Koska steampunk-maailmani eräs keskeinen henkilöhahmo on hovimestari – tosin ilman alaisia – olin varsin ilahtunut, kun Tieteen Kuvalehti Historia -lehdessä (6/2017) oli Troels Ussingin artikkeli Hovimestari piti langat käsissään, joka kertoo 1800-luvun Britannian hovimestareista. Vaikka artikkeli paneutuu kartanoiden hovimestareihin ja omat tarinani sijoittuvat Lontooseen, on hovimestarifaktoista paljon iloa. Toki hovimestarina oleminen ei ollut aivan samanlaista viktoriaanisen ajan alussa kuin sen lopussa, ja artikkeli on varmasti jonkinlainen yleiskuva asiasta, mutta onneksi pystyn kaikilta osin soveltamaan asioita mieleni mukaan, sillä tarinoideni maailma ei edes yritä olla realistinen.
Palveluskuntaa oli viktoriaanisessa Britanniassa melkoinen määrä, enemmän työntekijöitä kuin maataloustöissä. Vuonna 1851 brittiläistä yläluokkaa palveli lähes 700 000 palvelijaa, ja määrä vain kasvoi, sillä viisikymmentä vuotta myöhemmin heitä oli 1,3 miljoonaa.
Hovimestari oli yläluokkaisen brittiperheen palveluskunnan esimies, jonka vastuu oli melkoinen. Jos joku palvelijoista teki virheen, hovimestari vastasi siitä viime kädessä. Hänen oli myös tärkeää olla esikuvana muille palvelijoille, joten johtamistaitojen lisäksi hovimestari tarvitsi tietoa moraalikoodeista ja käyttäytymissäännöistä, jotka olivat kaikkea muuta kuin yksinkertaiset.
Palveluskunnassa alimpana oli hall ball, juoksupoika. Hänen tehtäviinsä kuului kenkien kiillottaminen, lamppujen sytyttäminen ja ylempiarvoisten palvelijoiden palveleminen. Juoksupojasta saattoi yletä lakeijaksi, joista parhaalla oli mahdollisuus ylenemiseen apulaishovimestariksi. Apulaishovimestari yleni sitten hovimestariksi, kun edellinen tehtävää hoitanut päätti työuransa. Toki talossa oli muutakin palvelusväkeä – tämä oli kuitenkin nähtävästi miespuolisten palvelijoiden urakehitys. Yleensä hovimestarin työssä aloittava oli ehtinyt vanheta jo keski-ikäiseksi, sen verran aikaa ylenemisessä meni.
Mutta eipä siinä mitään, sitten sai ainakin pukeutua komeasti, kun hovimestariksi pääsi. Hovimestarit käyttivät niin hienoja vaatteita, että muiden palvelijoiden silmissä he näyttivät ennemmin herroilta kuin palvelijoilta. Heillä saattoi olla esimerkiksi päivällä musta alpakkavillainen puvuntakki ja rusetti ja illalla jopa hännystakki. Hovimestaria puhuteltiin myös eri tavalla kuin muita palvelijoita: sukunimellä ja herraksi, kun muu palvelusväki sai tyytyä etunimipuhutteluun.
Mielenkiintoista on, että miespalvelijaksi halutessa kannatti täyttää tietyt ulkonäkökriteerit. Suositeltava pituus oli 183 senttimetriä (6 jalkaa). Komeakin oli hyvä olla, ja ruumiinrakenteeltaan mieluusti täydellinen, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaakaan. Luonteessa ja käytöksessäkään ei ollut hyvä olla huomautettavaa. Myös ylenemisessä oli ainakin joidenkin mielestä merkitystä sillä, ettei ollut ainakaan liian lyhyt.
