lauantai 11. huhtikuuta 2020

Katri Alatalo LANU!-festareilla

Seurasin LANU!-festareilta loppujen lopuksi laskujeni mukaan 13 ohjelmanumeroa ja tapahtuma oli vallan maino! Toivottavasti tällaista on tarjolla uudestaankin, vaikka kuinka poikkeusajat menevät aikanaan ohitse.

Viimeinen täällä blogissa esittelemäni ohjelmanumero on Katri Alatalon esitys kirjoitusprosessin vaiheista. Siinä oli mukavasti otettu huomioon, että kuulijoissa saattaa olla nuoriakin ihmisiä, joille sanat editointi ja kustannustoimittaja voivat olla aivan uusia. Kirjoitusprosessin vaiheille oli annettu selkeät suomenkieliset nimet ja kustantamon toimintaa selitettiin auki mukavasti.

Alatalon kirjoitusprosessissa on kahdeksan vaihetta. Ensimmäinen vaihe on idea. Alatalo kertoi, ettei monesti itsekään tiedä, mistä idea tulee. Ideat nousevat alitajunnasta, ja vähitellen ajan kuluessa asiat kietoutuvat yhteen. Ideoita voi kuitenkin myös houkutella esille. Se onnistuu, kun katselee ympärilleen, kuuntelee, mitä ihmiset puhuvat tai esimerkiksi kuluttaa taiteita. Alatalo muistutti myös, ettei omia ajatuksia ja ideoita saa sensuroida saman tien, vaan mielikuvituksen pitää antaa lentää vapaasti.

Prosessin toinen vaihe on suunnittelu. Siitä Alatalo itse oli eniten innoissaan. Hän voisi fiilistellä tuntikausia vaikkapa henkilöhahmojaan kuuntelemalla heihin sopivaa musiikkia. Tämä sai minut heräämään: jos kirjoittaminen ei ole menossa mihinkään, voi upota fiilistelyyn, joka kuitenkin vie tekstiä eteenpäin, sillä fiilistellessä syntyy ajatuksia.

Alatalo kehotti suunnitteluvaiheessa miettimään ainakin tarinan alkutilanteen ja loppuratkaisun, koska se auttaa, kun taistelee myöhemmin tarinan keskiosan kanssa. Suunnitteluvaiheessa on myös omat omituisuutensa, ja siihen tärkeänä osana kuuluvan taustatyön jälkeen Googlen hakuhistoria ei monellakaan kirjoittajalla kestä päivänvaloa.

Suunnittelun jälkeen on aika tehdä tekstistä luonnos. Siinä kohtaa on viimeistään avattava tekstille oma tiedosto. Tätä vaihetta kutsutaan luonnosvaiheeksi, koska siinä hahmotellaan tarinaa kasaan eikä kukaan odotakaan, että lopputulos olisi täydellinen.

Kun tekstistä on hahmoteltu luonnos, jossa koko tarina on kerrottu jollain tapaa, päästään kirjoitusprosessin neljänteen vaiheeseen: palautteeseen. Siinä mietitään, mitä luonnokselle voisi tehdä. Hyvä puoli on se, että tätä pohdiskelua ei tarvitse tehdä yksin. Alatalo muistuttikin, että vaikka kirjan kannessa on vain kirjailijan nimi, kirjan teossa on paljon yhteistyötä. Kirjailijan on kyettävä siihen ja osattava ottaa vastaan palautetta. Alatalon mukaan on olennaista myös tekstin julkaistavaksi kehittymisen kannalta, millä tavalla kirjoittaja asennoituu palautteeseen.

Palautteen hakeminen voi Alatalon mukaan olla jännittävää, mutta hän kannusti kuitenkin kaikkia kirjoittajia siihen. Palautteesta on se hyöty, että saa vinkkejä siihen, mitä tekstille voisi tehdä. Idea on nimittäin usein omassa päässä tosi hienona, mutta ensimmäisellä kirjoituskerralla se ei tule tekstiin yhtä hienona.

Kun kirjoittaja on saanut riittävästi palautetta, alkaa muokkaus. Alatalo kutsui sitä keskivaiheen suoksi. Muokkaus vaatii sinnikkyyttä. Alatalo vertasi sitä siihen, että on juuri saanut valmiiksi 2000 palan palapelin ja sitten se pitäisikin laittaa palasiksi ja palasten yhdistely toisiinsa pitäisi aloittaa alusta. Muokkausvaihe saattaa myös venyä hyvin pitkäksi.

Jos kirja todella saa kulkea koko matkan ideasta painetuksi kirjaksi, se pääsee seuraavaksi kustannustoimitettavaksi. Tekstiä hiotaan kustannustoimittajan kanssa, ja tämä yhteistyö alkaa, kun kustantamo kiinnostuu tekstistä, siis jo ennen kuin kirjasta tehdään kustannussopimus. Kustannustoimittaja kulkee kirjailijan ja tekstin mukana merkittävän ajan, vuoden tai kauemminkin. Hän on kirjailjan valmentaja.

Kun teksti on enää viimeisten pilkkujen viilausta vailla, alkaa prosessin seitsemäs vaihe: oikoluku. Siinä kirjailijan ei enää tarvitse laittaa tekstiä palasiksi, mutta vaihe voi olla puuduttava, koska pitkän prosessin loppuvaiheessa kirjalija on jo kyllästynyt tekstiin. Vaatii jälleen sinnikkyyttä käydä teksti siitä huolimatta läpi useita kertoja. Oikoluvun jälkeen ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että kirja menee painoon, joten sinnikkyys kannattaa.

Alatalon, kuten myös Ami Surakan ja J.S. Meresmaan LANU!-ohjelmat, joista aiemmin bloggasin, olivat kaikki kirjottajalle kannustavia ja innostavia. Alatalon ohjelmanumero sai minut ainakin toivomaan uutta esitystä siitä, miten voi pitää tarinansa henkilöt, maailman piirteet, tarvittavat taustatutkimustiedot ja ylipäätään kaiken materiaalin hallinnassa. Millainen digitaalinen arkisto tai ihan oikea lipasto tarvitaan? Entä miten kaikki sisältö organisoidaan, jotta se pysyy hallinnassa? Tällaista aihetta käsittelevästä esityksestä moni varmasti imisi itseensä jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Varsin laajoja teoksia kirjoittanut Alatalo olisi aivan oikea henkilö puhumaan tästäkin aiheesta.

Haa, puhelimeni on täynnä kirjailijoita, jotka juttelevat minulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti