perjantai 12. kesäkuuta 2020

Yhden kirjan lukuhaaste: Anna Karenina – toinen osa

Yhden kirjan lukuhaasteeni, jossa tavoitteeni on siis lukea tänä vuonna Leo Tolstoin Anna Karenina, on hieman jätättänyt. Nyt on kuitenkin toisen osan käsittelyn aika.

Kitty on täysin murtunut Vronskin hylättyä hänet, jopa niin murtunut, että paikalla on lääkäri ja tutkitaan tuberkuloosia, jolta sydänsurut näköjään voivat näyttää. Parantuakseen Kitty lähtee äitinsä kanssa saksalaiseen kylpylään, jossa ystävystyy Varenka-nimisen nuoren naisen kanssa. Kitty pitää tätä naiivisti täydellisenä, mutta saa kohdata sen, ettei hänen mielensä ole kuitenkaan samanlainen. Yhtä kaikki aika kylpylässä parantaa Kittyn rakkausmurheistaan.

Anna puolestaan yrittää laittaa Vronskille vastaan, mutta ainoastaan sanallisesti, sillä mielessään hän tietää valehtelevansa kaikille, ehkä itselleenkin. Hän kokee sen helpoksi, vaikka toisaalta kärsii tilanteestaan unissaan. Annan tunnontuskat ja ailahtelevaisuus alkavatkin olla melkoisia jo tässä vaiheessa tarinaa. Kielletty rakkaus ei tuo – no, koskapa se toisi – pelkkää onnea, vaikkei Anna edes välitä aviomiehestään ja vaikka Vronski on vajonnut rakkaushumuun yhtä syvälle kuin Anna.

Annan ja Vronskin välillä olevaa jännitettä ei voi olla huomaamatta. Seurapiireissä kaikki näkevät, mitä tapahtuu ennen kuin mitään on oikeastaan edes tapahtunut, ja ainut, joka ei pidä tilannetta paheksuttavana, on Karenin, Annan aviomies. Hän vaikuttaa jokseenkin tossukalta miettiessään, että koska toiset paheksuvat, hänenkin pitää pitää Annan käyttäytymistä paheksuttavana ja puhua vaimonsa kunnolliseksi. Tässä kohtaa Anna on kuitenkin jo niin kääntynyt Vronskin puoleen henkisesti, ettei Kareninilla ole enää mahdollisuutta saada rehellistä yhteyttä vaimoonsa – jos sellaista, ainakaan läheisyyteen perustuvaa, on koskaan ollutkaan.

Vronskin äiti ja veli paheksuvat Vronskin käyttäytymistä, eivät tosin siitä syystä kuin muut vaan siksi, että tämä seurapiirisuhde on liian vakava. Heidän mielestään oikeanlaiset seurapiirirakastajattaret ovat hupia, eivät rakkaudenkohteita. Tässä heijastuu kai ajan ylempien yhteiskuntaluokkien ajattelu: avioliitot tuskin olivat rakkaudentäyteisiä, joten rakastajattaret olivat arkipäivää – toisaalta jos rakastajatartaan ei saanut rakastaa, ketä mies sitten rakasti?

Vronski vähät välittää perheenjäsentensä näkemyksistä, niin vakuuttunut hän on tunteistaan Annaa kohtaan. Kun Anna kertoo odottavansa lasta – siitä ei edes keskustella, kuka lapsen isä on – Vronski on sitä mieltä, että Annan pitää jättää Karenin. Asia ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu: Anna ei halua nöyryytystä pojalleen.

Annan suhde poikaansa on kuitenkin jotenkin häiritsevä. En varmaankaan vain pääse irti ajatuksesta, kuinka Anna ensimmäisessä osassa tavatessaan poikansa eron jälkeen ei pitänytkään tätä yhtä kauniina kuin oli mielikuvissaan muistanut.

Kittyltä saamistaan rukkasista maansa myynyt Levin on sen sijaan toipunut. Hän jopa kuvittelee, ettei häntä paljoa liikuttaisi, jos hän kuulisi, kenen kanssa Kitty on vihitty. Ongelma on se, ettei Kittyä ole vihitty kenenkään kanssa. Se ei olekaan Levinille yhtä helppo pala.

Entäpä miten voi Annan aviomies, Aleksei Aleksandrovitš Karenin? Kuten todettua, hän katsoo, että hänen on paheksuttava ja ojennettava Annaa. Hän kuitenkin kieltää itseltään totuuden. Siitä huolimatta ”sisimmässään hän tiesi olevansa petetty aviomies ja oli siitä syvästi onneton”. Aviomies naljailee vaimolleen ja naljailu laajenee poikaankin.

Toisaalta Aleksei Aleksandrovitš myös teeskentelee, että kaikki on hyvin, ja on tavallista puheliaampi. Anna ei voi tätä ymmärtää. Se ajaa hänestä pois vähäisenkin kunnioituksen aviomiestä kohtaan:

”Minä olen huono nainen, minä olen tuhoon tuomittu nainen, hän ajatteli, mutta minä en pidä valheesta, minä en voi sietää valhetta, mutta hänen ravintonaan on valhe. Hän tietää kaiken, hän näkee kaiken ; millä tavoin hän oikein tuntee, kun voi noin rauhallisesti puhella? Tappaisi edes minut, tappaisi Vronskin, silloin voisin kunnioittaa häntä.” 

Anna on itse hyvin ailahtelevainen, kuten todettua. Hän valehtelee käytöksellään – ja sanoillaan – miehelleen yhtä lailla kuin mies hänelle. Totuuden hetki koittaa kuitenkin. Vronski on mukana ratsastuskilpailussa, joissa hänelle sattuu vakava onnettomuus. Anna ei pysty pitämään salassa huoltaan, ja kaikille näkyy, mistä on kyse. Kun aviomies moittii Annaa sopimattomasta käytöksestä, Anna tunnustaa rakkautensa Vronskiin. Hän luulee onnellisena kaiken olevan ohi, kun Karenin toteaa, että odottaa Annan käyttäytyvän asianmukaisesti, kunnes hän ilmoittaa, mitä aikoo tehdä, jotta hänen oma säädyllisyytensä säilyy.

Anna Kareninan toinen osa näyttää siis Kittyn ja Levinin jonkinlaisen selviytymisen rakkaudessa koetuista pettymyksistä, mutta Anna vajoaa yhä syvemmälle. Aviomies tietää Annan tunteista Vronskia kohtaan. Anna on raskaana. Seurapiirit paheksuvat. Edessä on vain umpikujia.

Lainaukset ovat Lea Pyykön tekemästä suomennoksesta. Ajatuksiani Anna Kareninan kolmannesta osasta voi lukea toivon mukaan kesäkuun lopussa tai viimeistään heinäkuun alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti