Maisema taiteilijan paletilla (n. 1878–1880). Siinä on tosiaankin erikoista se, että maalaus on tehty paletille ja nähtävästi vain muutamalla värillä. 

Alfred William Finch oli Suomeen muuttanut britti, jonka tausta oli kuitenkin Belgiassa. Finch tunnetaan mm. pointillismia edustavista teoksistaan. Hänen teoksensa Auringonlaskun maisema (1892) on tyypillistä uusimpressionismia. Kuva muodostuu täplistä, joissa väriä ei ole sekoitettu. Hedelmäpuutarha La Louvièrestä (1890) oli toinen kiehtova Finchin maalaus näyttelyssä. Siinäkin kuva muodostuu pienistä piipertävistä pisteistä. 

Paul Signacin Antibes (ajoittamaton) on kuin pointillismia isoilla pilkuilla. Siveltimenvedot ovat nelilömäisiä. Vaikutelma on kieltämättä voimakas.

Suomalaistaiteilijoilta Pekka Halosen tuotannosta oli esillä useita minulle mieluisia teoksia. Tässä Kevättalvea (1913) ja Syysmaisema (1915).

Tämäkin Halosen maalaus on tavallaan luontoaihe: Tomaatteja (1913). 

Ellen Thesleffin Ihmisiä luonnossa (1911) on kuin suuri hämäys, sillä maalauksesta joutuu etsimään ihmiset, jotka siinä ovat. Värimaailma on raikas ja ihanan vaahtokarkkinen.

Magnus Enckellin teoksiin ihastuin viimeistään Tampereen taidemuseon näyttelyssä pari vuotta sitten. Jo silloin ihastelin tätä Tyra Hasselblattin muotokuvaa (1910). 

Verner Thomen Borelyn puistossa -maalauksessa (1909) on paitsi hieno valo, myös selvästi tilanne, joka herättelee miettimään, mistä on kyse. Nainen istuu penkillä ja mies vaunuissa. Vaunut odottavat, mutta nainen on selin, aivan kuin ei haluaisi ottaa mitään kontaktia. Mistä on siis kysymys? Tarinan aihe, selvästikin.

Yksi hilpeimpiä teoksia näyttelyssä oli Yrjö Ollilan Rantamäntyjä (1912). Maalauksen nimi tuo mieleen luontokuvan ja onhan tässä luontokappaleitakin, nimittäin kaksi miestä tyytyväisinä nakuilemassa aivan kuin olisivat taiteilijan kiusaksi siihen jääneet, kun hän halusi maalata mäntyjä.

Maurice Denisin Odysseus ja Kalypso (1905) on myös jollain tapaa hämmentävä teos. Odysseus mietiskelee ja Kalypso pitää viettelevänä seuraa. Sää on jokseenkin täydellinen, ja sateenkaarikin on ilmestynyt taivaalle. Jostain syystä Odysseus on jättänyt vaatteensa jonnekin. Mutta toisaalta Kalypsokin selvästi harkitsee vaatetuksen vähentämistä tai vähintäänkin sulojensa paljastamista siitä huolimatta, ettei Odysseus näytä kovin kiinnostuneelta vaan jopa torjuu kädellään. Ikävän päällekäyvä nainen.

Messuilua Jyväskylässä ja Tampereella

Helsingin kirjamessujen lisäksi Sydänten salonki -antologian toimitustyö vei minut puhumaan queer-romantiikasta sekä Jyväskylän kirjamessuille että Tampereen kirjafestareille. Jyväskylän kirjamessuilla vedin paneelin queer-romantiikasta. Keskustelemassa kanssani olivat J.S. Meresmaa, Hanna Morre ja Artemis Kelosaari. Paneeli oli hieman erimielinen siitä, voiko ensisilmäyksellä rakastua ja onko sellainen rakastuminen hienoa, mutta hyvässä sovussa keskustelimme kyllä.

Jyväskylä on itselleni melko perustellusti kotikenttä, vaikka nykyään muualla asunkin. Mutta merkillisen vähän aiheutui ylimääräisiä paineita siitä, että yleisössä oli kaksi ihmistä, jotka ovat tunteneet minut syntymästäni saakka.

Tampereen kirjafestarit olivat vuorossa viikko Jyväskylän messujen jälkeen. Ne järjestettiin Tampere-talossa. Siellä paneelimme keskittyi nimenomaan Sydänten salonkiin kirjana. Mukana olivat lisäkseni Artemis Kelosaari, Magdalena Hai ja J.S. Meresmaa. Pääsimme juttelemaan mm. siitä, mistä ideat omiin teksteihimme antologiassa syntyivät. Jutunjuurta olisi riittänyt pidempäänkin kuin meille oli keskusteluaikaa suotu.

Osuuskumman ja Vaskikirjojen pöydän luona oli tapahtumassa hyvä meininki. Kanssani kuvassa Maija Nyström ja Erkka Leppänen. 

Messuilla parhaita asioita on ihmisten tapaaminen – silloin voi ajautua tilanteisiin, joissa pitää miettiä, mihin ideoihin lähtee mukaan ja mihin ei. Mutta oikeat projektit tunnistaa kyllä siitä, että ne jäävät kutkuttelemaan mieltä. Haudutellaan ja katsotaan.