J.S. Meresmaa LANU!-festareilla

Kirjoittajalle antoisaa LANU!-ohjelmaa tarjosi edellisessä postauksessa esittelemäni Amu Surakan lisäksi myös J.S. Meresmaa. Ohjelmanumeron kuvauksessa kerrottiin Meresmaan avaavan mm. sitä, miten löytää hyvän tarinan.

Meresmaa aloitti sanomalla, että kirjoittaminen on oikeasti vaikeaa. Meistä monista tuntuu vaikealta kirjoittaa, ja se johtuu vain siitä, että – no, kirjoittaminen ei ole helppoa. Heti aloittamisessa kirjoittajalla on edessään henkinen blokki, jonkinlainen pelko, joka pitäisi ylittää. Myös ulkopuolinen paine voi ajaa kirjoittajan muualle kuin kirjoittamisen ääreen, jos hän esim. kokee, ettei hänen tekemiseensä uskota. Jos ihminen on kirjoittaja, hän kuitenkin päätyy ennemmin tai myöhemmin kirjoittamaan. Sisäinen pakko laittaa kirjoittamaan, mutta silti kirjoittaminen on vaikeaa.

Olen joskus tuota sisäistä pakkoa kirjoittaa miettinyt. Millainen on se kokemus, ettei voi olla kirjoittamatta? Itse olen aika nuorena alkanut jotain väsäämään ja pitkään oli yrityksiä, jotka aina jäivät kesken. Välillä eksyin jonnekin kurssille. Joitakin vuosia sitten aloin kirjoittaa tavoitteellisemmin. Onko minulla siis sisäinen pakko kirjoittaa, olenko minä kirjoittaja, ihminen, jonka on pakko kirjoittaa? Ainakin minä kirjoitan, ja se on helvetti vieköön monesti ihan tosi vaikeaa. On vaikeaa aloittaa, on vaikeaa kirjoittaa kielellisesti hyvin – en tarkoita kieliopillisesti nyt –, on vaikeaa saada kohdalleen palaset, jotka koskevat asioita, joista ei alun perin ymmärrä mitään, on vaikea editoida…

Meresmaan mukaan kirjoittajan tarvitsee tuntea itsensä hyvin. Kun löytää sen, mitä juuri itse haluaa kirjoittaa ja mikä on oma ääni, kirjoittamisesta tulee helpompaa.

Kirjoitusoppaiden lukemista Meresmaa ei tyrmännyt. Hänestä ne voivat olla joskus hyvästä. Jokaisella on kuitenkin oma tapansa tehdä, ja kirjoittamisoppaita lukiessa voi alkaa uskoa itselleen vääränlaiseen guruun. Tällöin voikin käydä niin, ettei kirjoittamisopas edistä kirjoittamista vaan pysäyttää sen. Kirjoittamisessa on kyllä Meresmaan mukaan paljon sääntöjä, mutta sääntöjen tunteminen ei riitä siihen, että osaisi oikeasti kirjoittaa hyvin. Pelkillä säännöillä kirjoittaminen ei onnistu.

Meresmaa uskoo, että epäonnistumisen pelko on monen kirjoittajan aikaansaamisen esteenä. Kirjailija kuitenkin lohduttaa sillä ajatuksella, että epäonnistuminen on itse asiassa varmaa. Kaikki kirjoittajat epäonnistuvat, joten ei ole siis kovin hyvä syy olla kirjoittamatta siksi, että pelkää sellaista, mitä ei voi välttää. Jokainen kirjoittaa huonoja lauseita, mutta niiden korjaamista varten on editointi, käsikirjoituksen lepuuttaminen, esilukijat ja kustannustoimittajat. Kirjoittaminen on kuitenkin jatkuvaa oman itsen epätäydellisyyden äärellä olemista. Tätä kun miettii, niin ei tarvitse enää kysyä, miksi se on vaikeaa. Huonossa lauseessa on kuitenkin hyvää se, että se avaa oven hyvälle lauseelle. Sotkuinen ajatus mahdollistaa Meresmaan sanoin kirkkaan ajatuksen. Tähän on lisättävä Magdalena Hain omassa LANU!-ohjelmassaan esittämä ajatus editoinnista: se tekee sanamömmöstä musiikkia. Yritän pitää nämä kielikuvat mielessä, kun seuraavan kerran tuskailen editoinnin kanssa.

Meresmaa otti esiin myös yleisen syyn olla kirjoittamatta: ajanpuutteen. Hän totesi tähän ongelmaan, että kirjoittamisaika on vain otettava – kukaan ei tule sitä pyytämättä tarjoamaan. Jokaisella ihmisellä on lupa kirjoittaa, eikä kirjoittamista tarvitse perustella: jos se on tärkeää, se on, ja sillä hyvä.

Jos haluaa tehdä kirjoittamisesta tavan, voi ottaa itselleen ensiksi vaikkapa viikoittaisen tai päivittäisen ajankohdan, jolloin kirjoittaa. Jos teksti on pidemmällä, voi tarvita viikonloppuretriitin, jolloin on vain yksin sanojensa äärellä. Rutiini on tärkeä asia, mutta aivoilta kestää päivittäisen rutiinin oppimiseen vähintään kaksi viikkoa. Ja kirjoittamisen aloittamista joutuu ponnistelemaan, koska kirjoittaminen on aktiivista toimintaa.

Yksi ongelma kirjoittamisessa voi olla Meresmaan mukaan myös se, ettei tiedä, mistä kirjoittaisi. Tähän kirjailija tarjosi avuksi tajunnanvirtasivuja tai aamusivuja, miten niitä tahtoo kukakin kutsua. Tällaiset sivut tarkoittavat yksinkertaisesti sitä, että kirjoitetaan ylös kaikki, mitä mieleen tulee. Kun mielessä päällimmäisenä olevat asiat saa alta pois, syvyyksistä voi pulpahtaa esiin isoja ajatuksia. Ideoita etsiessään voi myös esittää itselleen tärkeitä kysymyksiä, kysellä, mitä on mukava lukea, mistä asioista haluaisi lukea, mikä on itselle tärkeää… Voi tehdä myös ”entä jos” -kysymyksiä, joilla leikittelee, millaisiksi asiat muuttuisivat, jos jokin asia maailmassa olisi aivan toisin.

Jos on valtava palo päästä suoraan kirjoittamaan tarinaa, Meresmaa kannustaa kirjoittamaan fanifiktiota. Silloin maailma ja henkilöt ovat valmiina ja voi lähteä luomaan tarinaa ilman näiden palasten miettimistä. Jos taas tekee jotain päinvastaista kuin fanittaa eli inhoaakin jotain teosta täydestä sydämestään, voi ottaa sen ja kirjoittaa kaiken uusiksi.

Yleisöltä oli tullut Meresmaalle kysymys siitä, mistä tietää, että oma idea on oikeasti hyvä. Kirjailijan mukaan tarina voi olla esimerkiksi ihana ja lohduttava, vaikkei siinä olisi mitään kauhean omaperäistä ideaa. Näin on varsinkin esimerkiksi romanttisessa kirjallisuudessa tai dekkareissa. Joidenkin tarinoiden ydin voi olla esimerkiksi tunnelmassa tai henkilökuvauksessa, eikä silloinkaan tarvita muutoin kovin omaperäistä ideaa, että tarina olisi hyvä.

On kuitenkin tärkeää lukea paljon, koska silloin syntyy käsitys siitä, millaiset tarinat ovat hyviä. Joskus kirjoittajalla voi Meresmaan mukaan olla hyvä idea, mutta siitä ei kuitenkaan saa aikaiseksi tarinaa. Hyvän idean löytämisestä voi mennä pitkä aika siihen, että löytyy tapa kertoa tarina, jossa voi käyttää tuota hyvää ideaa. Yksi tapa pyöritellä ideoita on laittaa yhteen monta pientä ideaa. Silloin syntyy omaperäisempiä kokonaisuuksia.

Hyvän idean tunnistaa myös ainakin siitä, että se kestää aikaa. Hyvän idean kanssa jaksaa työskennellä sen ajan, minkä vaikkapa romaanin kirjoittaminen vie. Toisaalta idea voi jalostua lyömättömäksi tekstiä työstäessä.

Toinen yleisökysymys Meresmaalle oli, tuntuuko hänestä siltä, että hän on luopunut jostain, että on voinut kirjoittaa. Vastaus oli yksiselitteisesti ei. Tätä miettiessä itsekin ymmärrän, että kai minä jollain lailla olen kirjoittaja. Kun on laittanut aikaa oman tarinan kirjoittamiseen, ei sitä kadu eikä myöskään keksi, mitä muuta sinä aikana olisi oikeastaan mieluummin tehnyt.