Mitä hovimestari sitten tarkalleen teki? Hänen päivänsä alkoi aamukuudelta ja päättyi illalla yhdeltätoista. Muun palveluskunnan johtaminen ja siitä huolehtiminen, että kaikki tehtävät hoituivat moitteetta, oli tärkeintä. Mielenkiintoista oli, että hovimestari hoiti osan tarjoilutehtävistä: hän toimi teen – aamuteen ja kello viiden teen – ja alkoholijuomien, kuten viinin, tarjoilijana. Talousmenot ja tavarahankinnat olivat hänen vastuullaan myös. Ja kuten kaikista televisiosarjoistakin on tuttua, hovimestari tosiaan oli vieraita vastassa kartanon ovella. Tehtäviin kuului myös puhelimeen vastaaminen – jos puhelin oli olemassa – ja isäntäväen tavaroiden pakkaaminen, jos matkustettiin.
Mielenkiintoinen huijausbisnes, jossa monet hovimestarit olivat mukana, liittyi viineihin. Koska hovimestari oli vastuussa viinikellarista ja viinien tarjoilusta, hän saattoi helposti ottaa talteen arvoviinien korkkeja, jotka pystyi myymään mustassa pörssissä 2–6 šillingillä. Miksi sitten kukaan ostaisi viinipullojen korkkeja? Koska ne saattoi laittaa uusiin pulloihin, joissa ei ollut yhtä laadukasta viiniä mutta joista saattoi arvoviinin korkin ansiosta pyytää ylihinnan, koska viinit tunnistettiin korkin perusteella. Maksava asiakas katsoi korkista, mitä viiniä joi. Eivät tainneet monetkaan olla viiniasiantuntijoita. Luulisi, että todella kalliin ja halvan viinin erottaisi jo mausta. Itsellä ei noista arvoviineistä ole kokemusta, joten en sen pohjalta kuitenkaan osaa varmaksi sanoa.
Hämärän bisneksen tekoon oli hyvin aikaa, sillä hovimestari oli käytännössä aina töissä. Työpäivä saattoi olla 16-tuntinen, ja siihen sisältyi vain yhden tunnin tauko iltapäivällä ja pieni tauko illalla ennen nukkumaanmenoa. Fyysisesti työ ei kuitenkaan kummemmin rasittanut. Sen verran rajoittavaa se kuitenkin oli, että harva hovimestari hankki perheen. Periaatteessa niin olisi voinut tehdä, mutta se ei ollut ilmeisesti tyypillistä. Perheen perustaminen olisi aiheuttanut ongelmatilanteen, sillä perheen piti asua muualla, mutta hovimestarin asumista kartanon ulkopuolella ei nähtävästi voitu harkitakaan. Lomaakin hovimestarilla oli vain viikon verran vuodessa. Tällaisilla reunaehdoilla perhe-elämä ei varmasti tuntunut kovin houkuttelevalta. Intiimi suhde jonkun toisen kartanossa työskentelevän kanssa ei sekään ollut soveliasta, joten eipä ollut helppoa hovimestarillakaan. Parempi kun hillitsi halunsa vain.
Kukaan ei varmaan kiistä sitä, etteivätkö hovimestarit omistautuneet isäntäväelleen. Ikävä kyllä tämä omistautuminen ei taannut vanhuudenturvaa. Oli erityisen hyvä tuuri, jos hovimestari sai jonkinlaisen eläkkeen tai luvan asua työuransa jälkeen kartanossa. Hovimestarin palkka ei myöskään ollut sellainen, että siitä olisi kummemmin säästöjä voinut tehdä. Niinpä hovimestarin olot saattoivat hyvinkin olla paremmat työuran aikana kuin sen jälkeen. Vuonna 1851 hovimestarin vuosipalkka oli 50 puntaa eli nykyrahassa noin 4750 puntaa. Vertailukohtana voidaan esittää, että seuraavaksi parhaiten palkattu palvelusväkeen kuuluva oli kokki, jonka vuosipalkka oli 40 puntaa. Lakeijan vuosipalkka oli 20 puntaa ja juoksupojan enimmillään 8 puntaa.
Henkilöhahmona hovimestari on mainio, ja paljonhan fiktiossa jo on unohtumattomia hovimestareita. Aina voi kirjoittaa yhden – toivottavasti – unohtumattoman lisää. Voin kertoa jo, että hän on… no, vastustamaton, suorastaan taivaallisen ihana. Kunhan tässä hieman aikaa kuluu, saatte kuulla hänestä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti